maanantai 11. huhtikuuta 2016

Messutuliaiset


Kuten edellisessä päivityksessäni lupasin, tässä tulee messuostospostaus. Itse ajattelen olleeni hyvinkin kohtuullinen hankinnoissani. Liekö syynä se, ettei Matkakeskuksen pankkiautomaatti suostunut syytämään seteleitä sisuksistaan vai se, että Paviljongin messupöytien äärellä tungeksi ostohaluista kansaa enemmän kuin tällainen metsäläinen sietää. Tai ehkä vain flunssa vei voimat ja ostohalut. Tai voihan sekin vaikuttaa, että olin paikalla sedän enkä naispuolisen käsityöharrastajan kanssa.

Otin ohjenuorakseni sen, että ostan heti, kun löydän ostettavaa. Monesti messuilla olen ensin katsellut ja sitten vasta lähtenyt etsimään uudelleen niitä ihanuuksia, joita olen harkinnut hankkivani. Nyt ajattelin olla tehokkaampi. Ja hyvin toimi!

Tai no... ensimmäiseksi ostin kassillisen kirjoja, joita setä sitten raahasi sormet kuoliossa pitkin messuhallia. 100 virkattua lumihiutaletta on kirja, jota olen himoinnut jo kauan. Olisin ostanut sen muinoin kirjakaupan alennusmyynnistä, mutta se myytiin loppuun ennen kuin ehdin osille. Viime keväänä samaisilla Jyväskylän kädentaitomessuilla kirja oli myynnissä, mutta jonkin kumman mielenhäiriön vuoksi en sitä ostanut. Ja koko vuoden olin asiaa harmitellut.

Nyt korjasin virheeni heti. Kirja irtosi kympillä. Sitten jouduin houkutusten keskelle... sadoittain käsityö- ja puutarhakirjoja vain 2 €/kpl!! Hypistelin ja silittelin niistä miltei jokaista, mutta lopulta ostin itselleni vain yhden, Satumainen talvi. Kuopukselle ostin tuliaisiksi pari Puputytön keittokirjaa, kun kerran halvalla sai.


Helmipaikan myyntipisteestä hankin lisää nauhoja tekemilleni hartsikoruille. Huomasin, että riipukset jäävät käyttämättä, jos kuvittelen vaihtavani nauhan aina kulloiseenkin koruun. Eivätkä nämä edes olleet hinnalla pilattuja, vain 1 €/kpl.


Sitten löysin oikean ihanuuksien ihmemaan, Hiekkakakun hilpeät ekohelyt. Niin syötävän suloisia ja aidon näköisiä marjoja ja leivonnaisia, mutta silkkaa huijausta vain. Ei näitä herkkuja ole tarkoitettu syötäväksi. Mansikat huomasin ensin, mutta lopulta pullanpaistaja ja mustikanpoimija osti itselleen korvapuustit ja mustikat. Ja nyt ne mansikat harmittavat... Olisinpa raaskinut ostaa nekin! (Mutta se nyt olisi ollut jo liioittelua. Sitten olisi pitänyt jättää ostamatta mustikat tai pullat. Eikä se nyt ollut edes vaihtoehto. Kuitenkaan.)








Heti koruihanuuksien jälkeen löytyi korttitaivas. Heli Pukin mainoita kortteja oli tarjolla seinällinen. Piti vain odottaa kärsivällisesti, että toinen porukka sai valintansa tehtyä ja se tuntui kestävän ikuisuuden. Mutta siinä samalla olin jo pohtinut omat ostokseni valmiiksi. Osa korteista on kuvassa väärinpäin, sillä ne on hankittu kevään juhlijoille enkä halua paljastaa salaisuutta mahdollisesti etukäteen.


Vielä haksahdin ostamaan hauskoja pöytäpyyhkeitä. Yhen polkupyöräkuvioisen annoin jo sielunsiskolle, mutta muut ovat vielä tässä:


Kotimatkalla poikkesimme katsastamassa Juvan uuden Tokmannin ihan huvin vuoksi. Sieltä ostin kovasti kehutun pilatesrullan, ryppyvoidetta, puutarhahanskoja, yskänpastilleja, shampoota ja hoitoainetta ja jättiläjän nenäliinoja. Nessut eivät ole kuvassa, sillä niihin on jo niin paljon niistetty... Shampoo ja hoitoaine vain unohtuivat kuvasta, eivät todellakaan vielä ole loppuunkäytetyt.


Pilatesrulla on vähän surkuhupaisa ostos. Aiemmin hankitut käsipainot, hulavanteet, kuntopyörät sun muut eivät ole vielä tehonneet ja tehneet perheestämme huippu-urheilullista. Mutta jatkan sinnikkäästi erilaisten kuntoiluvälineiden hankkimista ja olen vakuuttunut, että kunhan niitä on tarpeeksi, niiden läsnäolo kodissamme muuttaa koko Kotosen perheen timmiksi ja hyväkuntoiseksi.


Tarvitsinko näitä todella? Toivottavasti...

2 kommenttia:

  1. Meillä on kuntoilu ollut samanmoista... Onneksi olen älynnyt kiikuttaa kuntoiluvälineet pikkuhiljaa myös pois meidän nurkista... Joku muu voi jumpata!

    Kivat ostokset! Ja kiitos rätistä / rievusta / pyyhkimestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä osaakaan itseään huijata... ei kai sohvaperunasta liukkaasti liikkuvaa lihaa saa kuin tahdonvoimalla. Ja ensin pitäisi harjoittaa sitä tahdonvoimalihasta :)

      Poista