Syntymäpäiväkaikuja

Ihan joka päivä vanhenen. Huomaamatta. 

Usein sitä ajattelee, että jostakin tapahtumasta on vain muutamia vuosia aikaa ja kun tarkemmin miettii, siitä onkin jo 30 tai 40 vuotta. En käsitä, kuinka se on mahdollista. Enhän edes ole niin vanha! Vai olenko? Omat lapsetkin menevät iässä kohta ohi... 

Ikä on vain numero, sanotaan. Sanotaan myös, että ihminen on juuri niin vanha kuin tuntee olevansa. No, minähän en aikuistu vissiin ikinä, joten siihen nähden allekirjoitan väitteet. Kroppa vain joskus on pikkuisen toista mieltä, mutta sitähän ei kuunnella.

Miksi ihmeessä rupesin tällaisia ikäviä ikääntymisjuttuja nyt tähän saumaan höpäjämään? Siksi, että kun keväällä oli taas kerran päivä, jonka jälkeen ikävuoteni kirjoitettiin eri tavalla, sain siitä muistukseksi lahjoja anteliailta ihmisiltä. Blogisiskolta sain lahjakortin kirjakauppaan saatesanoilla "tiedän ettet halua kovin paljoa kirjoja omistaa, mutta osta joku sellainen kirja, jota selaillessa aina ajattelet minua". Oho - johan tuli haaste! Tätä on harkittava tarkkaan!

Myös kummitäti muisti lahjakortilla, kukkakaupan lahjakortilla. Olimmehan juuri lähdössä kahdeksi viikoksi reissuun, joten olikin hyvä, etteivät kukkaset jääneet suotta kotiin yksin lakastumaan. No, reissusta kotiin palattua Suomeen oli joutunut armas aika ja suvi suloinen ja kauniisti joka paikkaa koristi kukkanen. Ei ollut mieltä kaupasta ostaa maljakkoon kukkia, niitä kun oli kaikki pellot ja pientareet täynnään. Somistusta sisätiloihin oli tyrkyllä yllin kyllin.

Mutta hei nyt! Hellekesä on lakastuttanut kukkapellot ennätysaikaisin eikä Kotosen kotipihassakaan juuri ole kukkaloistoa häikäisyksi asti. Eli alkoi mielessä poltella mahdollisuus kukkaostoksiin. Samalla voisin vihdoin päättää sen lahjakirjankin...

Töiden jälkeen perjantaina menin siis suoraan Suomalaiseen. Olin siellä käynyt jo tutkimus- ja tiedusteluretkellä aikaisemminkin ja olin pystynyt tekemään jonkinlaisen päätöksen. Jojo Moyesilta on ilmestynyt uusi romaani, jonka olisin voinut ostaa. Jonotan kirjastosta myös Outi Pakkasen Linnaa ja kuutta muuta uutuusromaania. Mutta en halunnut hankkia mitään niistä. Kertalukemisen jälkeen tuskin palaan niistä yhteenkään, joten siskon toive ei tulisi täytetyksi. Lahjakirjan piti siis olla jotain aivan muuta. Ja se on....

Tadaa: Merja Ojanperän Sydämellinen sukkakirja, jossa on monta ohjetta kirjoneuleisiin ja pitsiunelmiin kotimaisin tai ainakin helposti Suomesta saatavin langoin.

Kukkakaupassa tuli ihan tuskanhiki, kun en meinannut ollenkaan osata päättää, mitä haluaisin. Lopulta ostin palmuvehkan, josta olen jo vuosia unelmoinut, mutta jota en vain ole ostanut, koska en vieläkään tiedä, minne sen kotonani sijoittaisin. Eiköhän sille kuitenkin paikka löydy. Rahaa jäi vielä ja harkitsin pitkään gerberoita, mutta niitä olisin saanut vain puolitoista lahjakortin loppurahalla. Tietenkin olisin voinut maksaa itse lisää, mutta kukkaparatiisin yltäkylläisyydessä tuli valinnanvaikeus. Lopulta päädyin ottamaan uudennäköisiä neilikoita, sillä ne ainakin kestävät maljakossa tosi kauan.

Vehkalle ostin astetta tyylikkäämmän ja isomman ruukun Prisman poistomyyntipöydältä. Köyhdyin sillä ostoksella vain vitosen, joten tuhlaaminen oli kohtuullisuuden rajoissa ja loistavasti perusteltavissa: kukkakaupan ruukuissa ja turvemullissa ei kukkaset kauaan kukoista. Kotona on kasvit kunnon multaan saatava pikimmiten, jos niille yhtään pidempää elinkaarta havittelee.

Minkähän ohjeen kirjasta ensin toteuttaisin? Lounatuulenko?

Vai Nellit?

Tai ehkä kuitenkin Runotyttö-sukat?

Vai olisiko parasta valita alkuun Susannat?

Vai Marengit?

Tai jospa kuitenkin ihan Bestikset?

Mutta stop tykkänään ja hold your horses, täti Kotonen! Teepä ensin loppuun nämä keskeneräiset väkerrykset!

On taas niin hemmoteltu olo. Kiitos!