Torstaina oli kännykkään kilahtanut viesti, että asiamiespostissa on minua odottamassa paketti. Jee, jännää! Tosin osasin sitä odottaakin, mutta en ehkä ihan näin nopeasti... Luin viestin yömyöhällä nukkumaan mennessä, minulla kun ei ole tapana vilkuilla puhelinta vähän väliä. Suunnittelin silloin, että nappaisin paketin postista perjantaina töistä tullessa.
Perjantaina menin suoraan töistä Linnalaan kurssille. Se on sellainen kurssi, että kunhan saan pari työkalua hankittua, minusta tuleekin naputtava akka. Mutta kerron siitä lisää myöhemmin.
Kurssilta palatessa nälkä oli melkoinen ja muutenkin mieli halaji kotiin jo niin kovasti, että pyörällä kiisin pikavauhtia enkä todellakaan muistanut kiepata postin kautta. Illalla paketin hakeminen pätkähti päähäni ja vähän meinasi harmittaa mokoma unohdus. Mutta suotta moisella päätä vaivaamaan, uusi päivä koittaisi yön jälkeen.
Lauantaina oli tällä kertaa työpäivä. Töiden jälkeen pyöräilin kotiin ja menimme kauppaan koko kotona olevan perheen voimin. Ajatus oli löytää kuopukselle kengät, mutta ei löytynyt. Kauppareissulta palatessa pistäydyimme hakemassa paketin, joka oli yllättävän iso, mutta kovin kevyt.
Nyt jo näkyy vihjettä...
Viime viikolla sähköpostiin napsahti mainosviesti CDON.comilta. Yleensä nakkaan mainospostit suoraan roskakoriin, mutta nyt takerruin tietoon, että kameratarvikkeita alennuksessa... Menin uteliaisuuttani tutkimaan ja lopulta huomasin tilanneeni pannukakkuobjektiivin!
Tämän pienen objektiivin idea on se, että kamerapaketti mahtuu pienempään tilaan, jolloin sen mukana raahaaminen helpottuu. Tuotetiedoissa myös mainostettiin, että tällä objektiivilla saa parempia kuvia hämärässä kuin kameran mukana tulleella kitti-objektiivilla. Tämä harrastaja siis höyrähti tilaamaan...
Miltäs se pannukakkuobjektiivi sitten mahtaakaan näyttää kiinnitettynä runkoon? Kuinka ottaa kuva kamerasta? Onneksi on kännykkä! Ensimmäisessä kuvassa rungossa on kiinni alkuperäinen putki.
Sitten vaihdoin runkoon kiinni uuden leluni... Kuinka hupaisan näköinen kökkyrä kamerasta tulikaan!
Lopuissa kuvissa testaan uutta putkea. Hieman hämäävää, kun on tuolla rungolla tottunut aina tsuumaamaan putkea pyörittämällä. Käsi hakeutuu automaattisesti haparoimaan objektiivia ja on siinä opettelemista, että täytyykin siirtyä itse, jos haluaa loitontaa tai lähentää kuvattavaa kohdetta.
Tänään on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä ja aurinko paistoi melkein koko päivän ja lämpötila oli käsittämättömän lämmin. T-paitasillaan saattoi pihalla huidella, eikä vilu vaivannut.
Meteorologi Pekka Pouta kollegoineen on kuulema povannut, että se ilo on pikaisesti loppumassa. Lapissa on jo satanut lunta ja näillekin seuduille ennustetaan sateita ja lämpötilan radikaalia viilenemistä. Siksipä pienviljelijä Pottula päätti aamulla suorittaa arkeologisia kaivauksia tiluksillaan. Kaivausten tuloksena oli tukeva peruna-aarre, vähän rupisia, mutta makoisia. Entisessä sadussa rupisammakkokin muuttui prinssiksi rakkaudella kohdeltuna ja suudeltuna, joten kyllä näissäkin potuissa on kuninkaallista ainesta!
Siinä vaiheessa, kun perunannosto oli loppumassa, meinasin noppia koppaan myös sammakon. Iiikk! En ole kiljuvaa tyyppiä, mutta siinä vaiheessa huulilta karkasi pieni kirahdus. Huh. Herra Saku Sammakko säikähti kai myös, sillä se loikki mulloksen poikki hyvin verkkaan. Ja jäi jopa odottamaan, että ennätin kipaista kameran sisältä.
Nyt vasta myöhällä illalla älysin, että tuo sammakko oli tietysti se lumottu prinssi! Ja pusuttelematta jäi! Kuljinkohan nyt onneni ohitse? No, en kai... onhan minulla jo tuo setänen. Olisi ehkä pitänyt pistää sammakko säilöön ja suukotuttaa kuopuksella...
Muistatko samettiruusut, joita kasvattelin siemenestä kevättalvella? Luulitko, että ne ovat jo kompostin täytteenä? Ehei! Eivät ne toki ennättäneet tarpeeksi suuriksi ennen esikoisen ylioppilasjuhlia ja melkein jo unohdin ne ja niiden istutuksen. Kuitenkin, kun kasvimaahan jäi tilaa, istutin osan taimista kasvimaalle, pitäisihän niiden pitää tuholaisia loitolla. Osan taimista telläsin isoon rautapataan ja osan - kuitenkin - viskasin pois. Tuli innoissaan kasvatettua liikaa taimia.
Perunasaaliin innostamana päätin korjata pois puutarhasta lopunkin tarjolla olleen sadon. Jos joku kysyy, onko meillä omenapuita, saatan vastata että ei. Se ei oikeastaan ole valhe, vaikka ei ihan totta olekaan. Silloin kun muutimme tähän kotiin, tontin perällä kasvoi 5 tai 6 kohtuuttoman kokoista omenapuuta ja maa niiden alla oli paksulti omenoiden peittämä. Ihanaa, ajattelisi joku. Mutta täällä melkein kaikilla on omat omenapuut ja hyvinä omenavuosina kukaan ei halua omenoita. Niistä tulee ongelmajätettä, varsinkin muumioituneista yksilöistä. Vähän kerrassaan kaadoimme pois kaikki vanhat omenapuut. Yhden kannosta lähti kasvamaan uusi puu, joka tuottaa hapanta hillo-omenaa ihan kohtuullisia määriä. Ja pari vuotta sitten innostuimme istuttamaan uuden kääpiöomenapuun, Vuokon. Se ei koskaan kasva suunnattomaksi ja tekee jo nyt herkullisia omppoja. Vuokon tuotokset on syöty jo aikaa sitten. Tänään nopin maasta ja puusta kaikki hapanomenapuun hedelmät.
Valitettavasti kaikki hedelmät eivät ole hyviä. Alakuvan sisältöä kuvaisi mielestäni mainiosti kälyni ilmaus "hyi laatta!"
Omenat kasvavat vadelmapuskien välittömässä läheisyydessä. Siinä omenia poimiessani katsahdin sattumalta vattupensaaseen ja ... oho!
Päivän saalis.
Koska on pelkona, että arktinen hyytävyys saavuttaa nämäkin alueet, päätin vielä kerran ikuistaa kesän kukkaloistoa. Nämä kukat on ostettu toukokuun puolivälissä, joten neljän kuukauden ajan ne ovat meitä ilahduttaneet. On saatu rahalle vastinetta!
Kertoilin äskettäin, että auringonkukat ovat yksiä lempikukistani. Onkin iloista, että linnut ovat kylväneet talvisiemenistä pari kukkaa kasvamaan myös meille omaan pihaan.
Terassilla pasuunakukka pistää parastaan. Siinä on aivan valtavasti nuppuja. Saa nähdä, ehtivätkö nuput aueta ennen pakkasia.
Viikon ainoalle vapaapäivälle olin suunnitellut suunnattomasti tekemistä. Pesin pyykkiä ja puuhasin puutarhassa. Pikaisesti pistäydyimme sedän kanssa kaupassakin etsimässä vasaraa, jota ei löytynyt, mutta setä osti sen sijaan kengät. Heh, jospa minä niillä naputtelisin...? Iltapäivällä autoilimme Punkaharjulla appiukkoa tervehtimässä, käly oli mukana ja hän tulikin sitten meille kahvittelemaan myös. Hyvä että tuli, eipähän tarvinnut koko päivää ahertaa!
Illalla vielä paistoin pitsaa, kesäkurpitsalasagnea ja kanapihvejä. Lopuksi vielä kävimme saunassa, kun eilen jäi käymättä sedän kärvisteltyä migreenin kourissa. Toivottavasti älyän mennä huomenna töihin, kun tänään on niin lauantaifiilis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti