perjantai 29. elokuuta 2014

Uusi suosikkiresepti



Ihminen on oppivainen. Niin väitetään. Taidan kuitenkin olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ai kuinka niin?

No, viikolla yritin opettaa itselleni, että kaikkia naistenlehtien mainioilta vaikuttavia herkkureseptejä ei tarvitse toteuttaa kotikeittiössä. Kuitenkin - oli se hyvä, että taistelin tutkainta vastaan ja toimin vasten parempaa tietoa. Löytyi nimittäin oikein oiva, murean maistuva ja hyvin helppo mustikkapiirakkaresepti kesäisestä Kotivinkistä, jonka poimin mukaani käydessäni vanhempieni luona viikonloppuna.



4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
150 g voita
1 prk (200 g) kermaviiliä

Lisäksi
5 dl mustikoita
1 rkl sokeria
2 tl perunajauhoja

Näiden superhelppojen mustikkapiirasten taikinaa ei vaivata eikä vatkata. Kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään ja niihin lisätään huoneenlämpöinen voi sekä kermaviili. Nimenomaan vain sekoitetaan eikä vaivata liikaa. Sitten vain taikina paloitellaan kahdeksaan tai kymmeneen osaan ja taputellaan jauhotetulla pöydällä ohuiksi lettusiksi, täytetään mustikoilla, joihin on lisätty ripsaus perunajauhoja ja ropsaus sokeria.



Ohjeessa täytettä käskettiin tekemään 5 desilitrasta mustikoita. Eihän se riittänyt kuin hätäisesti alkuun! Tein vielä toisen samanmoisen annoksen ja sain kunnolliset piiraat aikaiseksi. Sitten vain reunat marjojen päälle ja kakkuset leivinpaperin päälle pellille. Se on helpommin sanottu kuin tehty! Taikina on pehmeää ja helposti repeilevää, eivätkä kosteat mustikat juuri helpota tilannetta. Mutta muovisen paistinlastan avulla homma hoitui suhteellisen helposti.



Herkut uuniin paistumaan kahteensataan asteeseen kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Tovin jäähdyttelyn jälkeen pääsee maistamaan... mmmmmm, taivaallista!

Halutessaan valmiiden piiraiden päälle voisi ripotella tomusokeria. Mutta hyviä ovat ilmankin.



Näistä mustikkapiiraista tulee elävästi mieleen jo kauan sitten kuollut mummoni. Hän leipoi joskus samantapaisia ellei ihan samanlaisia leivonnaisia.

"Hei hei mummo, täällä mummon pikku joosehvi muistelee sinua lämmöllä!"

Mummo kutsui jostain syystä minua pikku joosehvikseen. En koskaan tullut tietämään, että miksi. Kun en tullut kysyneeksi. Ihmettelin vain omassa mielessäni, sillä minusta Jooseppi olisi miehen nimi... mutta mummon ääni oli aina hyvin hellä ja rakastava, kun hän noin sanoi.

Syksy on luopumisen aikaa. Tänä vuonna erityisesti. Lähetänhän pian lapseni maailmalle. Ehkä siksikin olo on epätavallisen haikea ja nuo mummon muisto -piirakat miltei itkettivät. Ihmekö tuo, kun liikuttaa jo Anna-Mari Kaskisen Uuden ovella -runokirjan sanatkin:

Mitä tänään toivottaisin
aikaan uuteen alkavaan?
Paljon antaa haluaisin:
rakkauden kasvumaan,
kärsivällisyyden kielen,
ymmärryksen taitoa,
hellän, oivaltavan mielen,
ystävyyttä aitoa.

Vielä antaa haluaisin
virkistyksen hetkiä,
sylillisen ojentaisin
hiljaisia retkiä
metsätielle, järvenrantaan
autiuteen erämaan.
Piirtää saisit jäljet santaan,
palaisit taas aikanaan.

Viimeisenä tahdon antaa
lahjan kaikkein kauneimman.
Halki elämän se kantaa.
Se on siunaus Jumalan.
Olkoon siunaus yllä pääsi, 
minne tiesi johtaakin.
Koskettakoon elämääsi
siipi taivaan enkelin.
       - Anna-Mari Kaskinen

4 kommenttia:

  1. Ihana tuo runo, kaukana eivät liene minullakaan ajat, jolloin lastani maailmalle olen lähettämässä...

    Kateellinen kahvihetkestäsi noiden ihanien mustikkapiiraiden kanssa! No, eipä tarvi kauaa enää kadehtia, kun aloitan herkkulakkoni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkulakkoon pitäisi minunkin käydä, mutta näin syksyn lähestyessä se on liian raakaa. Elämässä pitää olla herkkuhetkiä!

      Poista
  2. Herkkuhetkiä, ja herkkiä hetkiä... t. outsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taas herkutellaan, kauraomenapaistoksella! Ja herkin hetki lienee luvassa perjantaina...

      Poista