Kevään merkkejä

Vaikka kuluneella viikolla on sadellut lunta joka päivä, ilmassa on silti kevään tuntu. Talitintit laulelevat jo riemumiellä ja aurinkokin on malttanut käydä näyttäytymässä jokusen kerran. Tulppaanit ovat myöskin merkki alkavasta keväästä ja niitä Kotoselle on ostettu pari kertaa. Toinenkin nippu on jo kasa kuihtunutta kauneutta...

Posti toi viikolla ilahduttavaa postia. Korttikaverini Outsa innosti talviliikuntaan ja vakaa aikomus meillä sedän kanssa olikin käydä tänään sivakoimassa. Mutta sedän yötyö vei miehestä mehut ja homma vesittyi. Yksin en tullut lähteneeksi, koska luulin saavani seuraa, kunhan iltapäivään odottaisin.

Esikoiselta tuli postia maailman ääristä jokaiselle Kotosen kotiväestä. Kuopukselle tuli lisää väritystehtäviä, minä sain matkapuhelimeen suojakalvoja, suklaata tuli myös ja jokaiselle ikioma kortti. Kysymys kuuluu, arvaatko mikä kortti on kenellekin.

Olen aivan totaalisen hurmaantunut ja ihastunut ja melkein rakastunutkin Anne-Mari Westin postikortteihin. Kun Facebookista huomasin, että korttikaupassa oli ale, klikkasin itseni ostoksille ennen kuin edes kerkesin harkita. Paketti saapui parissa päivässä ja pääsin hypistelemään ihanuuksia hyppysissäni. Kortit oli pakattu ylellisen oloiseen paperipussiin, joka oli pakattu kuplamuovipussiin.

Näin pakattuna lähetus saapui perille vahingottumattomana. Ja päälimmäisenä oli ihana "Kiitos tilauksestasi" -kortti!

Hädin tuskin olin ehtinyt toipua korttilähetyksen ihanuudesta, kun jo luin kevään pääsiäispostimerkin olevan myöskin Anne-Mari Westin käsialaa. Sen näet täällä (klik). Näihin postimerkkeihin ja kortteihin pitäisi kyllä liittää ylisöpöysvaroitustarrat.

Kortit ovat niin mahtavia, että niissä on paha vika. Eli näitä ei millään raaskisi lähettää maailmalle. Haluaisin joka ikisen itselleni ikiomaksi. Tähän saakka olen keräillyt lähinnä minulle lähetettyjä kortteja, mutta olisikohan näiden kohdalla tehtävä poikkeus.... Varsinkaan kun en enää postcrossaa, Suomi-forumilla olisi saattanut olla näistä vaikka joku hippa... Pitäisiköhän ihan mennä katsomaan?

Viikon korttiostokset eivät pysähtyneet tähän. Kun torstaina töiden jälkeen olin menossa Taito Shopille kurssille, piti välipalaksi haukata jotain. Sokoksen kahviota kohti kipitellessäni bongasin korttitelineen, jossa vanhoista matkailujulisteista tehdyt kortit olivat alennuksessa. Hinta ei edelleenkään ollut halpa, mutta nyt se oli sentään jo kohtuullisissa kantimissa ja heikko luonteeni sortui jälleen kaivamaan kuvettaan.

Eilen oli mitä mainioin talvipäivä ja kylläpä kaikkia niitä, jotka talvilomaa aloittelevat, varmaan hyvin hymyilytti. Täti ja pari muuta työkaveria nauttivat päivän kauneudesta työpaikan ikkunoiden läpi ja kyllä voisi sanoa asiakkaidenkin hymyilleen auringon kanssa kilpaa. Jos olisin kovin valittavaista sorttia, voisin olla murhemielellä siitä, etten eilen päässyt hiihtoladuille. Mutta en jaksa moista murehtia. Eiköhän se vielä tule minunkin vuoroni.

Koska tänäänkin jäi paikalliset hiihtourat testaamatta, lähdin kuitenkin uskollisen Canonini kanssa vähäsen happihyppelemään. Ei maisemissa mitään erikoisen, mahtavan, uskomattoman upeaa kuvattavaa tupsahtanut eteeni. Kuvailin vähän siellä ja vähän täällä. Laukaus sinne ja laukaus tänne. Hiukan haaveilin makro-objektiivistä, että olisin voinut kuvata miljoonan ja biljoonan erilaisia lumihiutaleita, joita vaihtelevalla tahdilla tanssi alas taivaista. Välillä sade oli niin sakeaa, ettei eteensä nähnyt ja välillä näytti kuin enkelit olisivat pumpulipalloja repineet ja niitä pieninä paloina maan päälle pudotelleet...

Aurinko on odotettu vieras ja sen pilkahduksia yritin myös ikuistaa "filmille".

Ihan joka kuvaan en aurinkoista saanut mukaan, mutta kyllä jääpuikoissakin on oma viehätyksensä. Tai varjoissa. Voisi melkein sanoa, että leikin tänään valolla ja varjoilla...