Iltajuoksuilla

Minulla on ollut onni saada loistavat työkaverit. Onni oli myös tänä kesänä saada meille kesätöihin mainoita mimmejä, joiden kanssa on ollut enemmän kuin ilo tehdä töitä ja samalla rupatella mukavia ja parantaa maailmaa. Nämä nuoret naiset ovat lievittäneet omien lasten ikävää ja ihan hulvattomiakin juttuja olemme kehitelleet töiden tekemisen ohessa. Niin mukavia, hauskoja, viisaita, järkeviä ja sydämellisiä ihmisiä! Minulle tulee heitä niin ikävä, kun syksy saapuu ja kesän muuttolinnut taas pyrähtävät opiskelemaan. Miksi tämän elämän on oltava ainaista luopumista?

Siksi pohdiskelin mielessäni, että olisi oivallista ennen omaa lomalle lähtöäni jotenkin näitä  ihania ilopillereitä kiittää. Keksin kysyä, josko he lähtisivät kanssani Sulosaaren Lettukahvilaan. Molemmat olivat heti valmiita ja niin sovittiin päivä, joka oli passeli meille kaikille ja se oli tämän viikon tiistai. 

Töiden jälkeen lämpimässä auringonpaisteessa suunnistimme Kasinon takasaarelle herkkunälän jo kipristellessä suolenmutkassa ja varsinkin sylkirauhasissa.

Lettukahvilassa on täytevaihtoehtoja niin paljon, että valitseminen on aina vaikeaa. Itse päädyin maistelemaan yhtä henkilökunnan suosittelemaa vaihtoehtoa, jossa oli herkullisen räiskäleen päällä vadelmahilloa, lakritsikastiketta ja kermavaahtoa. Toinen kanssaherkuttelijoista päätyi suolapähkinöihin, kinuskikastikkeeseen ja kermavaahtoon ja viimeinen valitsi letulleen vaahtokarkkeja, suklaakastiketta ja banaania.

Juomat nappasimme vitriinistä mukaan ja istuimme pöytään odottelemaan lettujamme. Laitilan limpparit maistuivat hyvältä painostavan helteen kourissa.

Kahvilassa oli ruuhkaa ja pienessä keittiössä hääräili yhtä aikaa jopa neljä työntekijää. Kun vilinä hetkeksi hellitti, suuntasin kamerani kohti palvelutiskiä.

Pian jo meille kiikutettiin herkkumme nautiskeltavaksi. Vaikka olin janooni ostanut limpparia, piti letun kaveriksi ostaa myös kahvi. Nam!

Meillä oli oikein mukava välipalahetki melkein luonnon helmassa.  Kylmän tuulen puhallellessa sää muuttui kuitenkin silmänräpäyksessä liian viileäksi kesäretkelle. Oli jätettävä ihana kahvila taakse ja suunnattava jo kotiin lämpimään. Kurja ukkoskuuro ilman jyrinää ja salamoita purjehti samassa paikalle ja kasteli meidät herkuttelijat hetkessä läpimäriksi. Onneksi kotiin päin mennessä kastuminen ei haittaa.

Samalla kokoonpanolla olimme sopineet myös menevämme seuraavana iltana Kalastajan Kojun MUJE-KLUBILLE. Keskiviikkona sää rumppasi auringonpaisteesta rankkasateeseen ja meitä alkoi jo epäilyttää koko suunnitelma. Onhan Kalastajan Koju kuitenkin enemmän kesäravintola terasseineen kuin lämmin hengailupaikka.

Sovimme, että päätämme lähtimisestä lopullisesti siinä vaiheessa, kun minä ja toinen nuorista pääsisimme pois töistä iltavuoron jälkeen. Ja niin onnellisesti kävi, että koko iltapäivän jatkunut sade lähti lotisemaan jonnekin muualle ja illaksi kehkeytyi oikein mainio popitussää.

Siis suunnistimme murkinan ääreen Kalastajan Kojun herkkupöytiin. Tällä kertaa tilasin annoksen, jossa oli kohtuullisemmin syötävää kuin edellisellä kerralla. Äärettömän hyvää ja herkullista oli tämäkin ja annos oli juuri sopiva iltanälkään.

Syötyämme jäimme odottelemaan The Bowties -duon illan keikkaa. Meillä oli sopivasti aikaa herkutella vielä jälkiruualla eli syntisen tahmaisella, herkullisen pehmeällä mutakakulla ja sitä täydentävällä vaniljajäätelöllä. Ja minulle tietenkin kahvi!

Olin lähtenyt ilman suurempaa houkuttelua mukaan kuuntelemaan täysin tuntematonta duoa ja jossain välissä kävi mielessä, että jospa ne ovatkin ihan kamalia... Mutta se oli turha pelko! Olin näitä poikia kuullut ennenkin. Siis Taidelukion konserteissa ennen kuultua ja meno vain paranee. Letkeää ja hyväntuulista musisointia, sekä tuttuja hittejä menneiltä vuosikymmeniltä että tuoreempaakin musiikkia.

Pojat soittivat musiikkia fiiliksen mukaan ja laulaja Eetu Kinnunen jossain välissä totesikin, että ex tempore on paras tempore. Setin loppupuolella joku yleisöstä toivoi jotain Anssi Kelalta ja niin vain kuulimme kappaleen Milla, jonka nuoret miehet esittivät siinä ensimmäistä kertaa. Aika ammattimaista vetäistä tuosta noin vain lonkalta biisi kuin biisi...

Pojat soittivat yli kaksi tuntia vain pienen tauon turvin. Ei sieltä millään raaskinut kesken pois lähteä, vaikka vilu hiipi varpaisiin ja kello kävi kohti puolta yötä. Oli niin ihana istua hyvässä seurassa ja kuunnella korvaa hivelevää ja varpaita liikuttelevaa musisointia.

Kun keikka loppui, heipattelin kamuset, kuivasin yökasteesta kastuneen pyöränsatulan ja poljin villisti fillaria vilusta hytisten, mutta onnellisena kertaillen päässäni säkeitä "hei kohtaloo, oon iso tyttö joo ja mä päätän sen, kuka oon tai en" ja "hei, on niin helppoo olla onnellinen... ja tyytyy siihen mitä on..."

Kiitos näistä ihanista päivistä kohtalo ja nuoret, sympaattiset ystäväni! On niin helppoo olla onnellinen!