lauantai 29. kesäkuuta 2019

Savonlinnan kesää


Kesä, valo ja aurinko saavat ihmiset liikkeelle. Niin ja lomat. Tai vapaapäivät.

Tätikin lähti kotikolostaan liikkeelle tänä aamuna, kun setä jälleen kerran nukkui yötyön jälkeen. Ajattelin käydä kirpparilla ja ihan asian perästä Taito Shopilla.

Matkan varrella oli kuitenkin niin paljon kivaa kuvattavaa, että pysähtelin vähän väliä. Ensin Aleksin aukiolle kuvaamaan vastarannan Savonlinnasalia ja vanhaa Casinoa ja sitten aukiolle juhannukseksi juuripaakkuineen tuotuja koivuja, jotka oli joulukuusimaiseen tapaan koristeltu Suomen lipuin ja sinivalkoisin nauhoin. En oikein osaa päättää, onko tässä ideaa vai ihan tyhmä juttu.... Koivu kun on niin kaunis ihan koristeittakin.





Brahenkadun molemmin puolin on kylvetty ihanat kedot. Siellä kasvaa monenlaista luonnonkukkaa ja kun yksi lakastuu, toinen hehkuu kauneimmillaan. Kukkien takana näkyy vanha Savonlinnan rautatieasema, jonka ohi eivät enää junat puksuta. Ei ole enää raiteitakaan.

Vähän kyllä meinasi nutturaa kiristää kun näin vanhan ja hienon aseman eteen pystyyn pykätyn muovisen pomppulinnahirvityksen. Kuvassa se ei onneksi kovin hyvin näy. Mutta ymmärrän kyllä, että matkailijoille pitää olla aktiviteetteja ja onhan tuossa aseman edessä myös minigolfrata. Koko perheelle puuhaa, talossa nimittäin on myös kauneushoitoloita ja kirpputori.




Vanhan aseman ja kirjaston väliselle hiekkakentälle on pystytetty graffitiseinä. Siinä on kolme alustaa, joihin graffitintekijät voivat ihan luvallisesti tehdä taidettaan. Ensimmäisen graffitin siihen taiteili savonlinnalaislähtöinen,  tunnustettu graffititaitelija Poppamaija.


Ajatus on, että työ saa olla paikallaan pari viikkoa ja sitten sen päälle voi joku toinen maalata oman teoksensa.



Yksi seinä on vielä miltei tyhjillään, vain pieni sydän siinä sykkii. Se tosin jäi kuvaamatta. Poppamaijan toiselle puolelle on joku käynyt raapaisemassa oman työnsä.




Siellä se niittykukkien takana lymyää omakin työpaikkani.


Kipaisin vielä Kympintorilla, mutta mitään en löytänyt. Tai tavaraa siellä oli vaikka millä mitalla, mutta ei mitään mukaan ostettavaa.

Taito Shopilla oli jo avoimet ovet. Astuin siis sisään.




Jukka Rintalan näyttely on jo vuosien ajan perinteisesti saapunut Savonlinnaan ja Taito Shopiin kesäksi. Upeat puvut ja maalaukset ovat näyttävästi esillä ja kaiken kruunaa tilassa helmeilevä kevyen kaunis musiikki. Tai ainakin sillä hetkellä, kun nyt itse katselin näyttelyä, musiikki oli ihastuttavan kepeää ja solisevaa. Lie ollut katkelma jostain oopperasta, joten voi tilassa olla kuultavissa synkempiäkin sävyjä. Tiedä häntä.


















Taito Shopilla oli myynnissäkin Rintalan tuotteita. Luksusta tavallisellekin ihmiselle.



Myymälän perustuotteitakaan ei ole unohdettu vaan osa tuotteista oli järjestetty takahuoneisiin, joissa talvisin pidetään erilaisia kursseja.




Ihastuin ikihyviksi pyöreään Ebba Masalinin koulutaulujen pohjalta tehtyyn pyöreään tarjottimeen. Ihana!



Muitakin ihanuuksia oli laitettu houkuttelevasti tarjolle. Vadelmalimpparia jo melkein ostin, mutta sitten löysin Kaisa Turtiaisen iloisen värikkäät huivit ja unohdin kaiken muun... Onneksi sentään muistin hoitaa asian, jonka takia olin paikalle tullut. Olin nimittäin hieman esikatselemassa porukan lahjaa eräälle mukavalle ihmiselle, joka on alkukesästä tehnyt jotain repäisevää...


Kotiin pyöräilin matkustajasataman ohi rantaraittia Olavinlinnan suuntaan. Jo oli upea paatti ankkuroitunut laiturin kylkeen! Niin suurikin, etten meinannut saada kuvaan mahtumaan!




Ja ison purjelaivan takana oli sympaattinen höyrylaiva, Kalle Tihveräinen.


Enonkoskella on tänä viikonloppuna jälleen kisailtu hiekanveiston Euroopan mestaruudesta. Siihen liittyen oli yksi hiekkataiteilija käynyt muotoilemassa kakkunsa Pikku Kakkosen leikkipuiston välittömään läheisyyteen hotelli Hospitsin terassin vierelle. Jotenkin itsestään selvää, että paikalla on myös mörkö...


Muumilaakson väen vierelle oli syntynyt toinenkin heikkaveistos, mutta sen tarinaa en tunne. Ihmishahmot siinä on molemmin puolin, mutta onko veistoksella jokin sanoma, jäi epäselväksi.





Lahden toisella puolella Riihisaaren rannassa nökötti metsäpalovaroituksen takia juhannuksena polttamatta jäänyt kokko. Onpahan ensi juhannukseksi valmiina!


Niin sujui aamupäiväni rattoisasti pitkin kaupunkia kierrellessä. Kyllä kesä on ihana!

4 kommenttia:

  1. Olipa hieno kesäkierros Savonlinnassa ❤ KIITOS ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitpa ollut ihan fyysisesti läsnä... ehkä olisin päässyt kahvillekin ;)

      Poista
  2. Vaikka mitä mukavaa on siellä kyllä tarjolla, kaunis kesäkaupunki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tässä vielä ollut kuin kevyt pintaraapaisu! Mutta kyllä, Savonlinna on aina kaunis, mutta erityisen kaunis se on kesällä <3

      Poista