Kohaa Kouvolassa

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhe, vaikka se ehkä oudolta kuulostaakin. Koha on avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä, joka leviää ympäri Suomen (ja maailman). Meilläkin se on käytössä ja siksipä matkustin viikko sitten torstaina työkaverin kanssa Kouvolaan Koha-seminaariin.

Vanhaa sanontaa mukaillen voisi todeta, että aikainen lintu junan nappaa. Jo aamuviiden jälkeen oli lähdettävä liikkeelle, kiskobussimme lähti puksuttelemaan kohti Parikkalaa jo puoli kuudelta. Maisema oli hyvin pimeä, varsinkin kun Pääskylahden asemalla ei valot palaneet. Onneksi läheisen voimalaitoksen ja tehtaan valot ovat niin kirkkaat, että niiden valossa saattoi laiturille kömpiä.

Viisikko ja aavejuna oli lapsuuteni hyytävin lukukokemus ja melkein aavejunamaisesti lipui kiskobussi pimeydestä asemalle. Onneksi näin heti ikkunasta työkamusen, joten osasin kipaista samaan osastoon.

Parikkalassa vaihdomme Joensuusta tulevaan Pendoliinoon. Säkkipimeys oli jo väistynyt päivän sarastuksen tieltä.

Kouvolassa olimme jo kahdeksalta, vaikka seminaarimme alkoi vasta kymmeneltä. Onneksi minulla on ystävä Kouvolan kirjaston henkilökunnassa, joten pääsimme kirjastoon sisään ja saimme ihan yksityisen taloesittelyn.

Kun ystäväni palasi töihinsä, me työkamusen kanssa katselimme ympärillemme. Vaikka Kouvolan kirjasto on valmistunut jo 1970-luvulla ja kaupungissa toivotaan uutta pääkirjastoa, meistä yleisötilat olivat hyvinkin toimivat ja mukavat. Tiedä sitten, olisinko edelleen samaa  mieltä, jos päivittäin talossa työskentelisin... Työtilat olivat pienehköt ja ehkä avokonttorimaisina epäkäytännölliset.

Käsityökirjat löytyvät helposti, kun katossa roikkuu asiakkaiden virkkaamista paloista koottu tilataideteos. Kirjasto oli hommannut langat ja koukut ja taitavat asiakkaat hoitivat loput.

Avarassa salissa oli monia pieniä kivoja yksityiskohtia.

Kirjastossa on myös kunnollisen kokoinen näyttelytila, jossa nyt oli lukiolaisten taidenäyttely. Upeita töitä! Harmikseni en yhtään muista, kenen luomus oli tämä kierrätysmateriaaleihin puettu lady.

Muutamia poimintoja:

Oona Toimelan lopputyö

Venla Raussin keramiikkaa

Aino Kauppalan lopputyö

Nuorten näyttely jatkui vielä alakerran Mediamajassa, mutta siellä en enää muistanut kuvia napsia.

Luisteleva tyttö on kirjaston pysyvää taidetta.

Kirjaston satumaailma oli meistä tosi hauska ja kiehtova paikka. Varmaan lapsiasiakkaiden suosiossa, voisin veikata.

Siellä taitaa olla tuttuja...? Mutta peili on kuin peilitalossa, tuntuu vääristelevän todellisuutta.

Kun kello lähestyi kymmentä, meille seminaarilaisille oli tarjolla aamukahvit. Kylläpä jo maistuikin!

Lounaan kävimme haukkaamassa läheisessaä Neville-ravintolassa ja siellä oli ihan taivallisen hyvää aurajuustokanaa. Siitä ei ole kuvaa, mutta iltapäiväkahvikakusta on! Eikös vain näytäkin hyvältä?

Ilahduttavaa oli, että kakun lisäksi kahvin painikkeeksii saattoi poimia hedelmälohkoja. Nam!

Puoli neljän maissa päivän tietopaketti oli tarjoiltu, sen pureskelemisessa riitti kovasti työtä vielä tällekin viikolle. Kiirehdimme työkamusen kanssa kirjautumaan hotelliin ja sitten jo suunnistimmekin kouvolalaisen ystäväni kanssa herkuttelemaan kreikkalaisen ravintolan tarjoomuksilla.

Kuudelta olisi seminaarilaisille ollut tarjolla vapaamuotoista iltaohjelmaa, mutta me anivarhain matkaan lähteneet olimme jo ihan kypsiä ja menimme mielummin hotelliin lepäämään. Seuraavana päivänä asiapitoinen ohjelma vielä jatkuisi, joten oli parasta ottaa ilta huilin merkeissä.

Aamupalalla oli jälleen yllin kyllin herkkuja.

Kuunteleminen on helpompaa, jos sormet askaroivat, joten minulla oli mukana sukantekele, jonka valmistuminen on ollut pitkällisen hidasta. Koko kesä meni niin, että neulomus kulki mukana, mutta ei siihen tehnyt mieli tarttua, kun muutenkin oli koko ajan kuuma. Nyt kun kaksi päivää istuin paikoillani kuin tatti, sain melkein koko puuttuvan sukan valmiiksi.

Toisen päivän ohjelma loppuikin jo kohta yhden jälkeen. Juna kotiin päin lähti 14.40, joten meille jäi hyvin aikaa nauttia kirjaston Riimi-ravintolan lounaasta. Hyvältä maistui!

Kotona oli iltakuudelta ja kotipihan vesisankossa killui pisarainen syksyn lehti. Aika kaunis!

Pitkään en kotona kerennyt olemaan kun jo sedän kanssa kurvasimme kohti kauppaa ja auringonlaskua.

Niin se meni kahden päivän erilainen työrupeamakin... Taloudellisesti tiukkoina aikoina ei aina raha riitä edes yhden päivän koulutuksiin, mutta tämä katsottiin niin tärkeäksi osallistumisen paikaksi, että saimme olla reissussa ihan yötä. Tällaista ei ole tapahtunut minun työurallani sitten ihan 2000-luvun alun, kun ihmeekseni pääsin Orivedelle lastenkirjallisuuspäiville. Eli melkein 30-vuotisen kirjastourani aikana en ihan hirveästi ole reissuissa rällännyt.