tiistai 10. joulukuuta 2019

Huomenna on uusi päivä


Kymmenennen päivän aamuna joulukalentereista tuli tsemppiä ja pyykkipoikia. Pyykkipojat tosin ovat niin minikokoisia, ettei niillä pyykkejä ripusteta. Askartelutarkoitukseen sopivampia ovat nämä pinkit pojat.


Töihin kävelin kuivassa pikku pakkasessa. Lätäköt olivat jäätyneet ja yhteen melkein lankesin. Pysyin pystyssä, mutta saatoin tehdä mielenkiintoisen näköisiä voimisteluliikkeitä siinä.

Poikkesin tavanomaiselta reitiltäni, sillä suunnistin töihin postilaatikon kautta. Innostuin napsimaan kuvia kaupungin jouluvaloista kännykän kameralla. Vähän ovat tärähtäneitä, kuten kuvaajakin.



Ei talvikunnossapitoa. No, ei nyt mikään oikea talvi ole, mutta ketju estää rappusille pääsyn.


Miljoonatalon edessa olevat puut on puettu lumoaviin talviasusteisiin. Siis näihin valoihin.




Valaistuja puita vastapäätä loisti ja hehkui myös Pienen sisustusputiikin ikkuna.


Siellä Osuuspankin kulmalla oli välietappini. Sinne postilaatikkoon tiputin ja maailmalle lähtivät tämän vuoden joulukortit. Ahdoin kaikki 40 samaan kuoreen, vaikka tuo määrä olisi kai pitänyt jakaa kahteen kuoreen. Mutta sehän olisi ollut silkkaa tuhlausta, kun oikein hyvin mahtuivat yhteenkin.



Tänään pääsimme nauttimaan työnantajan tarjoaman joululounaan ja sitä sulatellessa meni loppupäivä. Kohta lähden koiralenkille ja sitten saunaan. Onneksi huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.

4 kommenttia:

  1. Niin totta on ajatus kalenterissa. Jokaisena aamuna on kiitoksen paikka.
    Onpa hienot valot siellä! Alkaa jo tämän paikkakunnan valoihin silmä tottua.
    Sinne läksi laatikkoon minunkin korttipino, vaikka huomattavasti pienempi. Yksi kortti läksi sinne teidänkin paikkakunnalle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se niin, että ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen... Minäkin ihailen aina muiden kaupunkien jouluvaloja :)

      Suomi on lopulta niin pieni, että aika monella on ystäviä ja tuttavia pitkin poikin maata... Minunkin korttini matkustava laajalle alueelle :)

      Poista