sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Seitsemännen päivän yllätykset


Lauantaina oli joulukuun seitsemäs päivä, nuoremman koiran syntymäpäivä. Mietelmäkalenteri rohkaisi tekemään virheitä ja yllätyspussista löytyi jälleen jouluisia kylttejä.


Kuopuksen kanssa lähdimme heti aamusta viettämään kaupunkipäivää. Olimme menossa kirpparille ja pariin kauppaan jouluostokset mielessä. Koska kirppari aukesikin vasta kymmeneltä (viikonloppu!) niin käväisimme Sokoksen Kulma-kahvilassa herkuttelemassa. Otin haudutettua teetä ja piparimunkin, josta kuopus suostui syömään osan. Onneksi, sillä oli aika muhkean kokoinen kahvileipä!


Kirpparikierroksella vedin vesiperän, kuten viimeaikoina on käynyt usein. Onneksi kuopukselle sentään löytyi hyvät trikoot, joita hän voi käyttää töissä päiväkodissa.

Vaatekaupoista ei löytynyt punaista toppia, mutta Mustissa ja Mirrissä pääsimme ostamaan koirille yllätyksiä. Pitihän sitä jotenkin syntymäpäiväsankaria muistaa.

Taito Shopilta kävin ostamassa tupsun pipoon, jonka neuloin jo ajat sitten. Jospa nyt saisin pipon valmiiksi asti ja esittelyyn tänne blogin sivuillekin.

Tässä vaiheessa oli alkanut sataa vettä. Kävely pitkin kaupungin mustia katuja ei houkutellut. Soitimme sedälle, joka tulikin meille taksiksi ja yhdessa ajelimme Linnankadulle Saima-kahvilaan syömään, sillä jo jonkin aikaa olen halunnut käydä testaamassa tuon tunnelmallisen kahvilan ruokalistaa.

Kahvila oli jo koristeltu jouluiseksi.



Ruokaa odotellessa oli hyvin aikaa katsella vesisateen raidoittamasta ikkunasta vastapäistä kaunista taloa. Pöytälampun valo heijastuu lasista.


Kuopuksen kanssa valitsimme Saima burgerit ja setä tilasi riistakäristystä. Burgereihin kuului lisukkeeksi ranskalaiset perunat ja coleslaw-salaatti. Ruoka oli hurjan hyvää mutta burgerini olisi saanut olla lämpimämpi. Mutta onneksi ranskalaiset olivat kuumat, kylmänä niitä ei olisi voinut syödä.

Kotona juhlimme Lumin syntymäpäivää. Juttelin kuopuksen kanssa ja päädyin jatkossa puhumaan koirista Lumina ja Lakuna. Nehän eivät ole koiralasten oikeat nimet, mutta eipä tyttäriämmekään ole kastettu esikoiseksi ja kuopukseksi.

Lumi sai ruoaksi kakun, joka oli tehty maksalaatikosta ja nakeista. Myös Laku pääsi osalliseksi samoista herkuista. Taisi olla aika hyvä herkku - ruoat katosivat kupeista hetkessä.


Lahjaksi Lumi sai Mustista ja Mirristä ostetun pehmolelun. Eikä mennyt pitkäänkään kun se jo oli suolistettu. Pääasia, että juhlakalulla oli hauskaa!


Sellaisia seitsemännen päivän yllätyksiä. Tylsintä oli vesisade, parasta kuopuksen kanssa yhdessä vietetty aika.

2 kommenttia:

  1. Voi pehmolelu-parkaa! Voiko sitä korjata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupulle kävi kyllä niin pehmoisesti, että siitä tuli entinen... Sen verran oli rajut otteet leikkijöillä :(

      Poista