Joulukuusikatselmus

Talvinen sää tuntuu ihan sadulta, ihmeeltä ja unennäöltä. Miten meillä voikin olla näin kaunista ja upeaa? Viime vuosien ankeat, mustat ja vesisateiset marraskuut kalpenevat tämän vallitsevan säätilan alle. Toivon kovasti, että talvi olisi jo täällä eikä vesikelejä enää tulisi. Jospa saisimme jopa valkoisen joulun!

Kuopus keksi, että mennään jo nyt metsään etsiskelemään niitä täydellisiä joulupuita. Siis tuumasta toimeen! Heti aamupäivällä auton keula kääntyi kohti mummolan maita ja mantuja. Ennen kuin pääsimme matkaan, piti auto kaivella lumen ja jään alta esille...

Talviaurinko paistoi suoraan silmiin ja sai valkoisen maiseman suorastaan hehkumaan.

Järvien jäät näyttivät jo houkuttelevilta. Mutta järki sanoi, että petollisia ovat vielä. Veli kertoili jonkun todenneen, että kyllä ne jäät jo pilkkimisen kestävät, mutteivät ihmistä!

Mummolaan päästyämme lähdimme heti metsään. Isä ja äiti lähtivät mukaamme toisella autolla, koska koko sakilla samassa henkilöautossa olisi ollut vallan ahdasta.

Mökkipihassa oli hiljaista ja kaunista.

Mökkitien varrelta jo löytyi useita varteenotettavia joulupuuehdokkaita. Mutta millään ei voi vastaisen varalle merkitä ensimmäistä vastaan tullutta kuusipuuta. Jospa kohta löytyisi vielä tuuheampi, vihreämpi ja oksistoltaan napakampi?

Minä hairahduin kuusenetsinnästä vähän väliä ihastelemaan talventörröttäjiä. Suomen luonto on niin kaunis ja kiehtova!

Ei vielä tämä...

... mutta tässä voisi olla Kotosen kuusipuu! Se on nyt merkattu ja kunhan jouluaatto lähestyy, puu pääsee meille kunniapaikalle.

Pakkanen nipisteli poskipäitä, neniä ja sormia. Vaan ei meidän varpaita paleltanut, kun oli kunnon töppöset!

Mummolan pihassa vielä piti napsia kuvia talven kauneudesta.

Hangilla hohti timanttitaivas, mutta hohde ei tallentunut kuviin. Harmillista.

Ihanaa talvea ystävät! Nautitaan raikkaasta säästä!