Aika lailla näihihin aikoihin vuosi sitten tutustuin ensimmäistä kertaa Mikko Kamulan kirjalliseen tuotantoon. Esikoisteos Ikimetsien sydänmailla oli luettu ja hyväksi havaittu. Jäin silloin innolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
Ja mikäs se onkaan odottanut jo pari kuukautta lukuvuoroa? Mikko Mulan Iso? Ei sentään.
Kirjailija ei ole Mula, vaan Kamula ja kirjan nimi ei ole pelkkä Iso vaan Iso härkä. Lainasin tämän uutuuden tosiaan jo kesällä, mutta kesäkiireissä en ennättänyt ottaa kirjaa luvun alle. Onneksi sain uusittua lainaa aina uudelleen, ettei tarvinnut opusta palauttaa lukematta.
Juko Rautaparran perheen elämää seurataan eteenpäin siitä, mihin edellinen romaani loppui. Tenho edistyy tietäjäopinnoissaan, mutta kärsii myös jatkuvista painajaisunista, joissa valtava härkä ahdistelee poikaa. Jukon ja Heiskan tehdessä lähtöä metsästysretkelle Tenho pääsee jo kovin nuorena mukaan. Retkeläiset kohtaavat uhkaavasti käyttäytyviä lappalaisia, mutta yllättäen käy ilmi, että sama mystinen härkä on aiheuttanut päänvaivaa näillekin.
Kotona tilan töistä huolehtivat Jukon äiti Mallu, vaimo Mateli ja tytär Varpu.
Neljännesmies Tönius Ikäheimonen jaksaa kantaa kaunaa syyttä suotta Rautaparran perheelle, vaikka onkin jo rokottanut perhettä ylisuurilla veroilla. Ikäheimonen henkivartijakorstoineen saapuu Rautaparran tiluksille vaatimaan yösijaa ja ruokaa. Vieraat haastavat riitaa ja perhettä puolustanut koira pääsee hengestään. Seuraavaksi tappolistalla on Heiska, mutta Mallu-mummo ehtii väliin ja Ikäheimosen toinen palkkasotureista haavoittuu kuolettavasti. Tässä vaiheessa paikalle ehtivät jo isä ja Tenhokin ja tappelun voimasuhteet tasoittuvat ja Tönius Ikäheimonen kumppaneineen pitää parhaana poistua paikalta.
Neljännesmies kääntää tapahtumat päälaelleen ja väittää Heiskan tappaneen toisen hänen apureistaan. Heiska haetaan käräjille ja tilanne näyttää enemmän kuin pahalta. Tenhon käärmekiven ja omilla aivoillaan ajattelevien ihmisten avustuksella Heiska välttää kuolemantuomion, mutta joutuu kuitenkin vuodeksi Olavinlinnan rakennukselle suorittamaan työveroa.
Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvatkin edellistä enemmän ihan tähän meidän lähinaapurustoon, mutta kauas menneisyyteen. Silti tämä paikallisuus toi oman hauskan mausteensa tarinan etenemiseen.
Kirja oli kuin paraskin seikkailukertomus, jossa todellisuuden köyteen on punottu sadun säikeitä ja mielikuvituksellisia elementtejä. Paikat ovat aitoja ja oikeita, kirjoittaja on hyvin perilla historiasta, mutta kyllähän maahiset, näkit ja valtava, vuorenkorkuinen, alisilta elävien maailmaan ilmestyvä tuhoa kylvävä jättimäinen härkä ovat ihan kansantarinoiden vanhoja uskomuksia ja nykyihmiselle pelkkää legendaa.
Kaikkien vaikeuksien ja uhkakuvien keskellä Heiskan ja Kullan rakkaustarina jatkuu ja syvenee. Uskomattomien juonenkäänteiden jälkeen Kulta on Heiskan matkakumppanina Viipurin matkalla. Sillä aikaa kotona koetaan jälleen uusi tragedia, jossa pääasiallisena sopankeittäjänä on jälleen Tönius Ikäheimonen.
Varpu joutuu Ikäheimosen käsiin ja tämä käyttää tyttöä raa'asti hyväkseen. Siskonsa avunhuutojen siivittämä Tenho tekee taikoja, ja paha saa palkkansa. Varpu ei kuitenkaan toivu tapauksesta ennen kuin hänet haetaan kiireen vilkkaa maahisten valtakuntaan, jossa hänen ystävänsä Laara on menehtymäisillään. Laaran puoliso Kaappoo on suunniltaan surusta. Varpu jää maahisten majoille nuolemaan haavojaan ja auttamaan Kaappoota. Onneksi jää, sillä maahisista ja Varpusta on lopulta suuri apu taistelussa kaikentuhoavaa härkää vastaan.
Härkää kukistamaan tarvitaan hirmuinen joukko miehiä, sotilaita ja satuolentoja. Lopulta taistelu kuitenkin on vain Tenhon ja härän välinen. Miten siinä sitten kävi?
Kirjailija on ovela ja vaikka loppuratkaisu kuulostaa lopulliselta ja murheelliselta, voin silti kuvitella, ettei Metsän kansan tarina vielä tähän loppunut.
Iso härkä on yli 600-sivuinen kirjajärkäle. Mutta koska tarina lennätti ja piti otteessaan, kirja tuli luettua huomattavasti nopeammin kuin viikkokausia luvun alla ollut Aion tehdä sinut onnelliseksi. Ajoittain juoni oli niin jännä, että piti ihan hotkimalla ahmia sanoja sivuilta ja selvittää tarinoiden kulkua malttamattomana. Nukkumaankaan ei olisi malttanut mennä.
Ilmeisesti härkä oli sama, jonka karhu edellisessä kirjassa Rautaparroilta tappoi ja raateli. Mutta miksi härkä vihasi Tenhoa ja halusi vahingoittaa poikaa? Sitä en ymmärrä tänään enkä huomenna, tuskin ensi viikollakaan. Eikä kai onneksi tarvitsekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti