Fifty sixty, missä me oltiin ja olinks mäkin siellä

Kotosen tädin seikkailijaminä on tämän kevään korvalla aktivoitunut kovasti. Menovarvasta kutittaa eikä vaivaan ole muuta lääkettä kuin lähteä avaraan maailmaan. 

Reissutauti ei ole paha tauti, mutta keskiviikkona saapunut ei toivottu kevätvieras eli flunssa meinasi kyllä rampauttaa viikonlopun suunnitelmat. Kurkku kipeänä aamuun ankeaan heräsin perjantainakin. Aurinko helotti ja tie kutsui. Väsymys ja vetämätön olo pakattiin matkalaukun pimeimpään nurkkaan ja hengitystiet saatiin auki tuhdilla lääkeannoksella. Joten kun setä yötyövuoron jälkeen oli saanut muutaman tunnin torkkua, matkaan lähdettiin. Oli se sitten viisasta tai ei. Aikomus oli hylätä tylsä tauti jonnekin matkan varren pysähdyspaikoista ja unohtaa se sinne.

Matkatekemiseksi varasin tarvikkeet sukanneuleeseen.

Vetämättömyys ei suostunut matkustamaan matkalaukun uumenissa vaan iski etupenkillä matkustavan kimppuun kuitenkin. Neule eteni hitaasti, sillä vähän väliä piti silmiä lepuuttaa eikä lötköpötkökäsivarsilla edes neulepuikkoja paljoa kannateltu.

Tien varren maisemat olivat houkuttelevan kuvaukselliset alkukevään harmaudesta huolimatta. Välillä näytti, että tie häviää olemattomiin... Tällä tiellä pyöräily mahtaisi olla mielenkiintoista.

Noin kolmen tunnin kuluttua startista olimme vihdoin määränpäässämme eli Jyväskylässä, Väinönkadulla, hotelli Cumuluksen huudeilla. Aikamme parkkipaikkaa ja hotellin pääsisäänkäyntiä etsittyämme pääsimme majoittautumaan. Oman haasteensa majoittumiseen antoi kotiin unohtunut ääni... eli tädin kurkusta lähti lähinnä pelkkää pihinää, kun oli tarkoitus reippaasti ilmoittautua, ketä tässä oikein saapuikaan...

Tässä vaiheessa jo olin kärsimätön ilmoittamaan blogisiskolleni Ritalle, että Kotoset olivat saapuneet ja täti valmiina illan rientoihin. Lähinnähän oli tarkoitus vaihtaa kuulumisia kahvikupposen äärellä. Paikallisoppaallani on hyvin hanskanssa Jyväskylän monet kahvilat ja sivumennen sanoen, valinnanvaraa riittää. Toivolan vanhan pihan kahvila Muisto, Wilhelmiinan konditoria vanhassa Nikolain talossa sekä Pannukakkutalo tulivat testatuiksi edellisellä Jyväskylän vierailullani. Kaikki aivan loistavia paikkoja, joihin mielellään menee uudelleenkin. Mutta koska kaupungissa on lisääkin koettavaa, valitsimme kahvittelupaikaksemme sisustuskahvila DeCafén (klik),.

Sympaattinen kahvila keskellä Torikeskuksen kauppakeskusta. Sisustettu eriparipöydin ja -tuolein, ympärillä monenlaista myytävää sisustustavaraa. Jos en ihan väärin ymmärtänyt, myös pöydät ja tuolit olivat kaupan.

Vitriinissä oli herkku poikineen, Valitsin mariannekakkua ja sisko otti mansikkasitruunakakkua. Nam! Paikassa oli pöytiintarjoilu, joka tässä itsepalvelupaikkojen luvatussa maassa oli yllättävää, mutta ihanan ylellistä. Tilattujen kahvien ja kakkujen lisäksi pöytään tuotiin ilman eri pyyntöä myös vesikannu ja lasit. Ihailtavaa toimintaa!

Jyväskylässä osa kahviloista on avoinna ihan iltaan saakka, mutta DeCafé sulki ovensa kuudelta. Siispä siskon kanssa suunnistimme pikaiselle kaupunkikävelylle. Tarjolla olisi ollut niin elokuvaa kuin teatteriakin, mutta flunssapäisenä en innostunut niistä ja siellä ei olisi voinut oikein kohtuudella kuulumisia vaihtaa... Täytynee tehdä toinen reissu myöhemmin, sellainen enemmän kulturellimatka.

Jyväskylä on kaupunkina tehnyt minuun hyvinkin positiivisen vaikutuksen. Vierailijat otetaan vastaan avoimin mielin ja ystävällisesti, jokainen asiakaspalvelija on kuin syntynyt työhönsä, on iloinen, hyväntuulinen ja auttavainen, ihmiset elävät ja antavat toisenkin elää. Kaupungissa on eteenpäin menevä energia ja positiivinen pöhinä.  Katsokaa vaikka, kuvissa vain muutama esimerkki:

Mosaiikkitaidetta keskellä ajorataa.

Rumat, tekiikkaa sisäänsä kätkevät laatikot ja rakennukset ovat saaneet seinämiinsä taidetta

Katukivetyksetkin ovat sydämellisiä... Näitä mietimme, että voiko olla mahdollista, että kiviin oli kaivertunut useampikin sydän. Vai onko joku käynyt vähän nakuttelemassa?

Raikkaassa ulkoilmassa kävelyn jälkeen päädyimme pähkäilyissämme sellaiseen lopputulemaan, että vaikka kakku onkin ruokaa, se ei täytä pitkäksi aikaa. Joten seuraavaksi menimme testaamaan katukeittiö Taikurin (klik) listan hampurilaisia. Tarjolla olisi ollut biisoninlihaakin, mutta tyydyimme tavalliseen.

NAM!

Ruokailun ohessa meillä siskon kanssa juttua riitti. Minun flunssani oli onneksi jäänyt hotellihuoneeseen, mutta illan kuluessa kurkkua poltti puhuminen ja nenäkin tukkeutui niin ettei meinannut henki kulkea. Yhdeksän korvilla piti lopulta laskea suoraan töistä tullut kaverikin kotiinsa vähän huilaamaan.

Hotellihuoneessa tutustuin tarkemmin saamaani Jyväskylän selviytymispakettiin. Esitteitä selatessa salmiakit hävisivät parempiin suihin ihan puolihuolimattomasti...

Suihkun kautta sänkyyn ja, kiitos kysymästä, yön nukuin Coldrexin ja nenäsumutteen voimalla oikein hyvin. Aamulla emme pitäneet ylösnousulla mitään kiirettä. Messujen ovet avautuivat vasta kymmeneltä, joten sinne hyvin ehtisi vähemmälläkin hötkyilemisellä.

Hotellissa yöpymisen iso ilo on runsas aamupala. Voi huoletta valita tarjonnasta tasan sen, mikä itseä parhaiten miellyttää. Enää en yritäkään syödä kaikkea, vaan poimin päältä parhaat herkkupalat.

Jälkipalaksi nokare oikein hyvää hunajakakkua. Toiveena, että hunaja nitistäisi yhä jylläävän taudin.

Aamupalan jälkeen luovutimme huoneen. Vastaanotossa oli jopa jyväskyläläisittäin hämmentävän ystävällinen naishenkilö. Hän iloisena kyseli majoittumisemme onnistumisesta, aamupalasta jne. Harmi vain, ettei oma ääneni edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen ja sain aikaiseksi vain pihinäpuhetta. Toivottavasti tulin ymmärretyksi, kaikki oli sujunut oikein hyvin.

Auto jäi vielä hotellin parkkiin, sille kun jo tullessa maksettiin runsaasti paikoitusaikaa. Hotellilta oli hyvinkin kohtuullinen kävelymatka ensin Matkakeskukselle ja siitä vain kivenheitto radan yli kulkevaa siltaa Paviljongille.

Muovikorttiaikana meillä nykyään on harvoin käteistä rahaa. Tiesin, että Pavinjongilla ei ole pankkiautomaattia, joten varauduimme nostamaan käteistä jo Matkakeskuksen automaatista. Sepä ei ollutkaan toiminnassa! Mikäs nyt neuvoksi?

Setä kysäisi R-kioskin nuorelta myyjättäreltä, mistä lähin automaatti löytyisi. Tyttö ystävällisesti kertoi, että lähin löytyy kävelykadulta, parin korttelin päästä ja pahoitteli vielä kovasti, ettei lähempää löytynyt apua. Eihän se tämän nuoren naisen syy eikä vika ollut, mutta mukavalta tuntui hänen osanottonsa.

Minä flunssaväsyneenä jäin Matkakeskuksen penkille kököttämään ja odottamaan, kun setä kävi meille käteistä. Olisipa siellä messuilla kyllä aika pitkälle pankkikortillakin pärjännyt, mutta raharahalla on mukavampi maksaa pikkuostoksia.

Ihan blogia ajatellen halusin kuvata mutaman kuvan messutunnelmia. Yleensä kysyin luvan kuvaukseen ja iloisesti sen aina sainkin.

Siksi jäi ikävä maku kalvamaan, kun jotenkin flunssahöperöisenä ja tungoksessa väsyneenä käänsin kännykän kameran kohti Lean verstaan metallilankahäkkyröitä enkä ollut tässä kohtaa muistanut lupaa kysyä, tiskin takaa singahti ärsyyntynyt naisihminen kieltämään kuvaamisen. "Minä kun ei yhtään tykkää kuvaamisesta".

Omaa hölmöyttäni oli, etten hoksannut lupaa kysyä, mutta eipä tämän episodin jälkeen yhtään tehnyt mieli suorittaa ostoksia kyseiseltä myyntipöydältä. Olin myös niin pyörällä päästäni, etten edes älynnyt pahoitella myyjärouvalle tekemääni erhettä. Lupasin vain poistaa ottamani kuvan. Ja jos ette kerro kenellekään, paljastan salaisuuden: sitä kuvaa en koskaan olisi tänne blogiin laittanut muutenkaan. Häkkyrät eivät kuvassa näyttäneet miltään muulta kuin sekasotkulta.

Mutta voi kuulkaa, ystävät hyvät, kuinka ihania ja syötävän suloisia koruja myykään toiminimi Hiekkakakku! (klik) Käykääpä ihmeessä tuolta linkin takaa lukemassa yrityksen veikeä ja hauska alkutarina. Ja niin iloiset ja ystävälliset ihmiset puuhailivat tiskin takana, että olisi tehnyt mieli ostaa heiltä vaikka mitä! Jotain ostinkin. Ostospostaus vain tulee myöhemmin.

Hiekkakakulla on postimyyntiäkin, joten jos jää harmittamaan, ettet päässyt messuille, niin ei kun tilausta tekemään!

Toinen kehuvan erityismaininnan ansaitseva yritys on Huopaherkut. (klik) Tässäkin myyntipisteessä työskenteli hyvää mieltä ja iloa säteilevä nuori nainen, jonka kanssa hetkisen juttelin. Mieli olisi tehnyt ostaa jotain tästäkin pöydästä, mutta jätin asian hautumaan. Huopaherkkujen kotiosoite on Kuopiossa, joten kesällä voisi hyvinkin tehdä pienen ostosreissun naapurikaupunkiin.

Annan pajan haluan vielä tässä erikseen mainita. Tällä kertaa minulla ei ole erikseen kuvia Annan tuotteista, sillä esittelin niitä jo vuosi sitten. Mutta tälläkin kertaa vaihdoin yrittäjän kanssa pari sanaa, ja totean, että kyllä on yrittäjänaisella homma hyvin hanskassa ja jaksaa hoitaa hyvin suhteita tärkeimpään sidosryhmäänsä eli asiakkaisiin.

Reilun parin tunnin tungeksiminen tungoksessa alkoi jo painaa flunssaista olemustani kovasti. Istuimme esittelylavan äärelle lepuuttamaan koipiamme ja saimme nähdä vinkkejä huivien käyttämisestä asusteina. Ei mitään uutta auringon alla ollut tullut esiin siinä vaiheessa, kun puhelimeni soi.

Siskohan se siellä soitteli ja kertoi kotkan laskeutuneen eli hän oli saapunut Paviljongille. Yritimme löytää toisemme sisääntuloaulasta, mutta oman haasteensa asiaan toi tietenkin se, että olimme eri puolilla taloa tai tarkemmin ajateltuna ihan eri rakennuksissa!

Onneksi on kännykät joilla soitella. Lopulta löysimme toisemme ja pääsimme jälleen turisemaan kahvimukin äärelle. Ravintola oli pikemminkin lounaspaikka ja joo... uskotaan. Pulla oli kauniisti sanottuna korppu. Mutta koska seura oli parasta mahdollista, ei haitannut, ettei gourmetelämys ollutkaan tällä erää huippuluokkaa.

Kahvittelun jälkeen sisko suuntasi messutungokseen ja me sedän kanssa poistuimme paikalta kohti keskustaa ja Arnolds'in maanmainioita munkkirinkilöitä eikä kun siis donitseja. Niitä halusimme hakea tuliaisiksi kotimiehillemme.

Hyvin löytyi donitsit ja kotimatka alkoi. Juvan kohdalla pistäydyimme popsimassa pitsat, sillä asia oli jäänyt alitajuntaan elämään blogisiskon ehdotattua pitsan syöntiä jo matkakohteessamme. Silloin ei vain vielä ollut nälkä. Paitsi jos nyt toden sanon, tämän flunssan jyllätessä ei koskaan ole nälkä eikä ikinä tee mieli ruokaa. Silti syön, Toivon siten tervehtyväni mahdollisimman nopeasti.

Reissusukkaressukka ei paljoa edistynyt matkan aikana, mutta pääsin sentään kantapään yli. Jää nähtäväksi, edistyykö tekele kotioloissa vai jatkuuko se vasta seuraavalla matkalla.

Kotiin oli ihana palata, sillä täällä meitä kotimiehet odottivat iloisina siivotussa kodissa. Onneksi meillä oli heille kahviherkut varattuna,

Huh huh. Reissu oli älyttömän kiva ja oli ihan parhautta päästä jutustelemaan blogisiskon kanssa nenäkkäin kahvimukin äärelle. Vaan kotona voin vihdoin myöntää itselleni, että kyllä oli kipeä olo. Siis lisää lääkettä naamariin ja lepoa!

Asiaan vihkiytymättömille avaan vielä hieman tuota otsikkoa. Jyväskylähän on mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen kotikaupunki, Nykäskylä. Matti Nykäsen elämä ei tosiaankaan ole mikään kaunis satu, mutta miehen suusta on lipsahdellut erinäinenkin määrä elämään jääneitä lausahduksia. Ravintola Taikurissa olisi ollut tarjolla hampurilainen nimeltä Fifty sixty. Siksipä yksi jutunjuonemme käsitteli tätä kyseenalaista sankaria. Onpa siskoni osallistuntut Matti-elokuvan tekoonkin avustajana, joten Matin tokaisut kelpaavat mainiosti tämän tarinan otsakkeeksi. Onneksi tautini ei niin iskenyt tätiä kanveesiin, että olisin nyt joutunut kyselemään, missä me oltiin ja olinks mäkin siellä.