torstai 28. elokuuta 2014

Kesäkurpitsakeitto


Tänään töistä tullessa aurinko esitteli elokuun loppupuolen parhaita paloja. Viskasin vain työrepun eteiseen ja nappasin kameran ja painelin pihalle nauttimaan.








Enpä kovin kauaa ennättänyt ulkona patsastella, kun syyssade jo joutui ja joudutti tädin sisäpuuhiin. Kahdeksan melkoisen julmettua kesäkurpitsamöykkyä on jo jonkin aikaa odottanut päätymistä ruoaksi. Yksi pääsi tänään päämääräänsä.

Homma alkoi tolkuttomalla pilkkomisella. Piti silputa niin perunat, kesäkurpitsa kuin purjokin.



Keittoon tulee kilo kesäkurpitsaa, 1 purjo ja viisi suurehkoa perunaa. Kattilaan laitetaan 2 ruokalusikallista öljyä kuumenemaan ja siinä kuullotetaan purjo.


Lisätään 14 dl vettä ja annetaan kiehahtaa. Sekaan heitetään kaksi kasvisliemikuutiota ja pari puristettua valkosipulin kynttä sekä perunat. Annetaan kiehua noin viisi minuuttia ja sitten kiehumaan pääsevät myös kesäkurpitsakuutiot.


Keitto keitetään kypsäksi, otetaan pois liedeltä ja soseutetaan sauvasekoittimella. Kattila takaisin liedelle ja joukkoon sekoitetaan suurus, jossa on 6 ruokalusikallista vehnäjauhoja ja 4 dl maitoa.


Maustetaan meiramilla, basilikalla ja mustapippurilla, annetaan kiehahtaa ja lopuksi keitto aateloidaan pilkkomalla sinne sekaan rasiallinen valkosipulituorejuustoa. Valmiin keiton pinnalle voisi vielä saksia ruohosipulia, mutta se unohtui.



Lautaselle keiton sekaan voi vielä ripsutella krutonkeja tai raejuustoa. Herkkuruoka on valmis. Syömään!


2 kommenttia: