Omenapossakka

Siinä ne nyt ovat. Kylvyssä ja pesussa koko komppania puun alta nopittuja hapahkoja omenoita. Melkein viikon joutuivat raukat terassilla odottamaan käsittelyvuoroaan. Tosin olivat kyllä ehkä siinä onnellisempia kuin tämän päivän pilkkomisessa, höyrytyksessä ja myllytyksessä. Vaan onko omenan elämä onnellisempaa ruoaksi jalostettuna, suoraan puusta syötynä vai maahan maatuessa?

Tänään ei tarvinnut mennä töihin, joten aamu meinasi mennä sitä hämmästellessä. Puuhaa ja tekemistä olisi enemmän kuin kohtuullista, mutta oli niin vaikea päättää, mistä aloittaisi. Onneksi serkku soitti ja kysyi, voisiko tulla pikaisesti käväisemään. Sehän sopi paremmin kuin hyvin! Kahvittelun jälkeen sain omankin koneeni käyntiin.

Ettei koko vapaa viikonloppu menisi vain puuhaillessa, päätin ensin lähteä käväisemään kaupungilla ostamassa pientä syntymäpäivämuistamista ystävälle ja itselleni lankaa tulevaa projektia varten sekä etsimään pallopäävasaraa siihen samaan projektiin. Vasaraa vain ei löydy. Ei oikeista kaupoista eikä kirppareilta. On siis koetettava keksiä jokin korvaava konsti....

Kotiin palattua kävin toimeen ja hilasin omena-astiat terassilta sisätiloihin. Omenien kuoret näyttivät epämääräisiltä, mutta omenat itsessään olivat vielä kiinteitä ja napakoita ja mitä mainiointa materiaalia herkkuhilloon. Huuhdotut omenat pilkoin mehumaijan höyrytysosaan...

... hetken höyrytyksen jälkeen tämä lajike oli valmista sosemyllyyn...

Sosemyllyllä pehmeäksi höyrytetyt omenat saa helposti jauhettua soseeksi ja siemenkodat ja mahdolliset siemenet erottautuvat helposti säilytettävästä massasta.

Soseen sekaan sekoitin tavallista hienosokeria ja noin puoli pussia fariinisokeria, sitä kun sattui kaapista löytymään. Sokeroidun soseen kippasin lasivuokaan ja uuniin karamellissoitumaan pariksi tunniksi.  Uunissa soseen värikin muuttuu kauniin punaiseksi.

Tuli tehtyä niin paljon sosetta, ettei se mahtunut paistumaan kerralla, vaan piti hauduttaa kahdessa erässä. Onneksi ei tarvitse koko aikaa vieressä vahtia hämmentämässä pohjaan palamista peläten. Siellä se hillo ihan itsekseen uunin uumenissa valmistuu!

Höyrytetyistä omenoista maijalla lirutettua mehua en ikinä kippaa takaisin soseen joukkoon. Tällä kertaa kävin tuulen ja tuiskun keskellä riipimässä reilun puoli ämpärillistä mustamarja-aronioita terassin viereltä. Niistä tulee pliisuun omenamehuun mukavasti väriä ja räväkämpää makua.

Mehun liukuvärjäys. Aronian kaunis punainen väri muuttaa miltei läpinäkyvän omenamehun aivan eri näköiseksi.

Kun siirsin mehumaijan pois sähköliedeltä, pääsi harmistuksen huokaus. Taas tuli puunattavaa!

Halusin tehdä tämän kesän ensimmäisen ja viimeisen omenapiirakan muun puuhailun ohessa. Olen jo vuosia sitten ottanut perunajauhopurkin kyljestä talteen maailman parhaan omenatortun ohjeen, Aiemmin olen tehnyt torttua makeista omenista. Tällä kertaa happamat omenat olisivat vaatineet hippusen enemmän sokeria. Makeita omppoja on saanut keittää ryllyyttää pitkät tovit, että ovat muuttuneet sopivaksi sisukseksi piirakkaan. Nämä happamammat taas pehmenivät niin hetkessä, että sisus on ihan silkkaa sosetta eikä kuutioista ole tietoakaan.

Omenatorttu

200 g margariinia
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

pinnalle:
4 - 5 isoa omenaa
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja ja 2 rkl vettä

Leikkaa kuoritut omenat kuutioiksi ja kiehauta ne sokerilla maustetussa vedessä puolipehmeiksi. Suurusta perunajauhovesi-seoksella. Anna jäähtyä.

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne taikinaan.

Ota taikinasta noin kolmannes erikseen koristepursotusta varten.

Tasoittele taikina jauhotetuin sormin voidellun torttuvuoan tai irtopohjaisen vuoan (halkaisija 25 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä omenaseos torttupohjalle. Pursota taikinasta koristeraidat ja paista torttua 200 asteessa noin puoli tuntia.

Olen tehnyt torttua vuosien saatossa lukuisia kertoja. Olen kokeillut noiden koristeraitojen pursottamista, mutta aina ne ovat uunissa kohonneet niin, että tortusta on tullut amerikkalaistyyppinen kannellinen piiras. Siksi en nykyään enää viitsi liata pursotinta, vaan pudottelen soseen päälle lusikasta kökköjä. Toimii ihan hyvin, ainakin minun mielestäni.

Pikkuisen aiemmin olisi tortun ehkä voinut uunin kuumuudesta pelastaa, mutta tulipahan ainakin kypsäksi. Vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa älyttömän hyvää syysherkkua!

Pullotusta ja purkitusta jäi huomisen siivouspäivän oheispuuhaksi. Onneksi on lauantai!