Ai mitä auringonkukkia!

Tykkään auringonkukista. Siksi olen monen muun lailla ollut kovin ihastunut valtatien varteen kylvettyyn kukkapeltoon, johon jo toisena vuotena peräkkäin on näin syksyn tullen kasvanut upea, loivasti lainehtiva auringonkukkameri. Tosin tie kulkee pellon "väärällä" puolella ja kukat ovat selin ihastuneeseen yleisöön.

Jokin aika sitten paikallinen sosiaalinen media täyttyi kyselyistä, että kuka kukat on istuttanut ja saako niitä kerätä. Niinpä Itä-Savo, oman paikkakunnan aviisi, teki aiheesta jutun.

Kukat kasvavat Niemelän pellolla, vajaan hehtaarin kokoisella alueella. Isäntä Tapani Niemelä on kukkapeltoidean isä ja mukaan ajatusta toteuttamaan lähti Savonlinnan maatalouskauppa Lantmännen Agro.

Lehtijutussa isäntä antoi luvan käydä kukkia kotimaljakoihinkin. Kukkia on satoja, ehkä jopa tuhansia, joten niitä riittää kyllä pomittavaksi.

Työpaikan kahvipöydässä mietimme, kauanko kukkia riittää ihasteltavaksi, jos ahneet ihmiseet niitä sieltä kahmalokaupalla hamstraavat. Ohikulkeneet kertoivat, että kukkia kannetaan pellolta isoina kimppuina. Olisivat saaneet olla ilona kaikelle kansalle... Toisaalta syksy tulee pian ja sinne pellollehan ne kukkaset sitten lakastuvat.

Tänä aamuna heräsin ihan liian aikaisin ajatellen, ettei tarvinnut nousta töihin lähtemään. Setäkin yövuorosta kotiutui vasta, kun olin jo lehteä hakemassa tienvarren postilaatikosta. Kun setä on ollut yön töissä, hän tietenkin nukkuu päivällä. Minulle se tietää hiirenhiljaisia hommia...

Niinpä vähän tuumailtuani päätin  kuitenkin lähteä katsastamaan kukkapellon tilanteen ja ainakin napsimaan siitä valokuvia. Hupsis, sää oli sankan sumuinen, mutta en antanut sen estää aikeitani.

Pyörällä polkaisin nopeasti pellon laitaan. Siinä tuli vastaan ensimmäinen ongelma. Kuinka pääsen leveän ojan yli? Kumpparitkin unohtuivat Luotojärvelle viimeisellä marjastusreissulla ja nyt piti selvitä lenkkareilla.

Onneksi ojan pohjalle oli yhdessä paikassa muodostunut kivistä pieni polku. Selvästi tästä kohdasta oli kulkenut muitakin esteen ylittäjiä.

Ihan ensin kipaisin vähän kauemmas ottamaan kuvaa kukkapellosta kokonaisuudessaan. Mutta ala oli niin suuri, etten sitä mitenkään saanut yhteen kuvaan sopimaan.

Siis jääköön se tuuma ja päätin sukeltaa kukkaviidakkoon. Siellä risteilikin aiempien kävijöiden tekemiä polkuja sikin sokin. Ja kukkia ihan totta oli satamäärin! Osalla oli kukkiminen jo ohi, mutta paljon oli vielä puoliksi nupullaan olevia yksilöitäkin.

Auringonkukkien alapuolella kukoisti vielä muitakin kukkia, joiden paras kukinta-aika oli aiemmin kesällä.

Tietenkään en sitten malttanut olla poimimatta kukkia mukaankin. Onneksi olin ottanut varuilta kotoa veitsen mukaan, niin ei tarvinnut kasveja juurineen maasta repiä kuten jotkut muut näkyivät tehneen.

Poiminko yhden tai kaksi? No juu ja paljon enemmän, koko korillisen! Nyt voin itseänikin paheksua, kun en missään kohtuudessa pysynyt.

Korin ostin eilen kirpparilta sienikoriksi. Mutta kun en vielä sieneen ehtinyt, kori pääsi ensin toiseen käyttöön.

Maantieojan ylitys kukkien kanssa sujui ihan yhtä hyvin kuin tullessa.

Kotona jaoin kukat kolmeen maljakkoon. Pienimmät ja nuppuisimmat pääsivät television vierelle olohuoneeseen.

Suurimmat ja nopeimmin lakastuvat (tai niin veikkaan) ilahduttavat kahdessa maljakossa terassin pöydällä.

Että tykkään näistä kukista ja olen niiiiiiiin hirveä iloinen, kun saan niitä katsella nyt ihan sydämeni kyllyydestä. Kiitos Niemelöille ja Lantmännen Agrolle!