Vaihteeksi taas kutitteli Kotosen tädin leivontapeukaloa tänä aamuna. Yritin puhua itselleni järkeä, että koska sedän kanssa kaksin vietämme vuodenvaihdetta, ei suureellisia paistajaisia tarvittaisi. Järjen ääni kaikui kuuroille korville ja niin vain löysin itseni kyynärpäätä myöten taikinatiinusta... Noh, hiukkasen taisi taas lipsahtaa liioittelun puolelle, mutta aikuisten oikeasti tuli taas leivottua isommallekin sakille.
Joululomalukemistoksi ostin Kodin kuvalehden ja siinä oli hyvinkin houkuttelevalta kuulostava piirasohje, jossa joululta ylijäänyt porkkanalaatikko jalostuisi uuteen ulottuvuuteen. Me tosin söimme kaikki Kotosen jääkaappiin tiensä löytäneet porkkanalaatikot parempiin suihin, mutta onneksi kauppa oli halpuuttanut (!!!! karmea sana!!!!) ylijääneet joululaatikot heti pyhistä päästyä, joten shoppailimme tarkoituksella uuden tuokkosellisen porkkanalaatikkoa leivontaa varten.
Aikaini aikailtuani pistin töpinäksi ja aloitin. Ohje oli tällainen:
Porkkana-jauhelihapiiraat
0,5 l vettä
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1/4 tl sokeria
3 dl grahamjauhoja
7,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
täyte:
400 g porkkanalaatikkoa
400 g naudanjauhelihaa
1 pieni sipuli
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
voiteluun:
1 muna
Hiiva liotetaan kädenlämpöiseen veteen. Öljy, suola ja sokeri lisätään. Alustetaan joukkoon jauhot. Taikina kohotetaan liinan alla kaksinkertaiseksi.
Ruskistetaan jauheliha ja kuorittu ja hienonnettu sipuli öljytyllä pannulla. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Sekoitetaan jauheliha porkkanalaatikon joukkoon.
Kohonnut taikina kaadetaan jauhotetulle työpöydälle.
Vaivataan taikinasta ilmat pois ja jaetaan taikina kahteen osaan. Kaulitaan levyksi, josta otetaan juomalasia apuna käyttäen pyöreitä paloja, joiden halkaisija on 8 - 10 cm.
Laiteaan jokaiselle pyörylälle noin ruokalusikallinen täytettä ja venytetään kansi päälle ja nipistellään reuna kiinni.
Kuten kuvasta näkyy, viimeisestä tein vähän isomman piiraan isompaan nälkään...
Kohotetaan piiraat vielä pellillä. Pistellään haarukalla reikiä , voidellaan munalla ja paistetaan 225 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.
Lehden ohje kehottaa herkuttelemaan piiraat ketsupin kanssa, mutta maistuivat hyviltä ihan näinkin.
Se oli se tämän tarinan Leipuri Hiivan osuus.
Sitten on Leivinjauheen vuoro...
Sillä aikaa kun piirastaikina kasvoi kokoa ja näköä ja täytekin oli jo valmiiksi viriteltynä ehdin hyvinkin pyöräyttää maailman helpoimmat kuppikakkuset uudenvuodenillan herkuksi.
Helpot kuppikakut
3.5 dl vehnäjauhoa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1 dl appelsiinimehua
2 munaa
1 dl juoksevaa margariinia
1 pussillinen Dr.Oetkerin suklaahippusia
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja muut aineet lisätään. Taikina jaetaan 12 muffinivuokaan ja paistetaan uunin keskiosassa 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.
Kuorrutus:
1 pkt (200 g) appelsiininmakuista tuorejuustoa
4 dl tomusokeria
muutama tippa sitruunanmehua
Sekoitetaan keskenään ja pursotetaan leivonnaisten päälle ja tadaa - kuppikakkuset ovat valmiit!
Tai no... koristelin ne vielä Tallinnan raatihuoneen torilta ostamillani namusilla.
Koska esikoinen oli kotona, sain häneltä vähän valokuvausoppia pannukakkuobjektiivin tehokkaaseen käyttöön. Jouluruusu ja kehrä-sarjan kirpparilta löytynyt (0,50 €) kynttilänjalka olivat hyvät harjoittelukohteet.