torstai 18. heinäkuuta 2019

Sotaleski


Ehkä oli hivenen kuumottavaa saada kirjastosta viesti, että vuoden jonotetuin kirja eli Enni Mustosen Sotaleski, on saapunut minulle luettavaksi. Siis ei viestissä ollut mitään hämmentävää tai erikoista, mutta että vuoroni oli juuri nyt, kun on sata ja yksi muuta asiaa tehtäväksi ja laina-aikaahan tällä suositulla uutuudella on vain kaksi viikkoa. Huuh, on siis nipistettävä yöunista...


Onneksi Mustosen teksti on sujuvaa ja juoni vetävä. Jos olisi mahdollista, tarinan hotkaisisi yhtenä suurena suupalana. Mutta onhan ihmisen nukuttavakin välillä.


Sotaleski on Syrjästäkatsojan tarinoiden seitsemäs osa. Päähenkilö on vaihtunut alkuaikojen Ida Eriksoninsta Idan tyttäreksi Kirsti Aaltoseksi. Tosin Sotaleskessä molemmilla naisilla on suuri rooli, vaikka Kirstin puolisi Iivo siellä sotatantereilla taistelee. Tätä kirjaa lukiessa tuli tunne, että olenko harpannut yhden kirjan yli... En yhtään muistanut Idan jääneen leskeksi tai Kirstin ja Iivon saaneen tyttärensä Vienan. Kerrottiinko nämä isot asiat Taitelijan vaimo kirjassa? Ei mitään mielikuvaa.


Kuten nimestä voi päätellä, sota on kirjassa vahvasti läsnä. Vaikka arvostan ja kunnioitan aiempien sukupolvien uhrauksia ja taistelua itsenäisen isänmaan puolesta, en nauti sotakuvauksista rintamalla tai kotioloissa. Se tuska ja kärsimys on ahdistavaa. Olen myötäelävä ihminen, joka sukeltaa syvälle surun syövereihin kuvittelemalla sitä hätää, pelkoa ja turvattomuutta, jota taistelut saivat aikaan. Helpompaa minulle on olla ajattelematta.

Siksi Sotaleski oli  aavistuksen ahdistava lukukokemus, vaikka Mustonen osasi pitää juonen toiveikkaana ja tavallaan valoisana.  Monta Idan ja Kirstin perheelle tärkeää ihmistä menehtyi tai haavoittui. Kirstin veli Voitto menetti jalkansa ja lahjakkaan urheilijan elämä romahti. Sitä kärsimyksen määrää, jota sota loi Suomeen, on ihan mahdoton käsittää.


Olen onnellisten loppujen ihminen. Tykkään siitä, että voin lopettaa lukemisen ja kääntää viimeisen sivun varmana siitä, että henkilöiden elämä on mallillaan. No, Sotaleski ei ole sillä lailla perinteisen onnellisen lopun kirja, että "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti."



Mustonen on tehnyt historian läksynsä ja hänellä on kyky puhaltaa kirjojensa henkilöt eläviksi, oikeiksi ja tosiksi. Tällaista tekstiä on ilo lukea, vaikka sota ei olekaan minulle mieluinen aihe.  Idan ja Kirstin elämä jatkuu sillä sarjaan on tulossa lisää osia. Niitä jään nyt odottamaan toiveikkaana...


4 kommenttia:

  1. Vasta toukokuussa luin tuon minäkin. Kyllä näistä saa käsityksen millaista on elämä ollut silloin. Vähän ihmetytti kuinka sujuvasti kuitenkin he kulkivat junalla Karjalaan. Ja kuinka sota erotti ihmiset ja toisia saattoi yhteen taas.
    Mulla oli tämäkin varauksessa vaikka kuinka pitkään, mutta sitten on pikaluettavana näitä usein, ja niissä on 2 viikkoa lukuaikaa. Sattumaa aina minkä saa kiinni, ja silloin se pitää ottaa luettavaksi. Enni Mustosen kirjat on aina luettava kun sen näkee kirjastossa, kaikki entiset on jo luettu, osa moneen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustosella on hyvä ote kirjoittamiseen, ja kovin monet lukijat ovat Mustosen kirjoihin ihastuneet. Minäkin luen aina uuden, kunhan sen vain käsiini saan.

      Totta, että matkustelu sujui hyvinkin jouhevasti kirjassa... tuskin todellisuudessa oli noin helppoa. On se sota-aika ollut kamalaa :( Onneksi jaksoivat taistella meille tämän itsenäisen isänmaan!

      Poista
  2. Minä vielä odottelen tuota lukukokemusta. Kovat jonot tuntuvat olevan joka kirjastossa täällä Keski-Suomessakin.
    Suloista suven jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepposisa kesätuulia sinullekin, Piipe!

      Kyllä se tulee sinunkin vuorosi päästä taas Syrjästäkatsojan tarinoiden matkaan ja hyvää kannattaa odottaa! :)

      Poista