maanantai 12. lokakuuta 2015

11+12


Tänään ei ole sen kummempaa raportoitavaa kuin että sää on ollut koko päivän aivan käsittämättömän hieno ja aurinkoinen. Kylmyyskin vähän hellitti, joten säästä olisi voinut nauttia täysin siemauksin ellei leijonan osa päivästä olisi mennyt töissä. Onneksi sentään töihin pyöräillessä olin sen verran hereillä, että älysin pysähtyä kuvaamaan aamun kauneutta.

Kotona etsiskelin pois heitettäviä tavaroita eilisen ja tämän päivän osalta. Eilen oli 11. päivä ja niinpä lähtöpassit saa 3 muotoonommeltua lakanaa, joiden koko on 80 x 200 cm ja erinäiset vaatekappaleet (4 housut, tankini, käyttämättömät bikinihousut, bikinit ja t-paita).


Tämän päivän poistoihin lukeutuu Facebookin Annetaan, vaihdetaan, vastaanotetaan -palstan kautta pois antamani käytetyt ja vähän naarmuiset lasilautaset, joita oli 7 kpl. Lautaset olivat 15,5 cm halkaisijaltaan, eli pullalautasen kokoa. Koska tänään on 12. päivä, piti vielä löytää 5 lisäroinaa. Parittomien sukkien pussista kaivelin pois viisi toivotonta tapausta. Sukkakuva on huono... suurin osa tämän postauksen kuvista on otettu kännykällä, jonka kamerassa olisi todellakin toivomisen varaa.



Voisin jo tänään kertoa jotain pakkoneuloosistani. Mutta kehittelen vielä tarinaa ja palaan asiaan nukuttuani yön yli ja paiskittuani vielä päivän töitä. Eli kannattaa pysyä kanavalla. Ehkä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti