sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Vihdoin Tolvanniemessä ja kukkakatsaus


Olin onnistunut järjestämään itselleni alkukesäksi niin paljon toimintaa, että kesäkukkien hankinta meinasi vallan jäädä muun puuhailun jalkoihin. Kun Tolvanniemen puutarha paikallisessa aviisissa ilmoitti tämän kauden loppuunmyynnin alkavan, tuli tälle tädille hätä käteen. Apua, jäisinkö ilman kesäkukkia?

Ohjelmoin siis  itseni ja sedän lähtemään kukkaostoksille heti ensimmäisessä mahdollisessa käänteessä, kun töistä pääsisin viideltä. Tolvanniemi oli onneksi auki seitsemään.

Mutta juuri sellaisena päivänä, kun töistä pitäisi päästä lähtemään liukkaasti, sattuu paikalle asiakkaita, joilla ei ole kiire ja joille "suljettu" tarkoittaa, että saa henkilökohtaista palvelua ilman muita asiakkaita. eikä että tilasta pitäisi poistua pikimmiten. Yleensä jaksan suhtautua näihin mattimyöhäsiin hyvin ymmärtäväisesti ja lempeästi, mutta yleensä minulla ei olekaan kiire. Nyt oli asiakaspalvelijahymy ehkä enemmän irvistys...

Mutta ei hätää, ehdimme puutarhalle kuitenkin hyvissä ajoin, valitsin ja maksoin ostokseni ja poistuimme paikalta ennen kuin siellä asiakaspalvelijan (eli ystävällisen puutarhurin) hymy olisi muuttunut irvistykseksi. Kotona teimme koiralasten kanssa sitten lähempää tarkastelua, että mitä sitä tulikaan ostetuksi...


Tässä ne ostokset on kaikki sulassa sovussa: amppeleita, hortensia, petunioita taimina, talvikurpitsan taimi ja avomaankurkun taimet.



Koiria kovasti kiinnosti kukkapaljous. Tarkastuksen jälkeen kukat saivat olla rauhassa, mitä nyt välillä niitä pitää käydä nuuhkimassa ja tuoksuttelemassa.



Terassin pöydällä odottavat naapurilta saamani lehtipersiljat istuttamista isompaan ruukkuun. Pöydän kansi odottaa uutta öljyä pintaansa...


Juhannukseksi sain kaikki kukat paikalleen. Terassilla näyttää tältä:



Työkaverilta saamassani vanhassa matkalaukussa kasvaa tänä vuonna petunioita.


Yrttihyllyllä on aika yksipuolinen tarjonta. Enimmäkseen tuota lehtipersiljaa ja lyhyeksi kynitty töyhtö ruohosipulia.


Suurin osa yrteistäni kasvaa tänä vuonna yhdessä isossa ruukussa. Basilika, sitruunamelissa ja timjami viihtyvät, mutta rosmariini voi huonosti. Se saattaa pikapuoliin joutua katselemaan kompostiastian sisäpuolta... Kaiken keskellä kasvaa kaupasta ostettu ruukkusalaatti ja jatkaa elämääsä onnellisena. Se sai jatkoaikaa, kun kerran jaksaa kasvattaa uusia salaatinlehtiä.


Mutta otetaanpa tarkempi kukkakatselmus! Ostin Tolvanniemestä kuusi amppelia, kun halvalla sai. Siis kaikki kuusi yhteensä 50 €.

Pinkki kerrottu japaninkello,


... valkoinen miljoonakello vasta heräilee kukkimaan...



... mutta tämä upea kerrottu petunia jo antaa osviittaa tulevasta kukoistuksesta.



Mansikat ovat viimevuotisia. Ne talvehtivat onnistuneesti kasvimaassa.


Pinkkikukkainen on kukkinut jo  jonkin aikaa ja...


...pian päästään maistelemaan satoa.


Terassin toiselle laidalle ostin punaisen japaninkellon eli pikkupetunian eli miljoonakellon.


Sen alapuolella jaksaa uskomattomalla innolla puskea kukkaa tuo yksi ainokainen orvokki teekupissa.


Terassin oven vierelle asettelin äitienpäivärunkoruusun ja punaisen ihanan Tovanniemestä ostamani hortensian. Sen suojaruukku on kohtuuttoman kokoinen, mutta ei anneta sen haitata. Ruusu on tällä haavaa aika kukaton, sillä leikkelin siitä pois kaikki ostohetken kukat niiden muututtua ikävän näköisiksi. Ruusussa oli jokin vaiva heti kohta meille muuttamisen jälkeen, sillä kaikki nuput vain karisivat pois yksi kerrallaan. Suihkuttelin kukkaa pari kertaa mäntysuopavedellä ja nyt näyttää, että nuput saavat kehittyä ihan kukiksi asti.







Terassin vierellä kukkii meidän oma pieni alppiruusumme.






Etupihan havupenkkiin väripisteeksi pääsi yksi Tolvenniemen amppeleista. Niin olen touhunnut silmät kiinni, etten edes tuota amppelikoukkua ole älynnyt tästä poistaa...



Ja pääoven viereen pääsi yksi lempikukistani eli keijunmekko. Istutus oli ihanan terhakka ja tiivis, tästä se kesän mittaan venyy ihan hurjaan mittaan, jos entiset merkit paikkansa pitävät.


Avomaankurkut pääsivät tänä kesänä lavaan...


...ja jättikurpitsalle tehtiin peti vanhan kompostin perustuksille.


Kasvimaalla kasvaa perunaa, auringonkukkia ja muita kesäkukkia sekä äidin kasvattamista taimista kesäkurpitsaa ja lehtikaalia, jos eivät lehtokotilot pistele kaikkia parempiin suihinsa.


Niin että on siinä kesähelteille kastelemista!

2 kommenttia:

  1. Ihanat kukat ❤ ja apulaiset ❤
    Tarkistapa otsikon kirjoitusasu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, oli vähän kirjaimet lipsahtaneet vinksinvonksin :)

      Poista