Koko viikon kakku

Tätä kakkua on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa. Ei nyt sentään vuosikausia, mutta monta päivää kuitenkin. Koristeita värkkäsin jo pari viikkoa sitten. Varsinainen rakennustyö alkoi maanantaina kaupassa käynnillä. Olihan tässä syntymässä elämäni ensimmäinen täysin gluteeniton ja maidoton täytekakku. Gluteenittomia kakkuja olen kyllä värkännyt ennenkin, mutta totaalinen maidottomuus oli uutta.

Kotoa toki löytyy perusaineksia, kuten sokeria ja leivinjauhetta. Mutta kaupasta piti hakea gluteenittomia jauhoja, maidotonta tuorejuuston korviketta, soijakermaa ja muuta tarpeellista.

Tiistai oli sitten leivontapäivä. Kakkuvuoan jauhotin gluteenittomilla jauhoilla, vaikka epäilytti. Mutta hyvin irtosi valmis kakku vuoasta, joten ei huolta suotta.

Vatkasin 8 huoneenlämpöistä kananmunaa ja 4 desiä sokeria. Lisäsin siivilän läpi 2 desiä gluteenitonta jauhoseosta, 2 dl perunajauhoja sekä 2 tl leivinjauhetta, jotka oli ensin sekoitettu keskenään. Taikinaa oli tosi paljon ja vuoka tuli oikeastaan liiankin täyteen. Työnsin sen kuitenkin uuniin 175 asteen lämpöön reiluksi puoleksi tunniksi. Kakku kohosi hyvin, mutta pysyi onneksi kuitenkin vuoassa, vaikka reunojen yli nousikin.

Keskiviikko oli kakun täyttämisen päivä. Kostutin kakkupohjan omenamehulla. Väleihin piilotin kotona keitettyä omenasosetta sekä vatkattua soijakermaa. Soijakerma vaahdottui hyvin ja vaahto oli ihanan napakkaa ja sitä tuli mukavan paljon.

Täyttämisen jälkeen laiton kakun vielä jääkaappiin tekeytymään. Mietin, mitä tekisin, että saisin kakusta hyvin säännöllisen muotoisen. Jos kakun päälle laittaa leipälaudan, päällinen kyllä tasottuu, mutta pelkäsin reunojen pullistelevan. Kakkuvuoassa tekele pysyisi mallissaan, mutta kerran olen kakun jättänyt vuokaan tekeytymään enkä meinannut saada keskeneräistä tekelettä pois vuoasta seuraavana päivänä. Hirmuinen oli silloinen taistelu enkä moista halunnut uudelleen kokea. Siksipä peittelin kakun ensin tuorekelmulla ja vasta sitten vuoalla.

Torstai oli kakun kuorruttamisen ja koristelun päivä.

Sokerimassan alle tarvitaan voikreemi tai joku muu kosteutta eristävä kerros. Siihen tarvittiin kookosrasva, Tofutti ja tomusokeri. Ensin sulatin 250 grammaa kookosrasvaa. Annoin sen hetken jäähtyä ennen kuin vatkasin sekaan koko paketin tomusokeria. Lopuksi vatkasin massan sekaan purkin (225 g) Tofuttia. Tämä massa oli helppo levitellä kakun pintaan.

Sitten olikin vuorossa pelottavin osuus eli kilon sokerimassan pehmittäminen, kauliminen ja kakun päälle asetteleminen. Onneksi on tarpeeksi pitkä kaulinpulikka, vaikka tässä työssä meinasi tämäkin kaulin jäädä lyhyeksi...

Unohdin ottaa kuvan kakusta siinä vaiheessa, kun sen päällä oli pelkkä valkoinen sokerimassa. Toisaalta unohdus ei haittaa, sillä kakku näytti melko lailla samalta kuin tuolla kreemillä päällystettynä.

Nyt olikin sitten mukavin työvaihe vuorossa eli koristelu. Tossut, jalanjäljet ja mustat kukat olivat valmiina, samoin "mietelausetaulu". Taulun tekstin kirjoittelin elintarviketussilla. Valkoista massaa jäi kuorrutuksesta yli. Keksin värjätä sen mustaksi, että saisin kakun ympärille "nauhan ja rusetin".

Tyhmä keksintö! Aikaa meni älyttömästi ja melkein koko musta pastaväripurkillinen. Homma oli hirmuinen, mutta opetti sen, että jatkossa musta sokerimassa ostetaan kaupasta!

Käytin mustan sokerimassan ja pöydän välissä kaakaojauhetta, ettei massa jämähtänyt pöytään kiinni. Harmi vain, että värjäsin kaakaolla vahingossa kakkuakin. Toivottavasti syöjät eivät liian tarkkaan katso ja tutki.

Alun perin kakkuun ei ollut tarkoitus laittaa kukkia ollenkaan. Mutta koska mietelausetaulusta piti peittää vähän levinnyt elintarviketussin jälki, lisäsin kukat koristeluun.

We don't meet people

by accident.

They are meant to cross

our path for a reason.

Perjantaina kakku syödään.

Töissä vietetään taas kerran läksiäisiä. Tällä kertaa erotaan ihanasta nuoresta naisesta, joka sai uuden työpaikan entiseltä kotipaikkakunnaltaan. Olen vuosien aikana tottunut, että ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Mutta silti tällä kertaa tämä lähtö ottaa koville. Meillä oli yhteinen työhuone ja yhdessä kehitettiin työtämme ja saatiin aikaan monenmoisia asioita. Muutenkin tuntuu, että pitää ihan omasta lapsesta luopua. Kai se kuitenkin on hyvä, että ihmisiin kiintyy vaikka aina on mahdollista että heidät myös menettää.

Kakun koristelun idea oli, että hetken kuljimme yhtä matkaa, kunnes nuori ja osaava ihminen astui uusiin kenkiin... Onnea matkaan!