Pikainen konserttireissu

Kellokorttisysteemi ja liukuva työaika ovat loistokeksintöjä. Meillä töissä kellokortti on ollut käytössä vasta reilut viisi vuotta ja muistan kuinka sen käyttöönotto harmitti ja huolestutti. Onneksi ei ollut valinnavaraa! Ennen kaikki se työ, joka tuli tehdyksi vähän ennen ja vähän jälkeen työajan alkamisen ja päättymisen, jäi talolle. Nykyään kellokortti kerryttää armottomasti plussaa työaikasaldoon näistä tunnollisen työntekijän hyvissä ajoin työpaikalle ennättämisistä ja työpäivän venyttämisistä. Sen voi sitten sopivassa saumassa käyttää hyödyksi itselleen!

Veikkaan, että systeemi on aikanaan perustettu vahtimaan, etteivät työntekijät myöhästele eivätkä lähde pois töistä ennen aikojaan. Meidän talossa ei ole sitä pelkoa ikinä ollut, joten tosiaan olemme työntekijöinä nettovoittajia tässä uudistuksessa.

Kävin höpisemään töistä ja työajoista siksi, että viime perjantaina käytin kerrankin liukumaa ihan kunnolla hyödyksi itselleni ja otin töistä varaslähdön liukuman turvin. Hyppäsin Savonlinjan bussiin ja pistin reissuneuleen taas käyntiin. Ensin piti tehdä pikkuinen kerä, että pääsin oikeaan värinvaihtumiskohtaan.

Sitten tein luomistyön, kuten siskoni sanoo.

Ja kun linja-auto kurvaili pitkin Helsingin katuja, pistin neuleet pussiin. Olin jo saanut varren ja kantapään valmiiksi toiseen reissusukkaan.

Sitten suunnistin Senaatintorin laidalle Balderin saliin. Vähän huolestutti, löydänkö oikean oven, mutta onneksi kadulla oli jo kyltti kertomassa, että näistä ovista sisään...

Kolmanteen kerrokseen piti kavuta ja onneksi jo alakertaan kuului taidokasta laulua, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Salin vierellä oli pieni kahvilakin, mutta sen palveluja en nyt ehtinyt testata.

Kävi nimittäin niin, että lipunmyyjät olivat peruneet tulonsa samana päivänä ja kuorolaiset olivat pulassa. Niinpä vastoin parempaa tietoani istuin lipunmyyntipöydän taakse ja kaverikseni istahti ensin esikoinen itse ja kohta toinen konserttia kuulemaan tullut kuorolaisen läheinen. Siinä sitten myytiin lippuja yleisölle eikä tiedetty mistään mitään... Missä on lähin pankkiautomaatti? Missä on vessa? Saako kahviosta viedä juomat konserttisaliin?

-öööh...

Onneksi narikassa oli paikallinen, joka oli hienosti tilanteen tasalla ja auttoi meitä niin paljon kuin voi. Hänelle suuret kiitokset!

Koska osa konserttiyleisöstä myöhästyy aina, emme mekään päässeet kuulemaan konserttia alusta saakka. Mutta ei se mitään, pääsimme kuitenkin hyvin mukaan tunnelmaan ja nauttimaan hienosta ja kekseliäästä kuorolaulannasta.

"Savolaisen Osakunnan Laulajien Kirjokansi-konsertti on ylistyslaulu luonnolle. Laulamme sydämestämme kiitosta ilmalle, jota hengitämme, humiseville metsille ympärillämme, voimalla pauhaaville vesille: planeetalle, joka mahdollistaa elämämme ja joka on meidän kotimme.

Konsertissa kuulija voi pysähtyä ihmettelemään kanssamme luontoa, joka pukeutuu puhutteleviin runoihin, riipaisevan kauniisiin sointuihin sekä ihmisäänen lämpöön ja aitouteen. Haluamme herätellä toinen toisiamme kohtaamaan yhteisen haasteemme: ilmastonsuojelu vaatii nyt konkreettisia tekoja. Yksi meidän teoistamme on laulaa ja sitä kautta puhua, koskettaa ja tuoda toivoa..."

Konsertti oli todella taidokas ja monipuolinen kattaus eri aikakausien musiikkia niin koti- kuin ulkomaisiltakin säveltäjiltä. Ihmisääni pystyy ihmeisiin, kun sitä oikein harjoittaa. Äänet soivat hienosti yhteen ja kokonaisuus oli kekseliäästi rakennettu. Oli muutama hienosti sijoitettu soolo ja jokin ihmeelinen erikoinen soitin, josta en tosiaankaan tiedä mikä se oli, mutta hauskasti soi. Välillä kuoro kuiski ja välillä pauhasi. Laulettiin klassista ja välillä Heli Laaksosen runoutta. Kyyti  oli huima!

Ensimmäisen puoliajan viimeinen kappale Folke Raben Rondes oli niin yllättävä ja niin upea, että kuuntelin sitä varmaan suu auki ja korvat höröllä. Ikinä en ole vastaavaa kuullut, mutta olin aivan myyty. Myöhemmin kuulin, että nuotisto tuohon kappaleeseen näytti hyvinkin erikoiselta ja sen voin hyvin uskoa.

Väliajalla shoppailin kahviosta jääteetä, lämpötila kun oli vallan helteinen. Vaikka en kahvia juonutkaan, piti isot kahvipannut kuitenkin ikuistaa kuvaan.

Toiselta puoliajalta ei mieleeni jäänyt yhtään yksittäistä kappaletta, koko kokonaisuus oli hieno. Mia Makaroffin Butterflyn on varmaan esittänyt myös lauluyhtye Rajaton... Luulen niin, koska se kuulosti niin tutulta.

Lopuksi saimme seurata kuoronjohtaja Sabrina Ljungbergin kukitusta ja kunniamerkkien jakoa pitkäaikaisille kuorolaisille. Vielä kuultiin encore ja sitten konsertti oli ohi. Hyvä ja onnellinen olotila jäi mieleen leijumaan pitkäksi aikaa. Kyllä kannatti matkustaa monta sataa kilometriä vain kuullakseen, kuinka hieno on Savolaisen Osakunnan Laulajien sointi!

Mieli ja sielu oli nyt ravittu, mutta ruumis ja erityisesti vatsa vaati tankkausta. Päädyimme Delibeliin hampurilaisille ja niin oli nälkä, että vaikka pieniä kiviä olisi syönyt. Taas katselin seuralaisteni kasvispurilaisia eväskateellisena. Pitäisiköhän siirtyä lihansyöjästä kasvispainotteiseksi? Olen nimittäin viime aikoina usein törmännyt tosiasiaan, etteivät ruokapaikkojen pihvit ole oikein miun maun mukkaan...

Hauskasti oli asetelma viritelty puulaatikkoon ja ranskalaiset olivat ihan kunnon perunaa.

Pitkä päivä alkoi painaa jäsenissä ja kolkuttelimme ratikalla esikoisen ja ystävänsä kotiin. Vuorottelimme suihkussa ja kohta kuului tasainen tuhina jokaisesta sängystä. Ei edes kuumuus meitä ahdistanut, onneksi.