Toivioretkellä

Koska messukärpäsen puremasta ei parannuta hetkessä, eilen oli taas varhainen herätys. Kuuden jälkeen aamulla kiirehdin puolijuoksua valtatien varteen odottelemaan S. Kososen retkibussia.

Kadun varrelta löytyi suojelusenkelikin matkalle turvaksi..

Olin lähdössä Itä-Savon lukijamatkalle Helsingin messukeskukseen, jossa samalla käynnillä oli haukattavissa monta herkkua. Kädentaitojen messuosasto oli minulle se ykköskohde ja lähtemisen varsinainen syy. Mikkelistä mukaan bussiin nousivat reissukaverini kuopus ja vävykokelas ja heitä veti messukeskukseen erityisesti lemmikkiosasto. Lisäksi halleista löytyi omat tilat myös Elma-, Metsä-, Outlet Expo- ja Plus55-messuille.

Jo etukäteen ja varsinkin matkan aikana annoin itseni unelmoida kädentoitojen osaston muhkeasta materiaalitarjonnasta, uusista ideoista ja paljosta nähtävästä. Suunnittelin ostavani puisia neulepuikkoja, Inka Gold -pastaväriä, ontelokudetta, hervottoman paksun virkkuukoukun ja muuta materiaalia. Ajattelin myös ostaa itselleni kirja-askartelukirjoja, ettei tarvitsisi jatkuvasti jonottaa kirjaston opuksiin. Lisäksi toivoin löytävän ohjeen tai neuvoja neulottuihin polvisukkiin, joissa nilkan takana saadaan sukkaan muotoa palmikkoneuleella.

Haaveilin myös päämäärättömästä vaeltelusta taitavien tekijöiden kojujen ympärillä. Vaikkei pienellä palkallani paljon käsityöyrittäjiä työllistetä, ihailen kuitenkin mielelläni täydellistä ja luovaa suunnittelua, kekseliäitä oivalluksia ja huolellista työtä.

Etukäteishaaveilu keskeytyi hetkeksi, kun retkibussi kurvasi Kuorttiin ja pidimme paussin. Itä-Savo tarjosi matkalaisille karjalanpiirakkakahvit. Tauko teki terää ja välipala maistui hyvältä!

Puoli kahdeltatoista pääsimme purkautumaan bussista messukeskuksen pohjoisella sisäänkäynnillä. Meillä olisi viisi tehokasta tuntia tutustua osastojen tarjontaan. Ovista sisään käytyämme iski epätoivo. Missään ei ollut kunnon opasteita! Mihin näistä valtavista halleista pitäisi ensin suunnistaa? Lopulta löytyi kehnohko kartta ja suunnistimme etsimään ensimmäiseksi kädentaitojen osastoa.

Vastaan tuli erinäisiä ruokaesittelyjä ja jäi vähän epäselväksi, millä messualueella oikeastaan seilasimme. Ruokamessuthan olivat kaksi viikkoa sitten kirjamessujen kanssa samaan aikaan... Myös pilkkahintaisten kirjojen myyntipöytien rivistöt olivat samat kuin edellisellä käynnillä eikä tarjonta mitenkään erityisesti ollut käsityökirjallisuuspainotteista.

Lopulta pölähdimme kädentaitojen osastolle. Se oli kokonaisuudessaan pettymys. Materiaalikauppiaita ei juuri ollut enkä saanut hankittua mitään etukäteen suunnittelemaani, Uusia ideoitakaan ei ollut tarjolla, sillä ainoalla paikalla, jossa sai itse kokeilla tekemistä, askarreltiin huopaheijastimia ja kartonkilintuja. Vanhoja juttuja jo molemmat.

Elannokseen käsitöitä tekeviä yrittäjiäkään ei paikalla paljoa parveillut. Toisaalta se on ymmärrettävää. Messupaikka maksanee mansikoita ja jos myyntiä ei ole tarpeeksi, osallistuminen tuottaa pelkkää tappiota. Yrittäjät tekevät pitkää päivää ja jos osallistuu monipäiväisille messuille viikonloppuna, menettää viikon ainoan lepoajan.

Messuvieras kuitenkin toivoisi monipuolista tarjontaa. Joskus kauan sitten, kun edellisen kerran pääsin Helsingin käsityömessuille, siellä oli pilvin pimein eri työtapojen työnäytöksiä, yrittäjiä esittelemässä tuotteitaan ja osaamistaan ja hurjan hyviä messutarjouksia erilaisista käsityötarvikkeista. Tämän kertaiset messut olivat menneeseen verrattuna haalea varjo vain.

Kaiken tämän ankean tilityksen sekaan on todettava, että korukauppiaita oli paikalla useampia ja heillä oli tarjolla toinen toistaan houkuttelevampia tuotteita. Hiekkakakun hilpeät helyt vetivät meitä puoleensa magneetin lailla, olinhan ostanut kahdet mieleiset korvakorut heiltä keväällä Jyväskylän käsityömessuilta. Tällä kertaa korutarjonta oli kovin riipuspainotteista ja koska tiedän ja tunnen itseni enkä osaa isoja ja näyttäviä kaulakoruja käyttää, ostokset jäivät tällä erää tekemättä.

Ihailin sanattomana upeita lusikkakoruja ja kierrätyskuparista tehtyjä kekseliäitä ja silmäähivelevän kauniita taideteoksia. En uskaltanut kuvata enkä edes kysyä lupaa kuvaamiseen, sillä edelleen muistan karvaasti keväiseltä Jyväskylän messumatkalta Lean verstaan edustajan sähähdyksen kuvausta suunnitelleelle tädille. Se teki kyllä varovaiseksi... Nyt kotona olen harmitellut, etten kierrätyskuparikorujen tekijältä pyytänyt edes yhteystietoja, jos häneltä vaikka olisin jotain joskus jollekin lahjaksi tilannut. Oli ne työt niin taidokkaita! Eivät omaa tyyliäni, mutta monelle muulle sopivia mitä mainioimmin.

Kun silmiini osuivat herkullisen väriset kukkaset, jotka kasvoivat villisti vanhan kirjan sivujen välistä, suustani pääsi kysymys kuvausluvasta ennen kuin edes ennätin harkita. Aivan ihania!

Kuvauslupa tuli korutaiteilijalta saman tien asiallisen pyynnön kera. Taiteilija toivoi, että kuvien yhteydessä kerrottaisiin kenen koruista on kysymys. Toive on helppo toteuttaa, sainhan mukaani tekijän yhteystiedot. Korutaiteilijan kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.houseofsimone.fi/

House of Simone -korut ovat kotimaista käsityötä ja kotisivuilta löytyy ilahduttavasti tietoa ekologisesta ajattelutavasta.Tuotteet valmistetaan käsin pakottamalla kasviparkitusta naudan vuodasta. Yrittäjä on onnekkaan sattuman kautta saanut ostaa jo toimintansa lopettaneen nahkavaatevalmistajan ylijäämäpalat ja lisäksi värikkäämpiin tuotteisiin yrittäjä on hankkinut pikkuviallisia poronvuotia, joita vaateteollisuus ei kelpuuta tarpeisiinsa.

Minusta oli reilua kertoa, että kuvat tulevat blogiini eli Internetin maailmaan kenen tahansa katsottavaksi. Siitä päästiinkin kunnolla aiheeseen ja juttelimme yrittäjän kanssa pitkät tovit. Hänen mielestään yhteistyö bloggareiden kanssa on enemmän kuin hedelmällistä, sillä voimme tukea toinen toistamme. Hyvä kello kauas kuuluu.

Siinä jutellessamme silmäni osuivat korvakorutelineeseen, jossa roikkui noita upeita kukkia korvakoruiksi rakennettuina. Sormuksia en osaa käyttää, korvakoruja sitäkin enemmän. Soisin, että joka päivä pukeutumisessani olisi jokin juju tai pieni huumorin häivähdys tai ainakin hauska piste iin päällä. Usein se piristys on helpoin ripustaa korviin killumaan.

Ei ollut helppoa valita monista upeista uniikeista ja erikseen maalatuista koruista sitä kauneinta. Lopulta päädyin valitsemaan nämä:

Ihanat korvakorut by House of Simone

Taiteilija olisi lahjoittanut korut minulle kiitokseksi esillepääsystä blogissani. Mutta koska olen sitä mieltä, että käsityöläisenkin on elettävä, halusin maksaa ostokseni. Lisäksi rekisteröitynetä lukijoita on blogillani vain kourallinen, vaikka tiedänkin, että lukijoita todellisuudessa enemmän. Mainostus kauttani ei niin vallan laajalle leviäisi. Olisi noloa väittää muuta.

Teimme sopuratkaisun ja sain uudet koruni omakustannushintaan. Kun nyt olen House of Simonen verkkosivuilta lukenut, kuinka monta työvaihetta korujen valmistukseen kuuluu ja että yhden korun valmistamiseen kuluu keskimäärin kymmenen vuorokautta, olen hyvin helpottunut siitä, että olen edes vähän kantanut kortta yrittäjän kannattavuuskekoon.

Mutta palataanpa takaisin messujen maailmaan.

Säntäiltyämme ympäri halleja päämäärättömästi puolentoista tunnin ajan päätimme ottaa aikalisän ja mennä syömään, Kirjamessuilla päädyin aterioimaan keskelle ihmisvilinää aulan pikaravintolaan ja ruokahetki ei ollut erityisen rentouttava. Nyt nousimme päähallin yläpuolelle Panorama-lihapullaravintolaan. Tilassa ei ollut ruuhkasta ja tungoksesta tietoakaan ja lihapullat olivat isoja ja kotitekoisen oloisia. Alkoholiton ruokajuoma kuului annoksen hintaan. Perunamuusi ja lihapullat olivat juuri niin hyvänmakuisia kuin miltä ne näyttivätkin. Ei pöllömpi valinta!

Sieltä yläilmoista sai kätevästi napattua muutaman kuvan kohti messualuetta. Lähimpänä Metsä-messut.

Sielläkin olisi ollut monta mielenkiintoista tutustumiskohdetta, mutta huomasimme, että kello kiisi. Oli siis jo vihdoin suunnattava kohti Lemmikki-messuja.

Matkalla tupsahdimme keskelle Outletin ostostaivasta ja tungoshelvettiä. Halvat hinnat vetivät kansaa puoleensa kuin magneetti. Hetkeksi mekin hairahduimme edullisuuden seireenin laulun lumoihin, mutta pikkukaupungin metsäläiset saivat melko pian tarpeekseen ahtaudesta ja euron kuvat silmissään säntäilevistä tarjoushaukoista. Pois sieltä oli päästävä!

Lemmikkimessuille päädyimme siitä ovesta, jonka välittömässä läheisyydessä pieniin häkkeihin tungetut lemmikkikanit kyhjöttivät murheellisen näköisinä asumustensa perimmäisissä nurkissa. Masentava näky. Kissahäkit olisivat olleet siinä vieressä, mutta emme todellakaan halunneet katsella häkkieläinten ahdinkoa vaan pingoimme ripein askelin eteenpäin.

Tulevat koiranomistajat olisivat halunneet hankkia uudelle perheenjäsenelle tarvikkeita messuilta ja valita niitä erilaisista vaihtoehdoista. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että jos oli käsityömessujen tarjonta köykäistä, vielä heppoisempi oli lemmikkimessujen tarviketarjonta. Valolla varustettu talutin ja uusi hieno panta sentään löytyi mukaan, ettei onneksi ihan hukkareissu tullut.

Luulisi että viisi tuntia messuilla on pitkä aika. Mutta ei se ole. Meillä jäi kokonaan käymättä 55plus-messut ja melkein kokonaan käymättä sellainen eläinalue, jossa oli mm. paimennusnäytös (paimenkoira paimensi lampaita) ja kotieläimiä kaupunkilaislasten katseltaviksi. Siellä olisi ollut muutakin mielenkiintoista nähtävää, mutta oli jouduttava takaisin retkibussin kyytiin.

Vaikka valokuvaaminen jäi aika vähiin, tässä vielä muutama maistiainen messujen tarjonnasta:

Nordqvistin teetä oli tarjolla useammassa pisteessä. Muumitee himotti, samoin Paddingtonin teepussit. En silti sortunut houkutuksen edessä. Meillä juodaan niin harvoin teetä, ettei kaappiin kannata ostaa sitä turhan pantiksi. Olisipa ollut yhtä lailla hauskoja kahvipaketteja!

Kiire oli jo pois, kun pyörähdimme perinnekäsitöiden nurkassa. Olisi ollut mielenkiintoista seurata langan syntymistä!

Kotimatkalla poikkesimme jälleen Kuortissa. Kakku houkutti, mutta järki voitti ja tankkasimme sämpylää, mehua ja kaakaota.

Tankkauksen jälkeen tyhjennyksellä ihailin huoltoaseman vessan tuoreita ruusuja.

Matkanteko painoi jo jäsenissä, mutta puikot suihkivat kuin itsestään. Sinnikäs neulominen alkoi väsyttää vasemman käden pikkurilliä, joten ylinopeus oli lopetettava, vauhtia oli hiljennettävä ja lepotaukoja oli pidettävä. Kun kotikaupunkia lähestyimme, aamulla alulla ollut reissukäsityö oli tässä vaiheessa:

Ensimmäinen valmiina ja toinen hyvällä alulla

Kotona ei paljoa enää jaksanut ahertaa vaan saunan jälkeen olimme kypsää kauraa yöpuulle, Matkakaverini tulivat retkibussissa mukanani perille saakka seuraavan päivän isänpäivän viettoon. Siitä kertoo seuraava tarina.

Mutta vielä esittelen itselleni hankkimani ostokset. Joululahjojakin ostin, mutta shhh... ne ovat salaisuuksia! Korvakorujen lisäksi ne ikiomat hankintani ovat tässä:

Uudet puiset lastat, sillä vanhoille on vähitellen käynyt köpelösti.

Savon patikointiopas maksoi alekirjapöydällä vaivaiset kaksi euroa. Kaltaiselleni patikkahöperölle siis ohittamaton ostos. Marjatila Tyrnikan tyrniglögiä saimme maistiaisiksi ja se oli niin mainion makuista, että pari pulloa piti joulua varten kiikuttaa kotiinkin,

Jos ei etukäteissuunnitelmat menneetkään nappiin, vietimme kuitenkin antoisan ja mukavan reissupäivän. Kaiken säntäilyn ja kiireen lisäksi päivä sisälsti monta mukavaa hetkeä, hienoja kohtaamisia ja hyviä löytöjä. Kannatti lähteä.