Laatulauantai

Tämä aamu alkoi aamupalan jälkeen eilisten jälkien siivoamisella. Säilöntää riitti niin pitkälle iltaan, etten millään jaksanut enää tiskata ja raivata kippoja kaappeihin piiloon. Tiskaamista tuntuu muutenkin sikiävän aina itsestään... kun saan tiskipöydän tyhjäksi ja käännän selkäni, niin jo on pöydälle ilmestynyt jostakin likainen kippo tai kuppi. Mikään ei ole niin pysyvää kuin sekasotku.

Eilen lirutetun omena-aroniamehun keitin tänään sokerin kanssa ja pullotin ja laputin. Kirjoittelin nimilaput myös eilisiin omenahillopurkkeihin. Ai että oli tyytyväinen täti täällä! Kansalaisvelvollisuus on täytetty kun tyhjät pullot ja purkit on täytetty.

Jos olisin yhtä rikas kuin köyhä, ulkoistaisin siivoamisen heti. Tykkään, että kotona on siistiä, mutta turhaudun aina siihen, kuinka nopeasti koti muuttuu sotkuisen näköiseksi. Siivoaminen suututtaa juuri sen takia, ettei puhtaus ja raikkaus kestä kuin hetken. Enkä todellakaan ole ihminen, joka jaksaa aina ja koko ajan puunata ja kulkea pölyrätin kanssa pitkin huushollia.

Joskus luin jostakin, ettei juuri kukaan kuolinvuoteellaan kadu sitä, että olisi pitänyt siivota enemmän, vaan ennemminkin sitä, ettei ole viettänyt tarpeeksi aikaa perheen tai ystävien kanssa. Tai ettei ole tehnyt muita itselleen tärkeitä asioita. Tätä ajatusta olen pitänyt yhtenä elämäni ohjenuorana. Mutta kyllä siisti koti silti saa ihmisen tyytyväiseksi!

Päivän sää oli taas mitä mahtavin. Aurinko jaksoi paistaa vaikka yöllä tulikin vettä runsaasti. Mutta eipä meillä ollut hajuakaan, kuinka runsaasti satoi.

Naputtava akka -projektini ei vieläkään ole päässyt kunnolla käyntiin, koska pallopäävasaraa ei yksinkertaisesti löydy koko kaupungista. Tänään luin lehdestä Agrimarketin mainosta ja keksin, että sieltähän tätä naputusvälinettä ei vielä oltu etsitty. Siis sinne säntäsimme koko perheen voimin (tai ei se esikoinen nytkään sännännyt, hän on tällä hetkellä retkellä Bournemouthissa). Ei löytynyt vasaraa sieltäkään, mutta löytyi sentään sademittari! Ja puoleen hintaan alelaarista! Kävipä mäihä!

Vasaranmetsästysreissulla kippasimme kierrätykseen kotiin kertyneet jätepaperit, lasipurkit ja nestekartongit. Pari kauppaa vielä kierretiin ja lähinnä ruokaa hankittiin. Ostin tosin vähän etukäteen siivouskiitokseksi itselle upean ihanan orkidean, mutta sitä en hoksannut kuvata päivänvalon aikaan.

Kotiin tultua kuopus kävi reippaasti tekemään ruokaa (mmmmm... maistuvaa pasta carbonaraa, nam) ja me sedän kanssa iskimme kiinni siivoukseen. Matot pihalle, imurin taluttelua, moppailua ja pölyjen pyyhintää sekä muutaman ikkunan pesu. Johan kirkastui kodin ilme!

Pyykkikone on laulanut kolmesti ja kaksi satsia pääsi pihalle kuivumaan. Viimeiset jäivät kuivumaan pesuhuoneeseen, sillä taivas mustui uhkaavasti.

Samalla kun nappailin pyykkikuvia, ikuistin muitakin syksyisen lauantain näkymiä. Alkuviikon räntäsade ei lannistanut vielä mitään, vaan kukinta jatkuu. Ruhtinaallista!

Hortensian kukka ei enää jaksa kasvaa yhtä muhkeaksi kuin alkukesästä, mutta herkän kauniisti kukka jaksaa kuitenkin kukkia.

Amppelikukan viimeistä kukoistusta. Ehkä jo huomenna nämä päätyvät kompostin täytteeksi.

Verenpisara ja muratti kiikutetaan aikanaan autotalliin talveksi.

Minne ovat kadonneet ruusunmarjat rautalankaspiraalista?

Illalla kiehautin maistuvaa broilerikeittoa ja lopuksi rentouduin saunassa. Olipa toimen päivä! Kerkesin nimittäin kaiken tämän lisäksi lukea pitkän pätkän Minna Lindgrenin kirjaa Kuolema Ehtoolehdossa. Varasin sen kirjastosta, koska niin moni on sitä hehkuttanut.  Ihan sujuvaa ja mukavaa tekstiä, mutta vielä en ymmärrä kirjan saamaa suursuosiota. Toisaalta en ehkä olekaan vielä parasta kohderyhmää...