maanantai 27. elokuuta 2018

Viime tipassa


Alkaa olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus, että kesän tullen pyrähtää muuttolintujen lailla paikkakunnalle ja Taito Shopin tiloihin Jukka Rintala juhlavan näyttelynsä kanssa. Ensimmäisen kerran Rintala vietti kesäänsä Savonlinnassa vuonna 1989 myyden tuotteitaan torilla oopperajuhla-aikaan. Siitä lähtien mies on kesäisin ollut tuttu näky kaupunkimme katukuvassa.

Torilta on tosin siirrytty sisätiloihin Taito Shopin saleihin jo ajat sitten. Tänä vuonna näyttelyn nimi oli Muodin muotokuva - Visions of Fashion - Visions de la mode ja sitä rummutettiin reippaasti heti näyttelyn alettua toukokuussa. Miten lie menikin koko kesä niin siivillä, että meinasi tyystin jäädä näyttelyssä käymättä.

Mutta onneksi on viime tippa! Ja onneksi välillä työasiat juoksuttavat... Kävin viime viikolla tiistaina ennen työpäivän alkua hakemassa Taito Shopilta syksyn asiakaslehtiä jakoon kirjaston asiakkaille. Koska olin asialla omalla ajalla, käytin tilaisuutta hyväkseni ja kurkkasin nopeasti, mitä tämän kesän näyttely sitten pitikään sisällään.

Heti ovesta sisälle astuessa eteisen seinällä näkyi kesän teema.
.

Ja kun päätäni käänsin, oli myös myymälän puolella Rintalaa näyttävästi esillä.


Höpöttelin vähän aikaa tiskin takana seisseen Johannan kanssa ennen kuin jatkoin matkaani peremmälle putiikin sydämeen kohti näyttelyn syövereitä.

Wohoo, olihan taas häikäisevää glamouria, mielettömiä juhlapukuja, perhosen keveitä maalauksia ja monia kauniita käyttöesineitä ja sisustustekstiilejäkin tässä näyttelyssä esillä. Näyttelyssä soi aina taustalla oopperamusiikki ja se luo omalta osaltaan sopivaa tunnelmaa katselijan mielenmaisemaan.


Tämän kesän oopperajuhlien teokset Patarouva, Turandot ja Madama Butterfly ovat dramaattisia teoksia ja sitä samaa dramatiikkaa näkyi näyttelyn punaista, kultaa, valkoista, mustaa ja hopeaa hehkuvissa asuissa. Akvarelleissa sen sijaan oli pastellinsävyisempää herkkyyttä.








Hurmaantuneelle näyttelyvieraalle oli näyttelyn loppupuolella houkutuksia tarjolla. T-paitoja, kynttilöitä, serviettejä, pöytäliinoja, tyynyjä, pyyhkeitä... Kun esikoinen kirjoitti ylioppilaaksi, ostin Taito Shopista ihanan hempeän kaitaliinan, joka hylkii nesteitä. Se on yksi parhaita liinaostoksiani ikinä! Nyt kuitenkin pysyttelin järkevänä ja nuukana enkä raottanut kukkaronnyörejä ollenkaan.




Myyntihyllyä vastapäätä loisti hehkuvanpunainen iltapuku sinisen kukkamaalauksen äärellä. Hieno näky!


Kun olin päässyt perille, piti palata omia jälkiäni takaisin alkuun. Taito Shopilla jatkuu myymälän tilat mukavasti huoneesta toiseen, oviaukko toisensa jälkeen tarjoaa uuden käsityömaailman.





Rintalan asuja oli myös myytävänä, mutta en edes uskaltanut kurkistaa hintalappua. Tällainen pienipalkkainen pakertaja olisi varmaan vaan kauhistunut summia, joita toiset voivat pukeutumiseensa sijoittaa.


Silloin miltei kolmekymmentä vuotta sitten, kun taiteilija tuli Savonlinnan torille tuotteitaan kauppaamaan, tarjolla oli mm. juhlavia kukkia ja niillä koristeltuja pantoja. Niitä oli edelleen saatavilla. Kuvasta en saanut kunnollista kuitenkaan, ensin tuli valoa vasten tälläinen hyvin hämäräperäinen otos ja sitten salamavalon kanssa kummallisen kova ja kiiltävä näkymä.




No niin. Kerkesinpäs käydä näyttelyssä ennen kuin se taas talveksi pistettiin pakettiin. Tällä viikolla tiloissa on esillä jo ihan muut jutut, syksyn kurssimateriaalit ja -mallit sekä houkuttelevat käsityötarvikkeet. Mutta eiköhän ensi kesänä jälleen Taito Shopin tiloihin rakennu uusi Rintalan kesänäyttely. Niin ainakin veikkaan.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin oli! Pääsisitköhän ensi kesänä sinäkin näyttelylumosta osalliseksi...?

      Poista
  2. Huh´´´jopas oli tyylikkyyttä,upeita luomuksia,hattuineen.
    Onneksi :)tuo eläke sen verran pieni ettei harmita,kun ei saanutkaan pyhämekkoa ostettua,ja jalkoihinhan ne tuolla pihatoissä ois sotkeutunut.OOn ruvennu miettimään tapahtuukohan meiän isolla kirkolla mittään jännää ,kulttuuri rientoja,näyttelyitä.pitää tutkia!Joo nyt kyllä vähän :) leuhotan :):))"olihan meillä ne ilmakitaran -MM-kisat:)) Japaniin meni voitto:)),Harjoyttelin minäkin suossa pyykki silitellessä,yhtä saundia....ehkä ens syksynä,mun vuoro astua estraadille:) taikka EI:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä arjessa hienoilla koltuilla juuri ole virkaa. Sinne ne kaapin kätköihin jäisivät unohtumaan ja pölyttymään, kun ei käyttöä olisi. Vaikka kai jos tuollaisen luomuksen hankkisi, se pitäisi ripustaa olohuoneen seinälle taulun virkaan hoitamaan :)
      Eiköhän vähän joka seutukunnalla ole vaikka minkälaisia tapahtumia. Täällä ainakin on koko ajan kaikenlaista häppeninkiä, mutta eihän sitä millään ehdi edes puoleen tarjonnasta osallistua.

      Poista