Ällötyspuuhia ja vastamyrkkyä

Nyt on kovat piipussa taistelussa lehtokotiloiden invaasiota vastaan. Törmäsin Internetissä uuteen ihmekatteeseen, jonka luvattiin olevan nilviäisille ylittämätön este. Hamppukatteen pitäisi pitää matelevat tunkeilijat loitolla. Koska en halua pihalleni myrkkyä kylvää, piti tarttua tähän lempeämpään karkotemahdollisuuteen.

Parin viime päivän aikana olen seitsemänkymmenen euron edestä levitellyt tontin takanurkkiin hamppukatetta. Pian nähdään, oliko markkinamiesten lupauksissa katetta. Saavatko kasvini kasvaa rauhassa vai onko kotiloiden joukkovoima uutta hamppuhakettakin vahvempi? Toivon totisesti katteen pitävän ei-toivotut tunkeilijat loitolla!

Meillä on vuosikausia ollut tontin perillä römppeikkö, johon on kasvijätettä köijätty maatumaan. Se ei ole ollut silmänilo, mutta alueen raivaaminen on aina jäänyt kiireellisempien askareiden jalkoihin. Nyt kuitenkin alkukesästä päätin, että vihdoinkin raivaisimme rytöläjän huuthiiteen ja saisimme senkin tilan hyötykäyttöön. Olin näet keksinyt, että sinne saisimme kurpitsoille oivan tilan, jossa kölliköillä olisi tilaa rauhassa pulskistua ja kasvaa. 

Kun sedän kanssa tomerasti kävimme raivaustoimeen, emme kerenneet pitkällekään, kun paljastui että paikallinen poikamiessiili piti risukossa majaansa. Piti sitten pitää pieni tuumaustauko. Ei ollut tarkoitus kenenkään kotia särkeä. Päädyimme kompromissiin ja raivasimme ryteiköstä etualan kurpitsalavalle ja takaosaan emme koskeneet muuten kuin lisäämällä sinne uusia risuja, joita tuli yllin kyllin sedän katkoessa villisti levinneen pihlaja-angervon kasvustoa kohtuullisempaan kokoon.

Lavan vierukset katettiin mansikkamuovilla, etteivät rikkaruohot pääsisi valtaan vasta raivatulla tontilla. Mansikkamuovin päälle levitettiin ihmekatetta siinä toivossa, että etanajoukkio luovuttaisi eikä edes yrittäisi aterioimaan kurpitsakasvustoon.

Kahdesta laatikollisesta tuntui ensin riittävän hamppukatetta vaikka kuinka paljon. Mutta kun revin vadelmapenkistä villiintyneet vuohenputket pois, niitä tuli yli laatikollinen ja lopulta kävi ilmi, että vattumaa on niin laaja, ettei katetta kaikkialle riittänytkään. No, ei haittaa. Testataan kate nyt ja jos se osoittautuu mainospuheiden arvoiseksi, tilaan katetta ensi keväänä suuremman satsin.

Vattumaalla kävi viime talvena kuokkavieras popsimassa ison osan viime kesän vadelmaversoista. Nälkäinen mokoma, paikallinen cityjänis eli rusakko siis.

Noinkohan tänä vuonna montakaan marjaa puskasta saadaan? Sen verran aneemiselta siellä näyttää.

Varsinaisella kasvimaalla kasvaa hitaasti mutta varmasti kesäkurpitsaa, lehtikaalia, avomaankurkkua, auringonkukkaa ja perunaa. Sinnekin levitin ihmekatetta toivoen, että kurkut ja kurpitsat saisivat tänä vuonna kasvaa ilman etanariesaa. Kuvassa näkyvän raparperin lehdet ovat hyvinkin reikäiset, kotilot ovat siellä ahkerasti käyneet mässäilemässä.

Kotilosodasta päästyäni ihastelin vähän oven pielessä killuvaa mustasilmäsusannaistutusta. On ollut niin viileää, etteivät taimet ole vielä villisti pöyhtyneet, mutta kukkia ilmestyy aina uusia entisten kuihtuneiden tilalle.

Aamupäivän helteessä lähdin tänään reippaana kitkupuuhiin talon päädyn istutusalueelle. Touhu muuttui melkein itkupuuhaksi, sillä suora auringonpaiste oli armoton, ruusun piikit pieniä ja pistäviä ja maksaruohotuppaasta löytyi kokonainen armeija pieniä tunnistamattomia ötököitä, joita heti epäilin jonkin sortin borrelioosia levittäviksi puutiaisiksi.

Koska työhön tuli kolme epämukavaa elementtiä, päätin vaihtaa taktiikkaa ja jättää perkaamisen sikseen. Kuvasin vähän silmäniloja talon varjoisammalla puolella ja senjälkeen kävin käsiksi yhteen ongelmakohtaan...

Jostain kumman syystä talomme yli lentävien lokkilaivueiden on aina pakko keventää lastia juuri sillä kohdalla, että jätökset räiskähtävät kiinni meidän ikkunoihin. Nytkin kakkaroiskeita oli pihan puolella useammassa ikkunassa. Ei auttanut muu kuin sankoin, rätein ja pesimin käydä tahrataistoon. Onneksi riitti, että puunasin klasit ulkopuolelta. Samalla sain pesaistuksi pois kevään siitepölykerroksen ikkunapinnoista.

Työhön ryhdyttyäni pesin samassa saumassa leikkimökkikasvihuoneestakin ikkunat ja siivosin koko kesähuoneen. Sen sisustaminen ja muu käyttö tälle kesälle on vielä aika lailla mietintämyssyssä. Mutta ehkä jokin loistava oivallus on pian saavuttamassa Kotosen tädin päänupin ja uusiokäyttöinen leikkimökki pääsee jälleen loistamaan olemassaolollaan.

Kun setä kotiutui töistä, meillä oli iltapäiväksi varattuna monta mukavaa asiaa. Niistä kerron tarkemmin myöhemmin, mutta tämän kertaiseen teemaan sopii kuin nappi raksiin kurja havainto kotiin palattua. Talon tienpuoleisessa ikkunassa, ruokapöydän kohdalla, komeili keskellä ruutua tolkuttoman kokoinen lokin jätös. Että näitä kesän iloja...