Kulturelli-Elli Tukkijoella (3)

Olisipa muidenkin uudenvuodenlupausten pitäminen yhtä helppoa kuin tämä kulttuurinnauttimislupaus! Helmikuu on vasta aluillaan ja jo olen tämän kuukauden ensimmäisen kulttuurikattaukseni ahmaissut.

Keskiviikkona otin ja menin töihin normaalia myöhemmin ja hyvästä syystä. Teatterin oma lipunmyynti on avoinna vain kello 12 - 16 ja jos mielii käyttää hyväkseen ammattiyhdistyksen tarjoaman alennuksen, lippu on lunastettava teatterin kassalta. Niinpä tallustelin töihin kiertäen Kasinonsaaren kautta ja kävin ensimmäistä kertaa uudessa teatterin toimistossa. Kisalinnasta on muutettu huvila Suruttomaan.

Teatterin toimistolla työskenteli äärimmäisen kohtelias nuori mies, joka sujuvasti teititteli koko ajan. Juku, että tunsin itseni vanhaksi! Mutta kyllä asiakaspalvelvelussa pitää osata teititellä, joten on vain nostettava hattua tälle oivalle asiakaspalvelijalle.

Savonlinnan teatteri on esittänyt klassikkonäytelmää Tukkijoella jo syksystä saakka Savonlinnasalissa. Arvostan todella korkealle teatterin näyttelijöiden ammattitaidon ja olen useita näytelmiä nähnyt ja vaikuttunut näyttelijöiden kyvystä heittäytyä ja muuntautumiskyvystä myös. Yksi henkilö voi näytellä samassa näytelmässä monta roolia ja vetää kaikki loistavasti niin, että hädin tuskin tajuaa roolihenkilöiden sisällä olevan yksi ja sama näyttelijä.

Kuitenkin ensimmäinen näytelmä, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, jonka teatteri teki Savonlinnasalin lavalle, oli suuri pettymys. Mieleni salaisissa sopukoissa muhi ajatus, etten taida käydä teatterissa enää sitten, kun esitykset Kisalinnassa loppuvat.

Kuitenkin Tukkijoella-musiikkinäytelmästä kuului ylistävää arvioita ja loistavia lausuntoja ja hurjaa hypetystä vähän joka suunnalta. Pakko oli myöntyä ajatukseen, että uteliaisuus uutta näytelmää kohtaan nosti päätään. Ehkä se olisi kuitenkin käytävä katsomassa...

Noin viikko sitten havahduin todellisuuteen, että Tukkijoella-esitykset vetelivät viimeisiään. Ihan vihonviimeinen esitys on tulevana keskiviikkona keskellä päivää ja sitä edelliset esitykset olivat eilen, lauantaina, päivällä ja illalla. Itsehän olin päivän töissä, joten ainoa mahdollisuus tyydyttää versova uteliaisuus oli lauantain iltanäytös! Siksipä siis lippua kävin lunastamassa.

Lauantaiaamuna herätyskello (kännykkä) aloitti mekastuksensa jo aamuviideltä. Vääntäydyin ylös täkin lämpimästä syleilystä ja raahauduin töihin. Jotenkin kävellä hapitin hämmentävän reippaasti ja leimasin itseni sisään pari minuuttia yli seitsemän! Melkein puoli tuntia ennen varsinaista työajan alkua. Innokas työntekijä? Tai ehkä vain vähän höperö...

Kolmen jälkeen oli viikon palkkatyöt paketissa ja viikonloppuvapaa alkoi. Kipitin kotiin, mutustin murkinaa ja täytin täytekakkupohjan. Kakusta lisää seuraavassa postauksessa...

Kun kellon viisarit naksuivat kohti kuutta, hyppäsi kenkiin, vedin palttoon päälleni ja varustauduin tien varteen. Eikä aikaakaan kun teatteriseuraksi lupautunut serkkuseni nuoremman tyttärensä kanssa kaarsi paikalle pienellä punaisella ja söpösellä kauppakassillaan.

Savonlinnasalilla ehdimme hyvin nautiskella teet ja rupatella rattoisasti ja päivittää kuulumisia. Kun ihmiselle on siunaantunut serkkuja runsain määrin (25) ei kaikkien kuulumisista pysy millään kärryillä. Osa serkuista on niin paljon vanhempia tai nuorempia kuin täti itse, että sekin jo selittää huonon yhteydenpidon. Mutta kehnosti tulee oltua yhteyksissä saman ikäisiinkään.

Mitä illasta sitten jäi käteen?

Hyvä mieli, ilo ja tekemisen meininki.

Näytelmä sisälsi meneviä musiikkiesityksiä, mainioita henkilöhahmoja ja loistavia roolisuorituksia, huumoria, romantiikkaa ja tragediaa. Ottiatuota... eihän siitä voinut olla tykkämättä! Vaikka varsinkin ensimmäisellä puoliskolla välillä tuli turhan pitkiä ja hieman hämmentäviä suvantovaiheita, joiden aikana ei tiennyt mitä on tapahtumassa. Toisella puoliajalla esityksen rytmi oli tasaisempi, eli enemmän mentiin eikä vain meinattu.

Varsinkin  miesnäyttelijät onnistuivat. Tommi Niemi vähän jähmeänä ja sympaattisen yksinkertaisena Tolarina veti pisteet kotiin joka kerran näyttämöllä pyörähtäessään. Sami Sinisalon ukkoherra ei vakuuttanut, mutta nimismiehen rooli napsahti miehelle kuin nenä päähän. Sama Sami Sinisalo Tolvas-Liisana oli miltei esityksen parasta antia. Että voi mies esittää vanhempaa naista hyvin!! Sen jo arvasi, että Matti Ruuska vetää oman osansa Poikana taatusti taidolla, mutta myös Jari Pylvänäinen, joka jo aiemmin on todistanut olevansa Laulaja isolla ällällä, osasi olla mitä mainioin virolaistukkilainen. Myös islannin lahja savonlinnalaiselle teatterille, Kristinn Sigurdur Sigurdsson, selvisi isosta mamu-roolistaan kunnialla ja hauskasti.

Suosittelisinko esitystä ystäville? Kyllä! Vaikka edelleen jättikokoinen sali luo haastetta teatterin tekemiselle. Vaikka ihan parhaaseensa eivät loistonäyttelijät tällä kertaa ehkä ihan yltäneetkään. Mutta kaikenkaikkiaan esitys oli täynnä lämpöä, iloa ja yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä. Stereotyyppisissä hahmoissa nauramme itsellemme, mutta kun nauru on hyväntahtoista, se puhdistaa, antaa anteeksi ja lataa jaksamista arkeen.

Huomenna se sitten taas koittaa. Arki.