Siivouspäivä ja sydänsämpylät

Tänään, kun pitkästä aikaa pääsin nauttimaan perjantaivapaasta, tein jo viikolla päätöksen tehdä jotain. Heräsin aamulla samaan aikaan kuin työpäivinä, lähetin abiturientin aloittelemaan kirjoitusurakkaansa ja kävin käsiksi mattoihin ja muuhun siivoustouhuun. Pelkäsin, että minulle kävisi kuten Viiville...

...mutta koska en edes asettunut sohvalle, selvisin lössähdykseltä. Olin yksin kotona ja siivous sujui sutjakkaasti. Oli ihanaa saada pitkästä aikaa ihan matot ulos ja pestä lattiat kunnolla. Pyykkikone lauloi imurin kanssa kilpaa ja puhdasta tuli.

Itse siivoamisesta en nyt innostunut kuvia napsimaan, mutta yksi siivouskuva sentään tulee hetken kuluttua.

Olen pyytänyt tyttöjä jo vaikka kuinka kauan siivoamaan kaapin, jossa on vain heidän kenkiään. Molemmat ovat olleet sitä mieltä, ettei siellä ole juuri hänen kenkiään vaan vain toisen sisaruksen. Hämmentävä väite... Kenenkähän kenkiä siellä oikein on? Tänään sitten tyhjensin koko kaapin ja katsoin mitä se on syönyt. Aika kasa jalkineita sieltä purkautuikin.

Kolmet kengät heitin roskiin, mutta väittäisin kyllä kovasti, että näistä popoista seitsemät kuuluvat esikoiselle ja yhdettoista kuopukselle. Minun noista ei tietääkseni ole yhdetkään. Kun perheessä on kolme Imelda Marcosia eli kenkäfriikkiä naisihmistä ja yksi laivanvarustaja, siis isokenkäinen setämies, kenkien säilytystila on aina kortilla. Mutta että 18 kengät, jotka eivät kuulu oikein kenellekään... ei kai meiltä vieraat sentään sukkasillaan ole pois lähteneet?

Kun setä palasi töistä kotiin, houkuttelin hänet kauppaan. Sieltä löytyi myös kevään ensimmäinen tulppaanikimppu, jolla avasimme oven kevääseen, jos muinaista mainosta on uskominen. Laitoin maljakkoon lunta, koska kuulin kukkien säilyvän sillä konstilla kauemmin.

Tässä vaiheessa oli taukokahvin paikka ja se maistuikin ylettömän hyvältä. Samalla selasin läpi postin tuoman oopperalehtisen. Paljon oli siinäkin asiaa. Mutta enpä taida ensi vuonna oopperajuhlilla vierailla, ellen sitten satu saamaan vapaalippua jostakin. Lippujen hinnat hirvittävät!

Vieläkään en lössähtänyt, vaan alustin sämpylätaikinan. Ystävänpäivän läheisyys vaikutti ja tein sämpylöistä sydämiä. Taikinaan laiton vettä, kaurahiutaleita, kaurakuitusta, suolaa, hiivaa, rouheista sämpyläjauhoa, vehnäjauhoa ja rypsiöljyä. Vettä oli noin litra, kaksi palaa hiivaa ja muita aineksia sormituntumalla. Yhden pellillisen sämpylöille ripottelin auringonkukansiemeniä. Itse tykkään niistä, mutta muut syöjät eivät niinkään.

Kokeilin vielä eilen netistä löytämääni parmesaaniperunoiden ohjetta. Meillä kotona olleet perunat olivat liian pieniä eikä niistä mitenkään saanut tasakokoisia perunaviipalekasoja muffinivuoan kolosiin. Lopputuloskaan ei ollut taiteellinen ja kaunis, mutta hyviä olivat. Yritän joskus myöhemmin isommilla perunoilla ja paremmalla onnella!

Sitten lösähdin!

Kyldyrelli-Ellie ja Marguerite (4)

Kun tammikuussa kävin elokuvateatterissa katsomassa Järven tarinaa, sitä ennen näytetyissä trailereissa näkyi uteliaisuutta herättäviä katkelmia Savon Kinojen matineaelokuvasta Marguerite. Myös matineasarjan esitelehdykkäisestä luin kiinnostavan esittelyn. Oli siis mentävä katsomaan!

Järven tarinaa olin menossa katsomaan kuopuksen kanssa, mutta hän teki minulle oharit jäätävän pakkasen takia. Margueritea katsomaan ehdotin yhteistä leffaelämystä entiselle työkaverille ja hänhän olikin mielellään lähdössä. Mutta eikös vain kurja kutsumaton vieras, migreeni, kaatanutkin leffaseurani kylppärin lattialle vessanpyttyä halailemaan. Ikävä juttu, mutta sellaista elämä on.

Itse en antanut periksi, vaan lähdin kerrankin töistä hyvissä ajoin ehtiäkseni elokuvateatterille ajoissa.

Elokuvaa mainostettiin komedialliseksi draamaksi. Mutta mielestäni se oli pikemminkin draamallinen tragedia. Takanani istunut nainen kyllä hihitteli vähän väliä, mutta minua ei naurattanut, pikemminkin itketti.

Upporikas tyttörukka (kaunis aikuinen nainen) rakastaa musiikkia ja laulaa ja esiintyy omaksi ilokseen ja muiden kauhuksi. Juonikkaat oman edun tavoittelijat kehuvat ja ylistävät paronittaren laulutaitoa, vaikka Marguerite kimittää lahjakkaasti nuotin vierestä. Edes Margueriten oma puoliso ei kerro totuutta vaan kiertelee, kaartelee ja vielä pettääkin vaimoaan tämän selän takana.

Elokuvan ooppera-, operetti- ja muu astetta hienompi musiikki sopi hienosti ranskankielisen elokuvan tunnelmamaailmaan. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin ja oli siksikin niin surullinen. Raha ei tuo onnea. Vaikka ihminen olisi miten rikas, yksinäisyys voi olla musertavaa. Marguerite oli kiltti, avokätinen ja naiivi. Hän ei halunnut kenellekään pahaa. Mutta silti hänellä ei ollut yhtään vilpitöntä ystävää. Traagista ja murheellista. Ei siinä ole mitään huvittavaa, että joku ei osaa. Mutta siinä on paljonkin hävettävää, että nauretaan toisen vilpittömälle yritykselle. Vaikka totuus satuttaisi, se on silti valheellista harhaa arvokkaampaa.

Elokuvan loppu ei ollut onnellinen. Vaikka sitä olisin ikuisena romantikkona toivonut.

Elokuva oli herättelevä, ravisteleva ja ajatteluttava. Ihan muuta kuin nopeasti unohtuvat tusinaleffat, joita myös on mukava katsoa nopeina haukkapaloina. Vaikka totta puhuen Kotosen täti ei ole erityisen aktiivinen elokuvailija. Nyt olen alkuvuonna käynyt elokuvissa enemmän kuin yleensä koko vuodessa...

Tänään olen yrittänyt olla sinnikäs ja torjuva. Flunssan poikanen taputtelee olkapäälle ja yrittää ystäväksi. Minä en moisesta riesasta välittäisi enkä sitä nyt kaverikseni huolisi. Huomisen jälkeen olisi pitkästä aikaa tiedossa kolmen vapaapäivän putki ja suunnitelmia ja tekemistä on taas listalla enemmän kuin edes järjellä olisi kohtuullista. Kunnon puunausta ja siistimistä kotona perjantaina, kivoja menoja lauantaille ja sunnuntaina on sitten ihan Rajaton ystävänpäivä. Että ei tässä mitenkään voi taipua taudin tahtoon.

Siksi kuopuksen nimipäiväkahvit kohdallani vaihtui teeksi. Mutta se maistuikin tosi hyvältä!

Annukan perunalaatikko

Hehkutin serkkujani jo toissa postauksessa. Nyt hehkutan lisää! Ei mahdu yhden eikä kahden käden sormiin ne kerrat, kun on kyläilty serkkujen tykönä ja milloin mitäkin herkkua päästy maistelemaan.

Annukka-serkku on hyvä ja kekseliäs kokki. Heillä on juotu monet kahvit sen seitsemän sortin kahvipöydissä tai maiskuteltu kupumme pinkeäksi herkullisella ruoalla. Mm. kuskus tuli tutuksi Annukan ruokapöydässä ja tuttuihinkin ruokiin on löytynyt uusia tuulia.

Lapsia olemme laittaneet samaan tahtiin,  Perheiden esikoiset syntyivät seitsemän viikon välein ja kakkoset kahden viikon välein. Serkulle syntyi vielä kolmaskin lapsi, mutta me jo luovutimme. Kolmansia tulokkaita varmaan olisimme päkertäneet synnärillä vierekkäisissä vuoteissa.

Muutenkin olemme olleet paljon tekemisissä keskenämme, mutta kun tytöt sattuivat syntymään samaan tahtiin, oli helppo kyläillä toisissamme kokonaisina perheinä. Yhdeltä kyläilyreissulta tarttui mukaan maanmainio perunalaatikko-ohje, jota mielelläni silloin tällöin kokkaan.

Perinteisesti olin tottunut sellaiseen "pottuloutaan", että perunat viipaloitiin, vuokaan piilotettiin edellisen päivän ylijäämäjauhelihakastike ja nesteeksi tuli pelkkää vettä. Annukan erinäköinen ja erimakuinen perunalaatikko oli yllättävän raikas ja maukas kokemus.

Perunalaatikon kokkailu on itse asiassa hyvinkin luova sessio. Ei tarvitse tehdä samanlaista orjallisesti ja mittailla millin tarkasti. Ei haittaa vaikka jokaisella kokkauskerralla tulisi vähän erilainen ruoka.

Aloitetaan kuorimalla tolkuton määrä perunoita.

Perunat lohkotaan rouheiksi kuutioiksi. Ehkä noin puolitoista senttiä kertaa puolitoista senttiä. Ei se ole niin nökönuukaa.

Ruskistetaan pannulla mukava määrä possunlihasuikaleita. Alkuperäisessä reseptissä lihat olivat valmiiksi marinoituja, mutta nyt ei kaupan marinoidut lihat houkutelleet lainkaan. Ostin siis marinoimattomat suikaleet ja maustoin lihat itse ruskistuksen aikana. Laitoin ahneuksissani ja laiskuuksissani pannulle liian ison kasan ruskistettavia lihoja kerralla. Hoh hoijaa. Miksi en ikinä opi? Mutta kyllä ne siinä vähitellen saivat väriä. Mehevämpinä olisivat pysyneet, jos olisivat rapsakammin paistuneet.

Ruskistetut lihat kipataan perunakuutioiden päälle.

Tein ruokaa kerralla kahteen eri astiaan. Takimmaiseen, isompaan astiaan tein Annukan perunalaatikkoa, etummaiseen, pienempään astiaan tein muunnellun version. Siis takimmaiseen pottiin ripostelin lihojen päälle murusia Aura-juustoa.

Sitten loput perunat lohkotaan kippoihin ja huomataan, ettei niitä kuitenkaan ollut tarpeeksi alun perinkään. Jatketaan perunateatteria ja kuoritaan ja kuoritaan kunnes pikkurilli kramppaa.

Lopulta lasivuoat on saatu täyteen ja on mausteiden (maun mukaan) ja ruokakerman vuoro. Mitähän näistä laittaisi?

Pienempi perunalaatikko sai nesteekseen kolmen juuston ruokakermaa ja lisäksi vähän perusruokakermaa. Isompaan perunalaatikkoon meni purkillinen Aura-juustolla maustettua ja toinen purkillinen peruskermaa. Sitten vain laatikot muhimaan uunin lämpöön. Asteita taisi olla 200 ja pienempi potti kypsyi reilussa tunnissa, isompi sai viettää helteessä melkein kaksi tuntia.

Valmista! Lihoja olisi voinut maustaa rohkeammin, mutta ehkä sitten ensi kerralla...

Pullaa ja kakkua

Äidilläni on tiistaina syntymäpäivä. Keskellä viikkoa ja arkena on työtätekevien hankalaa päästä kenenkään kahvikekkereille. Siksi suunnittelin kakutus- ja kukatusiskun jo viikon ainoan vapaapäivän ohjelmaksi.

Mitäpä äidille lahjaksi? Siinäpä vasta pulma! Kauppareissulla olin napannut ostoskoriini sentään mukavan paketin erilaisia jumppakuminauhoja muistellen muinoista keskusteluamme. Fysioterapeutti oli suositellut äidille kuminauhajumppaa, mutta kotoa puuttui se oikeanlainen jumppaväline. Koska kuminauhat tuntuivat vähäpätöiseltä lahjukselta, päätin käydä kukkakaupasta kauniin kimpun ja voisinhan myös viedä mennessäni täytekakunkin.

Kakkupohjan paistoin perjantaina töiden jälkeen, kuten jo kerroinkin. Eilen, lauantaina, töiden ja teatterin välissä kakku edistyi täyttämisen verran. Kostutin kakun laktoosittomalla maidolla, väliin tuli pakastimesta sulatetuilla vadelmilla jatkettua vattuhilloa ja kermaa, jonka joukkoon vatkasin paketillisen Viola Eila -vaniljatuorejuustoa.

Kakku tekeytyi illan ja yön yli jääkaapissa. Tänään oli kuorrutuksen ja koristelun vuoro. Sitä ennen kuitenkin halusin hoitaa alta pois pullanpaiston. Laskiaissunnuntaina pitää olla pirtissä ja pöydällä venhäpullaa kermavaahto- ja hillotäytteellä! Niin se vain on!

Aamun ensi askareina alustin pullataikinan. Jätin taikinan kohoamaan ja sillä välin tyhjensin ja täytin tiskikoneen. Raivailin keittiötä muutenkin ja katse osui pussinyyttiin... Mikäs paketti se tuossa on?

Höh! Sehän oli pienen muovipussin sisällä lymyillyt hiivapalanen! Se hiiva, jonka jo olisi pitänyt olla pullataikinaa turvottamassa!

Ei siinä sitten muu auttanut kuin liuottaa hiiva maitotilkkaan ja alustaa taikina uudelleen! Samalla moitiskelin itseäni, että kyllä työssä aina pitäisi olla sydämen lisäksi myös aivot mukana.

Taikina kohosi nätisti ja sain siitä kolme pellillistä pyöreitä pikkupullia. Kaksi pellillistä voitelin kananmunalla ja ripottelin päälle raesokeria. Näistä tulisi myöhemmin niitä paljon puhuttuja laskiaispullia. Viimeisen pellillisen pullat voitelin myös, mutta niihin painoin voinokareen pullan sisään ja ripotin vielä reilusti hienoa sokeria päälle. Voisilmäpullia, namskis!

Sitten oli kakun kuorruttamisen vuoro ja kermaisten laskiaspullien vierelle ajattelin tekaista suklaakakun. Neljä vuotta sitten äitienpäivän alla paikallisessa sanomalehdessä oli aivan syntisen hyvä suklaakuorrutuksen ohje. Sitä tein nytkin ja yleisön pyynnöstä julkaisen reseptin tässä.

Suklaakuorrutus

50 g voita tai margariinia
3 - 4 dl tomusokeria
2 - 3 rkl kaakaojauhetta
2 - 3 rkl kermaa
1 valkuainen

Lihavoin tuosta tekstistä ne vaihtoehdot, joita käytin.

Sulata voi. Sekoita sen joukkoon tomusokeri, kaakaojauhe, kerma ja lopuksi kevyesti vatkattu valkuainen. Levitä kuorrutus kakun päälle.

Koristelu aiheutti päänvaivaa. Periaatteessa kakku olisi kelvannut näinkin, mutta halusin siihen jotain, joka viimeistelisi koko jutun. Jospa kukkakaupasta vaaleanpunaisia miniruusuja saisi...?

Kävelin lähimpään kukkakauppaan vain todetakseni sen avautuvan vasta puolen tunnin kuluttua. Voihan nenä. Ei ollut aikaa jäädä odottelemaan.

Riensin kotiin ja saman tein tekemään lähtöä mummolaan. Keskeneräinen kakuntekele sai lähteä mukaan ilman koristeita.

Poikkesimme Kerimäelle Suopursussa ostamassa onnittelukukkaset ja kakun koristeet. Ei ollut miniruusua, mutta ostin yhden tavallisen vaaleanpunaisen ruusun. Se sai nyt kelvata.

Äidillä oli meille tarjolla lempeästi muhinutta hernekeittoa ja köyhiä ritareita. Navat killallaan tyytyväisinä nousimme pöydästä. Vain istuaksemme siihen kohta takaisin herkuttelemaan laskiaispullilla ja kakulla. Röyh!

Ihan kuin ei olisi syntymäpäivämässäilyt olleet tarpeeksi, niin kotona piti tietysti aamun pullapataljoonasta väkertää laskiaissunnuntain kunniaksi kermapullia.

Yritin syödä laskiaspullani haukkaamalla hervottoman haukun yli kaiken kermakomeuden. Kermat ja täytteet levisivät kuin Jokisen eväät, joten palasin ruotuu ja söin pulla kerros kerrallaan.

Ai mikä herkuton helmikuu? .... jäi ajatuksen asteelle....

Kulturelli-Elli Tukkijoella (3)

Olisipa muidenkin uudenvuodenlupausten pitäminen yhtä helppoa kuin tämä kulttuurinnauttimislupaus! Helmikuu on vasta aluillaan ja jo olen tämän kuukauden ensimmäisen kulttuurikattaukseni ahmaissut.

Keskiviikkona otin ja menin töihin normaalia myöhemmin ja hyvästä syystä. Teatterin oma lipunmyynti on avoinna vain kello 12 - 16 ja jos mielii käyttää hyväkseen ammattiyhdistyksen tarjoaman alennuksen, lippu on lunastettava teatterin kassalta. Niinpä tallustelin töihin kiertäen Kasinonsaaren kautta ja kävin ensimmäistä kertaa uudessa teatterin toimistossa. Kisalinnasta on muutettu huvila Suruttomaan.

Teatterin toimistolla työskenteli äärimmäisen kohtelias nuori mies, joka sujuvasti teititteli koko ajan. Juku, että tunsin itseni vanhaksi! Mutta kyllä asiakaspalvelvelussa pitää osata teititellä, joten on vain nostettava hattua tälle oivalle asiakaspalvelijalle.

Savonlinnan teatteri on esittänyt klassikkonäytelmää Tukkijoella jo syksystä saakka Savonlinnasalissa. Arvostan todella korkealle teatterin näyttelijöiden ammattitaidon ja olen useita näytelmiä nähnyt ja vaikuttunut näyttelijöiden kyvystä heittäytyä ja muuntautumiskyvystä myös. Yksi henkilö voi näytellä samassa näytelmässä monta roolia ja vetää kaikki loistavasti niin, että hädin tuskin tajuaa roolihenkilöiden sisällä olevan yksi ja sama näyttelijä.

Kuitenkin ensimmäinen näytelmä, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, jonka teatteri teki Savonlinnasalin lavalle, oli suuri pettymys. Mieleni salaisissa sopukoissa muhi ajatus, etten taida käydä teatterissa enää sitten, kun esitykset Kisalinnassa loppuvat.

Kuitenkin Tukkijoella-musiikkinäytelmästä kuului ylistävää arvioita ja loistavia lausuntoja ja hurjaa hypetystä vähän joka suunnalta. Pakko oli myöntyä ajatukseen, että uteliaisuus uutta näytelmää kohtaan nosti päätään. Ehkä se olisi kuitenkin käytävä katsomassa...

Noin viikko sitten havahduin todellisuuteen, että Tukkijoella-esitykset vetelivät viimeisiään. Ihan vihonviimeinen esitys on tulevana keskiviikkona keskellä päivää ja sitä edelliset esitykset olivat eilen, lauantaina, päivällä ja illalla. Itsehän olin päivän töissä, joten ainoa mahdollisuus tyydyttää versova uteliaisuus oli lauantain iltanäytös! Siksipä siis lippua kävin lunastamassa.

Lauantaiaamuna herätyskello (kännykkä) aloitti mekastuksensa jo aamuviideltä. Vääntäydyin ylös täkin lämpimästä syleilystä ja raahauduin töihin. Jotenkin kävellä hapitin hämmentävän reippaasti ja leimasin itseni sisään pari minuuttia yli seitsemän! Melkein puoli tuntia ennen varsinaista työajan alkua. Innokas työntekijä? Tai ehkä vain vähän höperö...

Kolmen jälkeen oli viikon palkkatyöt paketissa ja viikonloppuvapaa alkoi. Kipitin kotiin, mutustin murkinaa ja täytin täytekakkupohjan. Kakusta lisää seuraavassa postauksessa...

Kun kellon viisarit naksuivat kohti kuutta, hyppäsi kenkiin, vedin palttoon päälleni ja varustauduin tien varteen. Eikä aikaakaan kun teatteriseuraksi lupautunut serkkuseni nuoremman tyttärensä kanssa kaarsi paikalle pienellä punaisella ja söpösellä kauppakassillaan.

Savonlinnasalilla ehdimme hyvin nautiskella teet ja rupatella rattoisasti ja päivittää kuulumisia. Kun ihmiselle on siunaantunut serkkuja runsain määrin (25) ei kaikkien kuulumisista pysy millään kärryillä. Osa serkuista on niin paljon vanhempia tai nuorempia kuin täti itse, että sekin jo selittää huonon yhteydenpidon. Mutta kehnosti tulee oltua yhteyksissä saman ikäisiinkään.

Mitä illasta sitten jäi käteen?

Hyvä mieli, ilo ja tekemisen meininki.

Näytelmä sisälsi meneviä musiikkiesityksiä, mainioita henkilöhahmoja ja loistavia roolisuorituksia, huumoria, romantiikkaa ja tragediaa. Ottiatuota... eihän siitä voinut olla tykkämättä! Vaikka varsinkin ensimmäisellä puoliskolla välillä tuli turhan pitkiä ja hieman hämmentäviä suvantovaiheita, joiden aikana ei tiennyt mitä on tapahtumassa. Toisella puoliajalla esityksen rytmi oli tasaisempi, eli enemmän mentiin eikä vain meinattu.

Varsinkin  miesnäyttelijät onnistuivat. Tommi Niemi vähän jähmeänä ja sympaattisen yksinkertaisena Tolarina veti pisteet kotiin joka kerran näyttämöllä pyörähtäessään. Sami Sinisalon ukkoherra ei vakuuttanut, mutta nimismiehen rooli napsahti miehelle kuin nenä päähän. Sama Sami Sinisalo Tolvas-Liisana oli miltei esityksen parasta antia. Että voi mies esittää vanhempaa naista hyvin!! Sen jo arvasi, että Matti Ruuska vetää oman osansa Poikana taatusti taidolla, mutta myös Jari Pylvänäinen, joka jo aiemmin on todistanut olevansa Laulaja isolla ällällä, osasi olla mitä mainioin virolaistukkilainen. Myös islannin lahja savonlinnalaiselle teatterille, Kristinn Sigurdur Sigurdsson, selvisi isosta mamu-roolistaan kunnialla ja hauskasti.

Suosittelisinko esitystä ystäville? Kyllä! Vaikka edelleen jättikokoinen sali luo haastetta teatterin tekemiselle. Vaikka ihan parhaaseensa eivät loistonäyttelijät tällä kertaa ehkä ihan yltäneetkään. Mutta kaikenkaikkiaan esitys oli täynnä lämpöä, iloa ja yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä. Stereotyyppisissä hahmoissa nauramme itsellemme, mutta kun nauru on hyväntahtoista, se puhdistaa, antaa anteeksi ja lataa jaksamista arkeen.

Huomenna se sitten taas koittaa. Arki.

Räsyväsyn raportti

Tällä viikolla Kotosen tätiä on vaivannut totaalinen väsy, ihan räsyväsy. Voisin mainiosti liittyä urheiluseuraan Lopen Uupuneet. Pelkäsin jo, että kuopuksen viime viikonloppuna alkanut tiukka flunssa aikoisi kellistää täkkiperunaksi minutkin. Mutta kun katsoin ensin työvuorolistaa ja sitten omaa kalenteriani, huomasin ettei sairastuminen ole mitenkään mahdollista. Töissä mennään niin vähällä väellä, ettei kukaan voi jäädä pois joukosta. Liikkeelle on lähdettävä vaikka pää kainalossa. Ja omassa henkilökohtaisessa elämässä on tulossa niin monta mukavaa menoa, ettei niistäkään voi olla poissa. Siispä silkalla tahdonvoimalla pysyttelen terveiden kirjoissa.

Tänään on Runebergin päivä ja sunnuntaina juhlitaan liukasta laskiaista. Kuopuksen kanssa pähkäilimme torttu- ja pullaherkkuja. Päädyimme hankkimaan tortut kaupasta ja laskiaspullat voisimme väkertää itse.

Tänään raahauduin töistä kotiin ja siinä lapikasta toisen eteen laittaessa päässä kypsyi leipomisajatus. Vaikka väsy vaivaisikin, olisi mukava turvautua taikinaterapiaan ja kaikesta huolimatta kokeilla Runebergin torttuja. Samalla voisin paistaa kakkupohjan tulevaa tarvetta varten.

Eilen unohdin ostaa ruokakermaa, vaikka Annukan perunalaatikon muut tarpeet jo kotiin kannoinkin. Siksi päätin kaiken uhallakin ennen leipomista käväistä Lidlistä puuttuvat kermat. Voisinhan sitten samoilla lämpimillä paistaa huomiseksi murkinaa. Taivalta taittaessa pähkäilin myös tämän päivän iltaruokaa. Tyhjät suolen mutkat jo mourusivat navan takana, joten mitään suureellista ja aikaa viepää kokkausta ei voinut kuvitellakaan.

Kuinka ollakaan, kermahyllylle kävellessäni silmät poimivat laareista monta muutakin houkuttelevaa ostettavaa. Loppujen lopuksi muutamalle kermapurkille tuli hintaa yli 30 euroa... Kerman kylkiäisenä raahasin kotiin mm. viikonpäiväsukat sekä itselleni että kuopukselle. Niin ja hyvässä tarjouksessa olleita koristerakeita oli myös ostettava...

Ostin myös ison pussillisen veriappelsiineja, kilon porkkanoita, jättikokoisen salaatinkerän... ja kauppakassit painoivat niin, että kädet venyivät ja hauis kasvoi. (Tai niinhän sitä voisi toivoa...)

Kotiin päästyä nenä kertoi jo ovella, että täällä oli kokkailtu. Ja voi nam! Kuopus kaverinsa kanssa oli väkertänyt täytettyjä lettuja. Kylläpä maistui! Säästyin ruoanlaitolta ja pääsin istahtamaan valmiille. Ihanaa! Niin oli nälkä, etten edes kuvaa muistanut napata...

Sitten olikin hyvä pistää leivontakone käyntiin. Ylimmäisessä kuvassa näkyvät kaikki kakkuun tarvitut tarvikkeet ja ohje löytyi täältä, Yhteishyvän nettisivulta. Mutta kyllä tuo meidän sähkövatkaimemme sitten pöllyttää noita jauhoja!

Kakku vietti uunissa viitisenkymmentä minuuttia. Sillä aikaa lämmitin saunan ja vatkasin suklaakakkupohjan.

4 munaa

4dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl vahvaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja lisätään sitten taikinaan varovasti vatkaten tai kevyesti nostellen. Taikina kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paistetaan 200 asteessa noin puoli tuntia. Nyt riitti hyvin 25 minuuttia.

Kun Runebergin kakku oli jäähtynyt, pääsin koristelemaan. Kuopus auttoi pyörittämällä kakkua. Koska tomusokerikuorrutusta jäi reunapursotusten jälkeen reilusti, kuopus ehdotti, että tekisin kakun keskelle kukan. Tuumasta toimeen... mutta ei se oikein onnistunut.

Jokin aika sitten hämmästytin lehtimyyjän miltei sanattomaksi, kun loistotarjouksen saatuani yhtään nikottelematta suostuin tilaamaan Kodin kuvalehden. Ensimmäinen numero tuli eilen. Ihan kuin vanha hyvä ystävä olisi tullut kylään, niin mukavalta lehden tuleminen tuntui. Kun nyt jossain saumassa vielä olisi aikaa syventyä lehden moniin mielenkiintoisiin juttuihin.

Saunasta tultuani tapojeni vastaisesti join iltakahvit ja herkuttelin Runebergin kakulla. Nam!

Samalla sen verran aloittelin lehden lukemista, että totesin Unna Lehtipuun äidin viisaaksi naiseksi. Onhan hän opettanut lapselleen: "Harmin ja huolenkin keskellä käännä katse siihen hyvän, mitä sinulla on. Näe pienet onnelliset asiat, huomaa vaikka puolukkapiirakkapala lautasella. Aika on pääomista arvokkain. Pankkitilin saldon voit aina tarkistaa, mutta et voi tietää, kuinka paljon aikaa sinulla on jäljellä. Merkityksellistä elämää on uskallettava etsiä ajoissa."

Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin päätän raporttini Kotoselta tänään. Itse paiskin palkkatöitä huomennakin, mutta teille muille toivotan jo oikein hyvää ja akkuja lataavaa viikonvaihdetta!