tiistai 13. lokakuuta 2015

Pakkoneuloosi


Minulla on vakavahko sairaus. Onneksi tauti ei ole kivulias eikä tappava, ainakaan toistaiseksi, vaikka toisaalta siihen ei ole löydetty tepsivää lääkettä parannuskeinosta puhumattakaan. Vain oireita voidaan helpottaa, mutta sekään ei hoidu millään mikstuuralla eikä nappeja napsimalla. Diagnoosia ei tehnyt työpaikka- eikä terveyskeskuslääkäri eikä yksityinenkään tohtori. Taudinmäärityksen olen tehnyt ihan itse ja apuna on ollut muiden samasta vaivasta kärsivien kertomukset.

Minulla on pahanlaatuinen neuloosi ja vielä sen hankalampi versio eli pakkoneuloosi. Välillä se lepää latenttina, mutta huuliherpeksen tavoin puhkeaa aika-ajoin esiin valtavana kihelmöivänä esiintymänä. Kun sen kerran on vereensä saanut, se on ikuisesti olemassa.

Tänä syksynä neuloosi puhkesi kukkaan sen jälkeen kun olin ollut patikkaretkellä Petkeljärvellä. Sinne oli reilun mittainen ajomatka ja huvitin itseäni neulomalla sukkia ihanasta Tallinnan Karnaluksista ostamastani Step-langasta. Neuleote, työn edistyminen ja Aloe Veraa sisältävän langan herkullinen kosketus ja kevyt soljuminen sormien lomassa veivät tätiä kuin pässiä narussa. Se oli menoa silmät sidottuna suoraan upoksiin. Bäng! Taudin akuutti vaihe iski rytinällä päälle.

Neuloosi voi puhjeta ihan milloin vain, mutta syksyinen stressi on yksi varmimmista taudin aiheuttajista. Myös viilenevät ilmat edesauttavat sen aktivoitumista. Tosin neuloosi voi ilmaantua myös kesähelteellä ja joskus jopa ilman minkäänlaista stressiä. Iltojen pimeneminen on uhka taudinkantajille, mutta ei keskikesä yöttömine öineenkään sulje täysin pois sairastumisen mahdollisuutta.

Neuloosi saattaa esiintyä erilaisena taudinkantajasta riippuen. Myös oireet voivat vaihdella. Minulla on tällä kertaa aktivoitunut vimmainen neuloosivirus, joka aiheuttaa pakonomaista neuletoimintaa kaikkina mahdollisina hetkinä. Jopa työpäivän aikana saattaa iskeä tunne, että nyt pitäisi saada neule hetkeksi hyppysiin, että tolkuton kiire ja pään epäjärjestys hieman hellittäisi ja asiat asettuisivat oikeisiin mittasuhteisiin. Tosin töissä oireiden liennyttäminen on toivotonta, käsityökutinaa ei siellä voi lääkitä. Aamulla on herättävä puoli tuntia aikaisemmin, että varmasti ehtii istahtaa nojatuoliin neuleen kera järjestämään päivän ajatukset tolkulliseen järjestykseen. Työpäivän jälkeen on kamala kiire kotiin neuletyön ääreen, että työtuumat jäisivät taakse ja kotikotkotukset saisivat sijaa. Neulominen on tärkeämpää kuin imurointi, vessan pesu tai pihatyöt. Langan lumous vetää puoleensa enemmän kuin muut iltariennot. Itse tekeminen on tärkeämpää kuin lopputulos.

Mutta onhan sitä valmistakin syntynyt. Ensin valmistuivat Petkeljärven reissulla alkunsa saaneet villasukat. Tuskin sain ne pois puikoilta, kun jo loin uudet silmukat vihreästä Stepistä ja väkelsin toiset sukat. Molemmista sukista jäi yli melko paljon lankaa. Jonkinlaisessa mielenhäiriössä aloin tehdä pikkusukkia jännäten jatkuvasti, että riittääkö se harmaa lanka. Novitan sivuilta piti pikkuisen käydä vakoilemassa pikkusukkien mittasuhteita, kun en ihan omasta päästä osannut niitä kehittää eikä lähipiirissä ole pieniä ihmisiä, joille olisi voinut sukkaa sovittaa. Lanka riitti. Jäljelle jäi pienen pieni keränen. Mitähän siitä tekisi?



Yritin välillä kääntää neuleinnostuksen virkkausmoodiin. Pomon kaulaliinaa varten ostin kerän Drops Delight lankaa ja sitähän jäi jäljelle. Tuumin tehdä vielä pari Destany Wymoren viktoriaanista ristikkoruutua ajatellen, että niistä voisi tehdä vaikka pienen kassin. Yhden ruudun virkattuani keksinkin, että teenkin patalapun ja lopusta langasta kiinteillä silmukoilla ruudulle pohjan. Eihän se lanka siihen riittänyt... Mutta patalapun virityksestä tulikin pikkuinen pussukka. Viktoriaaniselle ruudulle virkkaan varmaankin patalappupohjan toisesta langasta.



Kaikki tekeleet ovat edelleen iloisesti päättelemättä, mutta tänä aamuna neuloosi oireili jälleen niin pahasti, että loin vihreällä langalla silmukat ruusupuisille puikoilleni ja käynnistin neulekoneen. Nyt jännätään yhdessä, että riittääkö lanka pikkuruisiin sukkiin.



Neuloosi pysyy kutakuinkin kurissa välttelemällä lankakauppoja, markettien lankahyllyjä sekä käsityölehtiä ja Internetin käsityösivustoja. Pahinta on antaa touhulle pikkusormi, sillä sirkelin lailla puikot vievät koko käden. Tai tarkemmin ajatellen ihan koko naisen.

mutta

Neulominen on ihanaa.  Kuin rauhoittavaa meditaatiota. Puikkojen kilistessä mieli lepää, ajatus lentää ja surut ja murheet kaikkoavat kauas ja häviävät lopulta horisontin taa näkymättämiin. Käsien työskennellessä maailma paranee kuin itsestään. Ei kai tällaisesta taudista tarvitsekaan parantua? Ennemminkin toivoisin, että neuloosista tulisi maailmanlaajuinen epidemia!

Ainoa varjopuoli asiassa on, että tulee väkerrettyä pilvin pimein neuletöitä, joita ei tarvita. Kukaan meillä ei ikinä ehdi käyttää puhki kaikkia niitä sukkia, joita puikoilta syydän. Eikä nuo pienet piiperöiset edes mahdu kenenkään koipeen. Mutta toisaalta - sukilla voi olla mahdollisuus tulla joskus jossain käytetyiksi toisin kuin viime viikon ja huomisen lusikkakorukurssilla töpeksityillä tekeleillä. Ne ovat erityisen surullista katseltavaa. Jos hyvin käy, asiasta seuraa raporttia huomenna...

Oli se hyvä, etten eilen vielä kirjoitellut pakkoneuloosipostaustani. Tänään nimittäin oli posteljooni kiikuttanut meidän postilaatikkoon aiheeseen loistavasti sopivan kortin. Kiitos jälleen, Rita! Siinä ne unelmat lentävät käsityökanan (-kotkan??) siivin kohti toteuttamisen taivasta.




6 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana stoori!!! Minä olen jotenkin immuuni, mutta aina välillä oireilen kuitenkin... Eikös ollutkin täydellinen kortti sulle! Kana tai kotka tai pulu tai lokki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortti oli todellinen nappiosuma! :) Kiitos paljon!

      Näyttää kyllä vahvasti siltä, että olet saanut tartunnan. Neuloosi alkaa lievänä, mutta pahenee ajan myötä ;)

      Poista
    2. Täytyy sitten ottaa niitä pitämättömiä sairaslomapäiviä, että saa ittensä kuntoon :D

      Poista
    3. Hei tuota en ole tullutkaan ajatelleeksi! Olen vain tuskissani kärvistellyt töissä, vaikka olisin voinut jäädä kotiin parantelemaan vaivaani. Ja niin kun aina itse vakuutan työkavereille, että sairaana EI TARVITSE EIKÄ SAA tulla töihin.... :)

      Poista
  2. Minä myös myönnän kärsiväni neuloosista, mutta onneksi suhteellisen lievänä versiona. Pahempia oireita on aiheuttanut viimeaikoina samaa sukua olevat taudit ompeloosi ja leipoosi. Askarteloosi taas on viettänyt onnekseni hiljaiseloa jo jonkun tovin, mutta eiköhän sekin ilmoittele olemassaolostaan joulun lähetessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan niin, että jos on saanut tartunnan jostakin noista mainitsemistasi taudeista, se altistaa myös noille muille...? Tosin ompeloosista en ole kärsinyt vuosikausiin. Olisinkohan jo vihdoin immuuni?
      Mutta leipoosista kärsin lähes viikoittain. Joskus monta päivää putkeen.

      Poista