Nyt on ainoa viikonloppu ennen joulua, ettei minulla ole lauantainakin töitä. Jos viikossa on yksi vapaapäivä, ei siinä ihan hirveästi ehdi joulua valmistaa, vaikka olisi kuinka ahkera. Siksi päätin reippaasti tarttua härkää sarvista ja tehdä joulun kotiin tämän ja huomisen päivän aikana.
Kun yksin touhuaa, hommat etenevät hitaasti. Tänään aloitin monta pientä juttua, mutta sain sentään raivattua alakerran takkahuoneen, josta arjessa tuppaa tulemaan roinavarasto, kun ei siellä kukaan koskaan oleile. Jynssäsin saunan ja pesuhuoneen, kannoin tavaroita ylä- ja alakerran väliä niin, että aloin jo epäillä homman mielekkyyttä. Pakkasin viisi isoa muovikassillista joutavia romppeita ja kun setä pääsi töistä, viskasimme ne Pelastakaa lapset -kirpparille.
Heräsin aamuvuoroon valmistautuneen sedän herätyskelloon enkä saanut enää unta. Aikani makoilin lämpimän peiton alla, mutta kun setä lähti töihin, päätin minäkin tarttua jo kotitöihin. Tarmokas touhuaminen alkoi iltapäivästä jo uuvuttaa. Onneksi olin hetken mielenhäiriössä joitakin viikkoja sitten ostanut konserttiliput itselleni ja serkulle Waltteri Torikan ja Marko Hilpon joulukonserttiin Mä sydämeeni joulun teen.
Konsertti pidettiin Tuomiokirkossa, juhlavissa puitteissa.
Juhlava, taidokas ja tunteellinen oli itse konserttikin. Upean mahtava ääni on tällä tv:stä tutulla (hänen oma ilmaisunsa) laulajalla. Ääni soi kirkkosalissa kantavana ja kauniina johdattaen yleisöä kohti joulua ja joulun sanomaa. Konserttiohjelmisto oli harrasta ja melko perinteistä, jotain tuntemattomampaa, mutta myös monta tuttua ja rakasta joululauluakin. Suojelusenkeli, Sylvian joululaulu, En etsi valtaa, loistoa, On hanget korkeat nietokset,Tuikkikaa, oi joulun tähtöset ja tietenkin myös Mä sydämeeni joulun teen saivat konserttiyleisön kuuntelemaan miltei henkeään pidätellen.
Konsertti oli myös pianisti Marko Hilpon konsertti yhtä paljon kuin Torikan, ellei jopa enemmänkin. Hilpo säesti kaikki Torikan laulut ja lisäksi hän esitti soolona useita kappaleita. Tässä vaiheessa piti taas kokea myötähäpeää joidenkin ajattelemattomien konserttivieraiden takia. Kuusi tai seitsemän penkkiriviä takanamme istui naisia, jotka kai kuvittelivat, että lauluttomat osuudet ovat vain jotain välisoittoja tai taustamusiikkia, sillä he pölisivät ääneen omia asioitaan. Lisztin Scherzoso "Man zündet die Kerzen baumes on" -kappaleessa oli henkäyksen herkkiä, tuskin kuultavia hentoja säveliä, kuin kevyen lumihiutaleen leijailua tai perhosen siiven hipaisuja. Ja takaa kuuluu arkipäiväistä höpötystä, joka pilaa koko tunnelman! Jos olisimme istuneet lähempänä, olisimme huomauttaneet asiasta, mutta kuuden penkkirivin päähän ei oikein kehdanut käydä huutelemaan.
En voi lakata ihmettelemästä ihmisiä, jotka raaskivat ostaa konserttilipun päästäkseen toisen kanssa vaihtamaan kuulumisia. Eikö olisi tolkullisempaa mennä vaikka kahvilaan ja samalla antaa muulle yleisölle rauha keskittyä olennaiseen?
Niin tai näin, oli todella tervetullutta kaiken touhotuksen ja kiirehtimisen keskellä rauhoittua reiluksi tunniksi kuuntelemaan kauniita joululauluja, jotka esitettiin tunteella ja taidolla huokuen syvää rauhaa ja levollisuutta. Omakin mieli seestyi ja kiire kaikkosi kauas.
(...kunnes taas huomenaamulla on täysi joulunvalmisteluvauhti päällä...)
Näin vähitellen mä sydämeeni ja kotiini joulun teen. Lopullisesti joulu saapuu tähän torppaan, kun nuoriso palailee paikalle viittä vaille jouluaatto. Sitä odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti