Häälahjaksi saamamme pikkuruinen mehumaija kaivetaan uskollisesti esiin joka syksy. Niin nytkin. Mutta keitin vain kaksi maijallista mehua, jonka huomenissa keitän sokerin kanssa ja pullotan.
Vadelmia sain taas pari rasiaa pakastimeen. Tänä vuonna vadelmasato jää paljon pienemmäksi kuin monena aikaisempana kesänä, mutta ei hätää. Niitäkin löytyy pakastimen kätköistä vielä viime vuotisia. Herkulta nämä kyllä näyttävät!
Pensasmustikkapensaat meille istutettiin melkein seuraavana kesänä, kun olimme tähän kotiin muuttaneet. Eli 12 tai 13 vuotta sitten. Ensin ne eivät jalkojaan jatkaneet, mutta kun puskat siirrettiin otollisempaan paikkaan tontin perälle, ne vähän nohevoituivat. Ostin sinne vielä kaveriksi kolmannenkin pensaan, eri lajiketta kuitenkin. Alkuperäiset pensaat ovat uudessa paikassa tehneet joka vuosi vähän marjoja, uusin tulokas vaan ei. Tänä vuonna onkin poikkeusvuosi. Ei nuo pensaat tälläkään kertaa notku marjojen painosta, mutta silti saalista tulee enemmän kuin ennen ja jopa se ennen marjomaton pensas on nyt innostunut tekemään satoa, ja marjat ovatkin ISOJA. Kuvasta näkee selvästi eron eri lajikkeiden välillä.
Pensasmustikoita en säilö, ne napsitaan säilöön masun sisään heti tuoreeltaan. Sama kohtalo on karviaisilla. Joskus muinoin niitäkin pakastin ja säilöin, mutta karviainen on säilöttynä niin karvas, että syömättä jäi.
Helteen kourissa en tauon tullen jaksanut keittää tavallista kahvia, vaan tyydyin nappaamaan kylmän maitokahvin. Sen kaverina maistelin suklaauutuutta, joka mustikanpoimijan oli pakko poimia kaupan hyllystä!
Liekö marjojen runsaus ja makeus aiheuttanut ylenmääräistä kylläisyyttä, mutta sekä suklaa että latte-kahvi olivat maultaan pettymyksiä. Samoin oli Helena Anhavan kirja Eihän elämälle mitään voi. Ehkä en ollut oikeaa kohderyhmää sen enempää suklaalle, kahville kuin kirjallekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti