Tuhmuuksia tekemässä

Lapsuudesta on päähäni iskostunut opetus, että ruoalla ei leikitä eikä ruokailuvälineitä väännellä. Nykymaailmassa vanhat opit joutuvat välillä kovalle koetukselle ja ihminen joutuu tarkistamaan periaatteitaan.

JOS tämä ihminen edes joskus harkitsisi tekemisiään tarkemmin, ei tulisi suin päin sännättyä kokeilemaan tekniikoita, joita ei hallitse. Mutta toisaalta - jos ei kokeilisi, mistä sitä tietäisi, osaako vaiko eikö.

Keväällä kävin Taito Shopin lusikkakorukurssilla ja puuhaan jäi pieni polte. Jo silloin lupasin kurssin vetäjälle, että jos uusi kurssi tulee, olen etunenässä ilmoittautumassa. Uusi kurssi starttasi viikko sitten keskiviikkona. Intopiukeana porhalsin paikalle lusikoineni. Ihan tarkkaa työsuunnitelmaa ei ollut olemassakaan. Ajattelin, että kyllä se siitä selkenee. Mallit ainakin olivat hienoja:

Teija uskotteli, että kuvion sahaaminen lusikkapesään on ihan helppo nakki. Ja minä menin lankaan niin että napsahti. Tietenkin näin aloittelijana päädyin mahdollisimman haastavaan tehtävään ja ajattelin lehtisahan avulla sahata lusikoihin lasteni nimet ja sydämet tietenkin myös. No joo... katkaistuani kaksi sahanterää ja huomattuani, ettei edes lyhyempi nimi mahdu ja ettei kirjaimista tule oikeian näköisiä, luovutin suosiolla.

Oikeastaan aika hyvä, ettei homma onnistunut. Tulin ajatelleeksi, että tuskinpa tuo jälkikasvu olisi noista ilahtunut. Mutta tulipa testattua tekniikkaa.

Viime kerta meni tuumiessa ja pähkäillessä ja töpeksiessä. Mitään en saanut valmiiksi.

Tänään kävin ennen kurssin alkua Sokoksen Pressossa haukkaamassa välipalaa.

Olin Taito Shopissa hyvissä ajoin ennen kurssin alkua ja ihastelin taas harkittuja ja kauniita kokonaisuuksia, joita sinne oli esille laitettu. Yhdessäkin huoneessa olisi voinut fiilistellä vaikka kuinka kauan. Siellä oli mm. Ebba Masalinin kasvitauluja ja -pyyhkeitä, upeita kynttilöitä kiehtovissa syysväreissä ja hieno oleskelunurkkaus. Kaiken kruununa tilassa soi kaunis musiikki.

Mutta en ollut tullut fiilistelemään vaan puuhaamaan. Joten töihin käsiksi! Ensin taoin suoraksi lusikoiden varret, joihin edellisellä kerralla nakuttelin tekstit.

En ole vielä päättänyt, tuleeko näistä korvakorut ja riipus vai tekisinkö kuitenkin alumiinisesta kakkuvuoasta tuulikellon ja nämä voisi ripustaa siihen. Tai jotain muuta.

Viimeiksi sahasin poikki kirppislöytölusikkani ja nyt viimeistelin niistä kahdet korvakorut.

Hupsista! Kuva on pyörähtänyt ylösalaisin.

Ajatus on, että voisin käyttää joko varsia tai lusikanpesiä tai toiseen korvaan varsi ja toiseen pesä... Tosin väri on niin kiiltävä, etten ole varma sopiiko ollenkaan tällaisen maanläheisen ihmisen tyyliin. Kullanvärisitä palluroista tulee mieleen joulukuusen pallot. Ehkä voisin laittaa nuo ylen prameat lusikanpesät lauantaina korviini, kun työpaikalla on lasten teemapäivä ja siellä vietetään Peppi Pitkätossun syntymäpäiviä.

Edellisellä kerralla sahaamalla tunaroimani lusikan otin uuteen käsittelyyn ja nuijin sen ensin litteäksi. Uskaltauduin taas sahaamaan lehtisahalla ja vain yhden terän katkaisin sahatessani lusikan keskelle jättisydämen. Iso sydän näytti lusikan keskellä tyhmältä. Porasin lusikkaan vielä kaksi reikää ja pujotin pitkään korupiikkiin helmiä, joita olin ostanut Jyväskylän käsityömessuilta maaliskuussa. Vielä kaiken krumeluurisuuden uhallakin lisäsin siihen vielä pienen Made with love -sydämen.

Aika riensi aivan liian sukkelaan ja jossain välissä iski paniikki, etten ehdi mitään tehdä. Hätäpäissäni katkaisin vielä yhden lusikan ja väänsin sen molempiin osiin lenkin. Mieltäni oli jo pitkään hiertänyt hieno leikkelehaarukka ja halusin siitä tehdä jotain. Otin ja kuumensin haarukan ja väänsin sitä uuteen uskoon. Siitä taisi tulla rouhea riipus.

Taito Shopin kursseilla on aina tarjolla kahvia. Niin nytkin, vaikka emme olisi millään malttaneet irroittautua työn tuoksinasta. Kahvin kera oli tarjolla keksejä ja hienossa korkeassa maljassa marmeladeja.

Työ oli äärimmäisen koukuttavaa ja ahertaessa keksi koko ajan mitä muuta voisi taiteilla. Ja välillä ehti tehdä tyhmänä jotain ja hetken päästä vasta tuli oivallus siitä, mitä olisi kannattanut tehdä toisin. Esimerkiksi minun ei olisi pitänyt katkaista viljantähkävartista lusikkaa. Siitä olisi saanut kivan korun taivuttamalla tähkän lusikanpesän päälle. Mutta tehty mikä tehty.