Arkihelmet

Jos elämä olisi pelkkää juhlaa, siihen turtuisi eikä kohta enää mikään tuntuisi miltään. Eikä sitä kyllä kukaan jaksaisikaan! Mutta kun arjesta tekee juhlan, joka päivässä on jotain iloittavaa. Pienet iloiset asiat keskellä tavallista arkipäivää ovat niitä arkihelmiä. Sellainen arkijuhla ei vaadi etukäteisjärjestelyjä eikä maksa ekstraa eikä vaadi keneltäkään liikoja. Mutta auttaa kummasti jaksamaan tätä ihmisen elämää.

Kotosella näitä arkihelmiä pompsahteli pitkän viikonlopun aikana ihan helminauhaksi asti!

Perjantaina oli minulla arkivapaa, jonka ansaitsin paiskimalla töitä edellisenä viikonloppuna. Pieniä kotipuuhia tehden päivä kului rattoisasti, mutta pääsin myös käymään kirppareilla tekemässä hyviä löytöjä. Kun kirpparireissulta palasin kotiin, kuopus kaverinsa kanssa oli kokannut meille maistuvaa pinaattikanaa. Että olikin hyvää!

Kirpparilta löytyi jo aiemmin viikolla mm. Napapiirin sankarit -dvd 2 eurolla. Täti myöhäisherännäisenä havahtui tällaisen kotimaisen elokuvan olemassaoloon vasta siinä vaiheessa, kun elokuvateatterit jo hehkuttivat kakkososan näytäntöjä. Viisaammat kertoivat, ettei kakkososaa kannata mennä katsomaan, jos ei ole ensimmäistäkään vielä nähnyt.

Nyt olen sitten ykkösosan nähnyt, enkä varmaan kakkososaa tarvitse nähdäkään. Olihan päätöntä menoa, jossa eteläisemmän Suomen kasvatit yrithivät (vai yrittivhät) vääntää puheeseensa Lappi-akstenttia ja säntäilivät päättömästi pitkin jänkhiä. Romanttinen vire pohjimmaisena ja olihan siinä Jussi Vatanen ja Jasper Pääkkönen etunenässä  näyttelemässä, joten ei tämä tyhjäpäinen tynkäroadmovie ihan silkkaa höttöä ollut.

.... ja odottakaahan vaan... jossakin välissä rivien välissä mainitsen sitten töllöttäneeni myös jatko-osan. Ehkä siinä vaiheessa, kun leffateatterit esittävät kolmatta osaa..

Samalla kirppiskierroksella tein myös löydön, joka kovasti lämmittää mieltä. Marimekon tantsu-kuosin kaitaliina odotti ostajaansa yhdellä vuokrapöydällä eikä hintaakaan ollut kuin 3 €. Liina on jo esiintynyt kuvissa aikaisemminkin, kuten eräs tarkkasilmäinen lukija jo huomasikin.

Perjantain ruokakauppareissulla silmienni verkkokalvoille suorastaan hyppäsi tuote-esittelijän pöydältä erikoisen väriset leivonnaiskiekurat. Mitä mitä? Mitä ne nämä ovat?

Pistaasikierteitä, kertoi esittelijä. Ja tätihän oli heti ostamassa. Kieltämättä leivonnaiset ovat sen verran erikoisen väriset, että jos en olisi niitä itse kaupan tiskin takaa saanut pussiin pakattuna, tulisi mieleen epäilemättä epäilys leivonnaisten kuuluvan jo parhaat päivänsä nähneisiin paistoksiin.

Perjantain kahvihetken kruunuksi pistaasikierteet kelpasvat hyvin ja maistuivatkin makoisilta. Savonlinnan Sokerileipomon uutuuksia siis nämä veijarit.

Perjantaina kipaisin ensimmäistä kertaa Timanttihuollon tiloissa uuden uutukaisella kirpparilla Mertalassa. Sieltä löytyi keväisen vihreä ja kuppikakkumainen suojaruukku eurolla ja suojaruukun sisuksiin ostin Lidlistä kotimaisen krysanteemin (vajaat 2 €) kevään etenemisestä muistuttamaan.

Samalta kirpparilta kiikutin kotiin myös seuravan kuvan lasimaljan, 4 €. Se on ihan kunnollisen kokoinen pysti, vaikkei kuvasta sitä huomaakaan. Sinne voin tökätä vaikka kynttilän palamaan tai kukat veteen tai jämälankakerät talteen tai... vain mielikuvitus on rajana.

Näistä löydöistä innostuneena pinkaisin vielä Kierrätyskeskukselle vain muistaakseni sen, miksi en yleensä käy siellä. Lahjoitetuille tuotteille on mätkäisty niin käsittämättömän kovat hinnat, että ihan ihmetyttää, ostaako niitä joku oikeasti. Esimerkkinä ihan perusmukit, kuluneet ja käytetyt, joissa pohjissa näkyy jäljet kahvilusikan hämmennyksestä, maksaa kaksi euroa. Haloo, KAKSI EUROA!
Noinkohan ovat maksaneet noin paljoa edes uutena...

Mutta onneksi sentään kotona toivuin järkytyksestä ihastellessani Citymarketin tulppaaneja.

Minulle kallisarvoinen arkihelmi on myös kauppojen tarjoushedelmät. Nytkin sai Citymarketin Mammuttimarkkinoilta hyviä tummia viinirypäleitä ihan kohtuuhinnoin. Nam!

Kuopus totesi kauppareissullamme, että jos äiti häviää kaupassa, sen löytää lanka- tai korttihyllyltä. Tällä kertaa siis korttihyllyltä. Anne-Mari Westin uutuudet oli asteltu sinne houkutuksiksi...

Leipominen on yksi arjen iloista. Lauantaina tein pullaa ja kakkua, kuten jo olen kiirehtinyt aiemmin kertomaan. Sunnuntain sulostuttajaksi tekaisin lihapiirakkaa kokonaisen pellillisen. Enkä tietenkään malttanut olla kokeilematta, kuinka muutama taikinasoiro asettuisi koristeeksi.

On se kyllä aika ihanaa, että kaupat muistavat ostavaa kansaa aikakauslehtimäisillä asiakaslehdillä. Viimeisimmässä Pirkka-lehdessä oli parikin mainosta upouusista, laktoosittomista Ihana-jugurteista, joiden purkit ovat väritykseltään simppelit ja purkin kylki on ihan musta. Mutta kun tuotteen nimi on ihana, niin eikös vain saman tien pään sisäinen jukeboksi alkanutkin soittaa Chisun Ihana -biisiä.

Kun samaiset purkit sattuivat näkökenttään kaupassa asioidessa, ihana (?) korvamato käynnistyi kuin napista painaen ja käsi poimi uutuuksia ostoskoriin ennen kuin harkittu ostopäätös oli edes tehty.

Mango&chili oli yllättävän hyvä, maussa oli sopivasti potkua. Kreikkalaistyylinen passionhedelmä-jugurtti oli etukäteisodotuksissa korkealla, mutta ei se niin hyvää ollutkaan. Ei se pahaa ollut, mutta hilloa tai mitä lie marjalientä oli suhteessa samettiseen jugurttiin liikaa. Romanovin mansikat oli tyystin pliisu ja melkein mauton. Sitä ei tarvitse ostaa toiste. Mutta rahkajugurteista mango-passion oli hyvinkin suun mukaista. Joten sitä ja mango&chiliä löytyy ostoskoristani vastakin.

Jugurttipurkkien alla oleva Pentikin tabletti ja sen kolme kaveriakin ovat viime viikon kirppislöytöjä. Maksoivat euron kappale ja ovat pyyhkäisemällä siistejä. Saman materiaalin kaitaliina meillä on ollut aiemmin pinkkinä.

Kuuluuko kotona olla viherkasveja ja kukkia? Tästä keskustelimme äskettäin töissä kahvitauolla ja asia tuntui jakavan mielipiteitä. Minulle juttu ei ole elämän ja kuoleman kysymys, mutta kyllähän noita viherkasveja meillä on aina ollut. Silloin kun huonekaluja oli vähemmän, kasveja oli enemmän. Nyt kun koti on täyttynyt kaikenlaisella roinalla, kukkaset ovat joutuneet ahtaammalle. Vaan kyllä Kotosella edelleen kukoistaa aikoinaan äidin Amatsonin liljasta jaettu viherkasvi, joka aika ajoin ilahduttaa kukkimalla. Myös saintpauliat eli paavalinkukat ovat kulkeneet kerallani koko aikuisiän. Ja kummitädiltä sain jo vuosia sitten pullojukkaistutuksen, jossa oli kolme poikasta. Yksi niistä heitti henkensä viime syksynä, mutta kaksi vielä sinnitteli.

Näille vihreille helmille piti vaihtaman mullat tänä keväänä. Sama ajatus on ollut mielessä jo monena vuonna, mutta kuinka ollakaan, homma on jäänyt hoitamatta. Nyt onneksi kuopus oli huolissaan kärsimyskukkansa hyvinvoinnista ja patisteli äitiään mullanvaihtopuuhaan. Siispä sunnuntaina tartuimme multapusseihin ja kävimme tuumasta toimeen.

Ensimmäisenä otimme työn alle talvesta nuupahtaneen kärsimyskukan. Sen juurelta löytyi uuttakin elämää ja ylen pitkäksi venähtänty verso poikkaistiin saksilla poikki. Latva laitettiin suurin toivein vesiastiaan juuria kasvattamaan. Saa nähdä kuinka käy...

Ruukkujen pohjalle tehtiin salaojakerros ruukkusoralla ja sitten astioihin lapettiin kunnon annokset uutta multaa. Pullojukkareppanoiden vanhassa ruukussa ei juuri entistä multaa ollutkaan. Ovat kai pysyneet hengissä pelkällä pyhällä hengellä... ja satunnaisesti saamallaan vedellä.

Amatsonin liljan ruukussa oli tulossa kaksi kukkaputkea. Itse olin jo siirtämässä kukan koulimista aikaan parempaan, mutta järjen ääni, siis kuopus, patisteli hoitamaan senkin jakamisen nyt, ettei homma taas siirtyisi vuodella eteen päin. Kolmeen ruukkuun sipuleita riitti ja vielä jäi yksi nyssäkkä jakoon Facebookin Vaihdetaan, annetaan, vastaanotetaan -palstalle ja sinne siunaantui jonoa kukkien haluajia hetkessä. Mutta nytpä on istutettu kukkasipuleita kuopuksellekin ruukkuun, joten perinne jatkuu...

Keräsin kaikki viherkasvini hetkeksi samaan kuvaan. Suurin amatsoninlilja vielä turskottaa, en saanut lehtiä kauniiseen asentoon millään. Kunhan juurtuminen on tapahtunut, kasvi hoitaa ulkonäköasiat aivan itse kunnolla järjestykseen. Turkoosilla tuolilla oleva liljaistutus on kirppikseltä löytyneessä painavassa savipotassa. Se maksoi 2 euroa. Lattialla vaalea ruukku löytyi myös kirpputorilta ja sekin irtosi kahdella eurolla.

Kun pistäydyin kuopuksen kammarissa, ilahduin ikihyviksi. Siellä oli ankeille kukkapurkeille raivattu tila ikkunan äärelle ja kunhan kevät ja valo lisääntyvät, nähtäneen tällä ikkunalla jälleen hämmästyttävä kasvun ihme.

Kun iltapäivästä pullotin maitopurkissa pakastamani mehun, mehu teki arkihelmikuplia pullon suulle.

Niin se alkaa tämänkertainen helminauha olla kasassa. Vaan eipä ole Kotosen täti helmi-ihmisiä, ei. Kun on hienot helmet kaulassa, tulee ihan liian ladymainen fiilis tai rouvamainen olo. Lady en ole enkä ladyksi tule, mutta rouvassäätyyn purjehdin kyllä jo pian 23 vuotta sitten. Vaan silti en osaa liian rouvamainen olla. Viihdyn paremmin farkuissa tai vaikka verkkareissa ja juhlakoltussakin pitää olla jotain särmää tai ideaa tai vitsiä. Liika vakavuus puistattaa. Voisi kai niissä helmissäkin olla vitsiä...

Onkohan näissä vessan seinällä roikkuvissa helmissä huumoria? 

Onkos sinulla arkihelmet?