Joulupuun päivä

Joskus kannattaa avata suunsa. Tai oikeastaan huhuilla somessa.

Jo monen monta vuotta olen haaveillut pääseväni metsämuseo Luston (Punkaharjulla) Joulupuun päivään, mutta usein on ollut työesteitä tai muuta menoa. Tänä vuonna sattui työtyöstä vapaa lauantai, joten haave saattaisi vaikka toteutua... Mutta puoliskolla oli työpäivä, joten yhteinen reissu ja autokyyti sitä myöten ei onnistuisi. Kiskobussi kulkee kyllä, mutta sen aikatauluhin sopeutuminen ei napannut. Tosin siihen olisi ollut tyytyminen, ellei olisi muuten onnistanut. Eli torstaina nakkasin naamakirjan seinälle tiedon suunnitelmistani ja kyselin, olisko muita Punkaharjun suuntaan menijöitä. Ja kas, tuosta viereiseltä kadulta vanha tuttu heitti iloisella viestillä. Heiltä oli paikalle menossa pari innokasta askartelijaa ja täti pääsisi samaan kyytiin. Kylläpä lykästi!

Ilmojen haltija muisti meitä kunnon lumimyräkällä aamupäivällä, mutta sehän ei meitä naisia lannistanut. Lumisiakin teitä pitkin voi ajaa. Yhdeltätoista lähdettiin ja ennen puolta päivää oltiin perillä. En tullut katsoneeksi kellosta tarkkaa aikaa, mutta olisiko tuolla mitään väliäkään.

Ensin kiertelimme myyntipöytien välissä ihmettelemässä monenmoista tarjontaa. Houkutuksia oli! Aluksi päätin vain katsella, etten heti ensimmäisiin houkutuksiin pennosiani törsäisi.

Aikamme katselimme ja hupsis - päädyimme askartelupajojen ääreen. Kaverini napsahtivat tekemään kransseja. Sen puuhan päätin jättää väliin, joten napsin muutamia kuvia työn alkuvaiheista ja jatkoin museon kokoelmiin ja myyntipöytiin tutustumista omin nokkineni.

Käsin värjättyjä lankoja ja niistä virkattuja nalleja.

Hiljaisuuden huone oli mahtava paikka. Lattiakin oli pehmeä, kuin olisi sammalmatolla kävellyt, hämärässä valaistuksessa seinälle heijastui rauhallinen järvimaisema, jossa vilahteli kaloja, lintuja ja perhosia, äänimaisemassa kuului pulahduksia, puiden narinaa, lintujen ääntelyä ja hiljaisuutta. Siellä penkillä olisi voinut viettää päivän! Vaikka nyt ympärillä vellovan myyjäistapahtuman humu ja kumu kaikuivat tilan ympärillä ja tunkeutuivat myös hiljaiseen huoneeseen, tilassa oli kuitenkin äärimmäisen levollinen tunnelma. Täydellinen lavastus kesän parhaaseen hetkeen!

Hiljaisen huoneen jälkeen tuntui kuin suurin ryysis olisi ollut ohi markkinakäytäviltäkin. Vaikka vielä väkeä riitti.

Älä puhu potaskaa, sanotaan. Mutta mitäs se potaska onkaan?

Kun palasin reissukavereiden luo, heillä oli jo kranssit valmiina ja he olivat siirtyneet seuraavaan askartelupisteeseen. Sitä halusin minäkin!

Me aikuiset väkersimme enkeleitä ja porukan nuorin askarteli kuusipuun. Tässä kuvassa enkelini on keskeneräinen. Valmiista ei kuvaa olekaan...

Vielä oli yksi askartelupiste käymättä. Siirryimme siis rullaamaan mehiläisvahalevyistä kynttilöitä.

Alkuun pääseminen oli vähän hankalaa, mutta kun sen sai tehtyä. loppu suijui kuin itsestään.

Lopuksi herkuttelimme riisipuurolla ja rusinasopalla. Olipa herkullinen päivä!