Karut sämpylät

Omituinen energiapiikki osui tätiin tänä aamuna. Kello soi kuudelta, mutta töihin tarvitsi mennä vasta iltavuoroon. Jo eilen aamulla olisin ollut täynnä tarmoa kotitöihin, mutta silloin töihinlähtö pilasi hyvän innon. Tänään kävin touhuamaan heti aamukahvin ja -lehden jälkeen. Leivoin, siivosin ja pesin pyykkiä. Paljon sitä ehtii, kun ottaa sen asiakseen!

Koko juttuhan lähti siitä, että komusin keittiön kaapeissa. Jääkaapissa oli parasta ennen -päiväyksen ohittanut rahkajukurtti ja vaalean siirappipurkin pohjalla oli niin vähän siirappia jäljellä, että purkin säilyttäminen tuntui turhalta. Auringonkukkaöljypurkin pohjalla oli öljyä jäljellä reilu desi ja oliiviöljypullossa oli nestettä jäljellä reilu ruokalusikallinen. Jääkaapissa oli pari hiivapalaakin ja niiden parasta ennen -päiväys oli huomenna. Yllättävin löytö oli kuitenkin Karu-hiutaleet, jotka olivat menneet piiloon Elovena-purkkiin. Joku oli ne sinne joskus laittanut... Kauraryynipaketti oli viimeiksi ostettuna niin suuri, ettei se peltipurkkiin mahtunut, joten luulin ja muistelin peltipurkin olevan kumisevan tyhjä. Luulo ei taaskaan ollut tiedon väärti.

Mitä yhteistä on noilla kaikilla? Tietenkin se, että ne pääsivät samaan sämpylätaikinaan! Lisäksi taikinaan tarvittiin suolaa, Myllyn Paras -sämpyläjauhoja sekä vehnäjauhoja. Taikina kohosi reilun puoli tuntia ja sen jälkeen pääsin leipomaan. Taikina oli tarttuvaista, mutta leipoutui kuitenkin suhteellisen helposti. Ripottelin kohonneiden sämpylöiden päälle Karu-hiutaleita ja paistoin 225 asteessa 15 minuuttia.

Tällä kertaa sämpylät onnistuivat erityisen hyvin. Niistä tuli kupsakkaan pehmeitä ja maistuvia. Namskis!

Sillä aikaa kun sämpylätaikina kohosi, harrastin huopatöppöset jalassa umpihankikahlausta. Eli kipaisin tontin perukoilla kippaamassa kompostisankon sisällön lämpökompostorin kitusiin. Lumitöihin en ennättänyt kesken leipomisen, joten ei auttanut muu kuin loikkia pitkin koskematonta lumihankea.

Alkukuusta kirjoittelin tänne blogiin jonkinlaista tulevaisuuskatsausta. Ensimmäiseksi siihen tuli kirjatuksi toive kunnon lumisesta talvesta. Pitäneekin olla varovainen noiden toiveiden kanssa, kun ne voivat vaikka toteutua! Lunta on nimittäin nyt tullut kunnon kinokset ja aina vain sataa lisää. Kotipihassamme näyttää tältä:

Kartiovalkokuusi on peittynyt lumeen ihan kokonaan!

Hiihtämisestäkin haaveilin. Työpäivinä ei ladulle ennätä, mutta sen verran mukavasti hiihtovarvasta jo kutittelee, että viikonlopun riennot pitänee järjestää siihen malliin, että täti ennättäisi myös ladulle sivakoimaan.

Sämpylänpaiston lomassa keittelin perunasuurimoista puuroa ja tekaisin taas hyvää mustikkaherkkua, jonka ohje löytyy täältä. Ennen töihin lähtöä sainkin herkutella tuoreilla sämpylöillä ja suunmukaisella  jälkiruokaherkulla. Tämä aamupäivä oli oikeaa arkijuhlaa!