Punkaharjun puulajipuisto

Viime yönä siirryttiin taas takaisin talviaikaan ja tähän viikonloppuun osui useampikin vuosipäivä. Eilen tuli kuluneeksi 23 vuotta tädin ja sedän kihlautumisesta ja sitä liputetaan ihan valtakunnallisesti... sillähän ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä, että eilen oli myös sedän kummipojan syntymäpäivä ja YK:n päivä.

Tänään sitten on tämän Kotosella-blogin alkusanoista vierähtänyt kaksi vuotta. Vuosi sitten pelkäsin, että alkaisin toistaa toistaa itseäni itseäni. Vuodenkierto toistuu vuodesta toiseen samanlaisena, mutta päivät eivät ole onneksi kuitenkaan veljeksiä. Alkujaan blogissa oli tarkoitus pitäytyä enimmäkseen kotoilussa ja kirpputorilöydöissä, mutta vuosien myötä aihepiirit ovat laajentuneet käsittämään myös luontoa ja matkailua.

Etukäteen olin suunnitellut täksi blogin kaksivuotispäiväksi leivontasessiota. Mutta setä oli yötyössä ja nukkui pitkälle päivään. Silloin ei voi kummemmin keittiössä kolistella. Itsekin nukuin hämmentävän kauan ja nousin ylös sängystä vasta kellon lähestyessä yhdeksää. Mutta viime yönä tapahtuneen talviaikaan siirtymisen ansiosta olinkin hereillä jo ennen kahdeksaa. Aamukahvit hörpittyäni avasin tietokoneen ja naamakirjan samalla kun kuopuksen lapasen neulominen edistyi.

Veljeni heitti facen mesessä koukun  veteen ja minä tartuin syöttiin saman tien. Eli veli tuli nuoremman tyttärensä kanssa nappaamaan minut matkaan ja autoilimme tuohon lähipitäjään eli Punkaharjulle. Menimme tallustelemaan Metsäntutkimuslaitoksen puulajipuistoon.

Sää suosi vaikka aurinko ei paistanutkaan. Eilisen pyöräilyn jälkeen olin tänään varustautunut vähän turhan lämpimin vaattein, mutta eipähän tarvinnut vilusta hytistä. Monenlaista puuta oli patikkapolun vierellä ihmeteltävänä. Noin seitsemän kilometrin matkalla oli näin syksyllä paljon värikästä nähtävää, vaikka lehtipuiden lehdet olivatkin jo tehokkaasti varisseet maan pinnalle.

Matkan varrella oli monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttivät ja kummastuttivat pientä kulkijaa. Yksi hämmennyksen aihe oli korkkiruuvikierteille kasvanut puu. Savolaisia väitetään kieroiksi... liekö puu samaa lajia?

Puu kasvoi korkeuksiin ja oli kierteillä miltei koko matkalta. Kuvaaminen oli vähän haasteellista.

Syksy on jo pitkällä ja monet kasvit ovat valmistautuneet lähestyvään talveen. Ihmeellistä väri-iloittelua oli silti metsässä nähtävissä.

Jättisuurten lehtikuusten katveessa ihminen tunsi pienuutensa.

Jossain patikan vaiheessa olin haastellut veljelleni, että emmepä ole muistaneet katsella suppilovahveroiden perään. Juuri kun olimme poistumassa lehtikuusimetsästä, veli silmäili puiden taakse ja aloitti lauseen, jossa esiintyi ensimmäisinä sanoina suppilo. Minä jo miltei olin ryntäämässä kuusten katveeseen, kun tuli täsmennys, ettei kyse ole sienistä. Vaan joku kumma tutkimuslaitoksen suppilohärpäke siellä keskellä metsää kökötti.

Lehtikuusten ruska on melkein yhtä kaunis kuin perinteisempien lehtipuiden.

Sotamaalattuja puita.

Metsästä voi löytyä vaikka museorekisterissä olevia autoja! Tai ainakin yksi.

Seuraavassa kuvassa on hauskat luonnon väriraidat vaikka neulemalliksi. Tai veljen sanoin kuin jonkin maan lippu.

Pikkuruisia käpyjä oli polun varrella pilvin pimein. Kuvasta ei tosin ole helppo tunnistaa kuinka pienistä kävyistä on kyse. Mutta jos vertaa käpyjen kokoa puolukan lehtiin, saa ehkä jonkinlaisen mielikuvan.

Tarmokkaan taivalluksen jälkeen maistuivat kahvi ja pulla mainiolta Tuunaansaaressa huoltoaseman kahviossa.

Kotiin tultua hyppäsin toisiin kenkiin ja polkupyörälle. Kävin tarkistamassa Kympintorin tarjonnan. Etsiskelen elokuvaa Paddington-karhusta ja vanhoja alpakka- ja hopealusikoita. Ei niitä löydy eli etsintä on epätoivoista. Mutta nytkin löysin kuopukselle viidellä eurolla melkein uuden veroiset mintunvihreät Conversen tennarit. Muuta ei sitten löytynytkään, mutta olin silti tyytyväinen saaliiseeni.

Kirppiskierroksen jälkeen pyöräilin Citymarketiin edullisten irtokarkkien perästä. Keräsin samalla koriini niin paljon ostoksia, että korin sanka soi pinkeänä ja pelkäsin sen katkeavan.

Kotiin päästyä olin nääntyä nälkään. Piti saada ruokaa nopeasti, joten kokkasin tomaattista jauhelihakastiketta ja penne-pastaa. Jälkiruoaksi nautin kauan himoitsemaani puolukkarahkaa kera aikaisemman kirppislöytö-DVD:n. Elokuva oli herkkää hömppää, mutta niin sydämeenkäypä että välillä piti rahkan kyytipoikana nieleskellä kyyneleitä. PS. Rakastan sinua.