Saalistusta

Tänään lähdimme setä Kotosen kanssa jo aamusta kohti tädin lapsuus- ja nuoruustantereita. Vakaa aikomus oli haalia kokoon kaikenlaisia luonnon antimia. Auton vanavedessä seurasi peräkärri, sillä sedän saalistuskohteena oli polttopuut. Runkoja hän viime kesänä kiskoi kasaan ja talvella isäni ja veljeni kanssa pilkkoivat ja pinosivat. Nyt on taas pilkettä takkaan ja saunan uuniin! (Ja riittää sitä vielä silmäkulmaankin, heh!)

Minä pinkaisin mustikkasuolle isän kanssa. Eivät olleet Thai-pojat siihen marikkoon marjarohmujaan iskeneet, sillä maasto oli hankalaa ja parhaat mustikkavarvut piileskelivät pitkien suopursun varsien alla. Mutta niin vain parin tunnin aherruksen jälkeen meillä oli ämpärit ja poimurit täynnä ja loput marjat oli pakko jättää vielä toistaiseksi sinne metsään. Äidin kanssa putsasimme roskat marjoista ja siivoamisen jälkeen meillä oli 20 litraa isoja ja makeita, ykkösluokan marjoja.

Sillä aikaa kun olin isän kanssa marikossa, äiti keitteli mehua ja siinä sivussa paistoi täytekakkupohjan. Ensin hän pyysi minua täyttämään kakun ja ennätin halkaista kakkupohjan. Sitten äiti keksikin, että naisväki lähtee marjansiivoukseen ja isä nakitettiin kakuntekoon. Niinpä isä sitten vatkasi kerman ja täytti ja kuorrutti kakun. Tämä oli historiallista! Ikinä ennen en ole syönyt isäni tekemää kakkua! Mutta maistui kahvin kera oikein mainiolta!

Kupu killallaan kahvia ja kakkua suuntasimme sitten sedän kanssa Lipettiin. Ei karkuun eikä livohkaan, vaan rantamökille kauas arjen kiireistä. Siellä aina sielu lepää! Kiertelin rantametsikköä toiveikkaana, mutta kantarellisaalis oli niukkaakin niukempi. Ehkä näistä nyt pienen kastikeen saa aikaiseksi...

Päivän lämpötila oli ihan helle. Sekä mustikkasuolla että kantarellimetsässä tunsin hikipisaroiden kirmaavan pitkin selkärankaani kohti housunkaulusta ja korvallisilla ja niskassa hiuksista tippui silkka vesi. Olo oli kuin hikilingolla. Siitä huolimatta kantarellimetsästyksen jälkeen piti kiivetä saunan lauteille hikoilemaan lisää. Mutta voi että oli sen jälkeen autuasta heittäytyä aaltojen keinutettavaksi puhtaaseen ja raikkaaseen järviveteen. (Vaikka kuopuksemme on kuulema joskus todennut, että luuletteko työ tosiaan, että mie tuommosessa omenamehussa uin.)

Ennen saunaa hikoilin vielä onkimatojen etsinnässä. Pitkän kuivan kauden jälkeen madot ovat kaivautuneet syvälle maan sisään, mutta sinnikkäällä kaivamisella onnistuin kuitenkin muutaman lieron löytämään. Saunan jälkeen ryhdyin kalastaja-Eemeliksi ja Ahti soi antejaan.

Kalat vaikuttivat kovin nälkäisiltä ja tarttuivat koukkuun, vaikka siinä olisi ollut matoa vain muodon vuoksi. Niillä muutamalla kallisarvoisella matosella onnistuin pyydystämään melkein puoli ämpärillistä ahvenia ja särkiä. Suurin osa ahvenista oli pikkusinttejä, sopivia vaikka ahvenkukkoon. Yksi isompi ahven tarttui onkeen myös ja särjet olivat laitanaan pullukoita. Kalat kiikutin äidille ja sanoin, että niille saa tehdä mitä vain... Särjet ainakin sai tämä helteestä nauttiva Sulo-katti.