perjantai 17. heinäkuuta 2015

Rankkasateesta päivänpaisteeseen


Koska tiesin, että tänään oli luvassa jotain mukavaa, en malttanut nukkua edes herätyskellon pirinään saakka. Jo puoli tuntia ennen herätystä kaikki unet kaikkosivat tykkänään.

Töihin lähtöä puuhastelin ja sää ulkona oli lupaavan kesäinen. Vaan kuinkas ollakaan, kuitenkin vähän ennen lähtöä alkoi sen mahdoton rankkasade, että jos ulos olisi uskaltautunut pistäytymään, olisi samantien ollut likomärkä. Noin sekunnissa tein päätöksen, että polkupyörä jää kotiin, vaihdan jalkaan ulkoiluhousut ja goretex-lenkkarit ja kaiken kruunuksi kiskon päälleni alennusmyynnistä hankkimani uuden vedenpitävän ulkoilutakin. Reppuun sulloin eväiden ja kameran seuraksi vielä pinkit kesäfarkkuni voidakseni sonnustautua niihin sitten työmaalla.

Neljän kilometrin työmatkan tallusteltuani edessä oli vähän elämän ikävämpiä realiteetteja. Jalassa olleet ulkoiluhousut olivat polviin saakka märät ja repussa kuljetetut kesäpöksyt olivat melko lailla märät vähän sieltä ja täältä. Repun vetoketju olikin fuskannut...



Onneksi työmaan pukukopissa roikkui vielä yhdet farkut, että sain kuivaa ylle.

Kastuminen ei ollut aamun ainoa vastoinkäyminen. Koska olin kuvitellut tekeväni työmatkan kesäkengillä, jalkaani olin aamutuimaan tempaissut varrettomat sukat. Ne samat sukat menivät myös tukevampiin lenkkareihin. No, kävely teki tehtävänsä ja toisen jalan kantapään yläpuolella olevasta jänteestä hieroutui nahkat rullalle ja lopputuloksena oli verinen sukka.


Onneksi työmaan pukukopista löytyi myös puhtaat sukat.

Työpäivä meni menojaan ja tuli aika poistua paikalta. Olin jo etukäteen kysellyt työkavereilta, saisinko karata ennen normaalia päivän päättymistä. Mukavia kun ovat, niin lupasivat. Kolmannesta kerroksesta kurkistelin, että näkyisikö tuttuja...



Ei vielä näkynyt. Toisesta kerrokseta kurkistelin ykköskerrokseen ja - bingo! 365 kuppia kahvia -Blogin Rita jo odottelikin siellä! Tapasin myös Ukon, Esikoisen ja Kuopuksen, joten nimet ovat nyt saaneet kasvot. Tuntui vallan joululta, sillä sain ihanan yllätyskassin tuliaisia Jyväskylästä, mutta kassi jäi toistaiseksi säilytykseen työmaalle. Ettei tarvinnut siitä huolehtia pitkin ja poikin Savonlinnaa.

Minulla oli pari tuntia aikaa viettää "siskon" kanssa ja samalla esitellä rakasta kotikaupunkiani. Kuumeisesti mietin, mitä ehtisimme nähdä ja kokea ja että olisi myös aikaa vaihtaa kuulumisia. Kahdessa tunnissa ehtisimme hädin tuskin pintaa raapaista, mutta siksipä ei kannattanutkaan jäädä aikailemaan vaan lähdimme askeltamaan kohti vanhaa rautatieasemaa.


Asemarakennuksen remontti jatkuu edelleen, mutta käsityökauppa Huru ja kahvila Raide jo toimivat täydellä tohinalla. Siis astuimme sisään...






... ja takaisin ulos nauttimaan kahvikupposista sekä herkuista.



Tankkaus- ja tuumaustauon jälkeen matka jatkui pitkin rinnakkaisväylän kevyenliikenteen väylää. Olihan minun elvisteltävä kauniilla työmatkareitilläni! Matkan varrelle on ilmestynyt myös yllättävää ja oivaltavaa taidetta.





Kaarlonkadun alikulkutunnelin kautta kurvasimme takaisin Olavinkadun vilinään. Pääkadulla emme kauaa viihtyneet vaan suuntasimme kohti Puistokadun taidekorttelia. Ensin pistäydyimme Saimaan helmen käsityönäyttelyssä


ja jatkoimme suoraan Taito Shopille Jukka Rintalan näyttelyä katsomaan. Siellä olikin tupa täynnä väkeä, mutta sentään sekaan sovimme.

Taito Shopin rappusilta näkyy matkusajasatamaan ja sieltä katselimme, kuinka höyrylaivaregatan osallistujia saapui katkeamattomana virtana kohti laituria. Tänä viikonloppuna järjestettävään regattaan osallistuu noin 40 työkäytöstä huvikäyttöön muutettua alusta.







Koska satamaan asti olimme päätyneet, Lippakioskin jäätelöitä ei voinut sivuuttaa mitenkään.



Siinä rauhassa nuoleskelimme kesäherkkujamme, kun sattumalta paikalle purjehti vielä yksi bloggaaja eli Mikä-Mikä-Maan Kirjastokuningatar. Hänen kuninkaallinen korkeutensa raadollisesti muistutti laiskuusläskien ja mukavuusmakkaroiden sinnikkäästä olemassaolosta. Silti meistä jokainen piti tiukasti huolen, ettei saavutetuista linjoista luovuta! Ritan kanssa jopa lanseerasimme uuden nimityksen vyötärönympäryksen vararenkaalle. Sehän on letkajenkkakahva!


Aivan liian pian tuli aika halata hyvästiksi ja jatkaa matkaa eri suuntiin. Hei hei ja hyvää kotimatkaa!

Koska kotimatkaa olin jo tehnyt monen mutkan kautta, kiersin vielä huvikseni rantaa pitkin Olavinlinnalle ja sieltä rautatiesillan yli kotia kohti. Matkan varrelle sattui monta mielenkiintoista yksityiskohtaa.




Kaksi varista, istui aidalla... silivati seilaa, silivata seilaa, toinen lensi pois...







Kotipihallakin oli iloa silmälle.





Mutta hetkinen? Mitäs ne nämä ovat?


Illan aherruksen lopputulos. Aiheesta enemmän myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta iltapäivästä! Hienoja ja tutun oloisia kuvia blogissasi tänään ;) Vaikka nuo varjokuvat kyllä valehtelevat: eihän me noin paksuja olla eikä meillä mitään letkajenkkakahvoja ole... Ei muuta kun lisää pullaa, kakkua, leivoksia ja jäätelöä kahvin kanssa! Mutta kylläpä linna on upea tuosta suunnasta! Ja muutenkin nuo sun kuvat... Oih!

    Omaa stooria en vielä saanut aikaan, kun oli tässä kaikenlaista...

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi! Sain paljon virtaa ja piristystä vierailustasi :)

    Sinä nyt et yhtään näytä paksulta varjokuvassa, toisin kuin minä... miulla jäi varmaan reppu sopivasti lisäpullistukseksi ;) Emmehän me toki kumpikaan ole paksuja, vaan norjia ja notkeita nuoria naisia!

    VastaaPoista
  3. Jos on vuosikaudet omistautunut valioluokan muotojen saavuttamiselle, niin niistä pitää pitää tiukasti kiinni ;-) By the way...kuva lisää aina sen +10kg

    VastaaPoista