Aatto

Aattoaamu ei ollut vielä valjennut, kun jo pomppasin hereille ja aamukahvin keittoon. Hauvavauva nousi myös ja yhdessä koirulin kanssa vietimme rattoisaa aamuhetkeä odotellen muun sakin heräämistä. Ihan hämmentävän kummallista, kuinka 12-viikkoinen karvakiitäjä voi lumota aikuisen ihmisen! Koira oli itse ihanuus ja osasi kyllä olla edukseen aina kun sitä tarvittiin. Toki näin pienessä pennussa riittää puuhaa ja mielelläni otin osan hoitovastuusta ja ulkoilutusvuoroista, että koiran oma isäntäväki sai vähän lomaa hauvavauvan hoitamisesta.

Väki heräili vähitellen ja aamupalaa syötiin pitkän kaavan mukaan. Päivemmällä keitin ison kattilallisen joulupuuroa ja se tekikin hyvin kauppansa. Sen verran oli joulunpyhien aikaa muuta ajattelemista, että valokuvaaminen jäi vähiin. Siksi ei puuroateriastakaan ole yhden yhtä valokuvaa todistusaineistoksi.

Syötyämme pakkauduimme Avensikseen koko sakki koiraa myöten. Onneksi pieni koira on oikein oivallinen matkustaja ja se nukkui rauhallisesti koko ajomatkan jaloissani pelkääjän paikalla. Määränpäämme oli mummola.

Siellä oli käymässä myös veljen perhe ja yhdessä kahvittelimme herkulliset joulukahvit ennen kuin kiirehdimme jo takaisin kohti Kerimäkeä. Melkein oli jo kiire, että ehtisimme varmasti saada istumapaikat eikä tarvitsisi jäädä eteiseen seisomapaikoille.

Kolmelta alkoi talvikirkossa aattoillan hartaus ja se kuuluu tärkeänä osana minun ja tyttöjen jouluaaton ohjelmaan. Virsiä ei veisattu kuin muutama, mutta ne olivat vanhoja tuttuja joulutunnelman tuojia. Juhlimaan tulkaa -virrellä hartaus alkoi ja viimeiseksi veisasimme laulun Maa on niin kaunis. Maa on niin kaunis on kaikessa kauneudessaan jo muutenkin itkettävä, mutta kun tällä kertaa sitä veisasin aikuisten tyttärieni välissä piti ihan tarkkana olla ettei ääni käynyt värisemään.

Hartauden jälkeen ei enää ollut kiirettä ja ihan rauhassa astelimme kirkonmäeltä kohti hautausmaata ja isovanhempieni hautoja. Pakkasta ei ollut nimeksikään, mutta hyytävä tuuli puhkui luihin ja ytimiin ja vesisateen vihmominen ei tuntunut ollenkaan jouluiselta. Olin höperyyksissäni kiskonut koipiini huopatöppöset ja niistä puuttuu tyystin goretex-ominaisuus ja loska puski töppösen läpi kastellen villasukatkin.

Kun astelimme haustausmaan portista sisään, mieskuoro viritteli rivejään sankarihautojen vierellä. Kynttilämeressä kylpevä maisema oli lämpimän tunnelmallinen.

Pappa oli pysäköinyt auton kukkakauppa Suopursun eteen ja autolle kiirehtiessäni nappasin vielä kuvan jouluasuisesta kukkakaupan ikkunasta.

Palattuamme kirkolta takaisin mummolaan, aloimme puuhata joulupäivällistä. Laatikot ja lihapaisti olivat sopivasti lämminneet leivinuunissa, joten pääsime syömään mammun herkkuruokia tuossa tuokiossa. Imellettyä perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, makaronilaatikkoa, sienisalaattia, kinkkua, karjalanpaistia... Oli äiti laittanut kystä kyllä!

Ajattelin antaa kaikille joulurauhan enkä heilunut ruokapöydässä kameran kanssa. Mutta kun jälkiruoan aika tuli, oli haettava kännykkä esille ja napattava jouluisen herkullinen kuva karpalopuolukkakiisselistä ja kermavaahdosta. Niin jouluherkku!

Täysine kupuinemme raivasimme pöydän ja siirryimme tuvan puolelle. Esikoisen letti löhötuolin selkänojalla halusi tulla kuvatuksi.

Pieni koira oli päivän touhuista väsynyt ja vetäytyi päiväunille keittiön nurkkaan.

Hetken jouluherkkuja sulateltuamme jaoimme joululahjat. Kyllä on ollut kilttejä lapsia ja aikuisia!

Illan vilakassa vielä ajelimme takaisin kotiin koko konkkaronkka. Täällä oli lisää lahjoja avattavaksi. Elämä oli ihan yltäkylläistä! Sain ajatuksella valittuja yllätyksiä ja olen oikein iloinen kaikista muistamisista. Kunhan ennätän, niin kerron tarkemmin kaikesta saamastani ihanasta ja tarpeellisesta.