Kahdeksantoista vuotta sitten aikaisin aamulla, tai oikeastaan ihan yöllä, syntyi meidän pikkuinen kuopusvauva. Isosisko oli täyttänyt tammikuussa kaksi vuotta ja muuttui hetkessä isoksi tytöksi. Nyt he ovat molemmat jo nuoria, nohevia naisia, nuoria aikuisia. Käsittämätöntä on tuo ajan kuluminen!
Tälle päivälle olin ohjelmoinut siivouspäivän, olkoonkin helatorstai ja pyhäpäivä. Sovittiin kuopuksen kanssa, että tänään siivotaan, huomenna leivotaan, lauantaina käydään kaupoilla ja sunnuntaina juhlitaan kummien, mummien ja muiden sukulaisten kanssa.
No, kuopuksella olikin eilen illalla koulun tapahtuma ja jatkot venyivät yömyöhään. Kaverit halusivat juhlistaa kuopuksen täysi-ikäistymistä samalla. Ihana ajatus!
Tänään aamulla heräsin siihen, että vettä tuli taivaan täydeltä. Siivousinto valui veden mukana viemäriin. Eihän tuonne sateen keskelle voinut viedä edes mattoja raikastumaan, muista tekstiileistä puhumattakaan. Sitä paitsi yötä myöten juhlinut kuopus nukkui, enkä raaskinut käydä imuria huudattamaan. Lisäksi tulin ajatelleeksi, että olen minä kamala äiti, kun järjestän siivouspäivän nuorimmaisen 18-vuotissyntymäpäiväksi!
Niinpä siirsin siivouspäivän sovussa huomiseksi ja leivoin jo tänään vähän. Siivoilinkin sellaisia kohteita, joihin ei ihan joka viikkosiivouksessa tule puututtua ja laiton joitakin tavaroita Facebookin kirpputorille tarjolle.
Eilen jo tyhjensin kaappipakastimen roudaamalla sen sisällön alakerran arkkupakastimeen. Arkkupakastin on - sivumennen sanoen - kukkupäillään ja ääriään myöten pakattu täyteen. Kansi piti survoa paikalleen. Tänään siirsin pakastinkaapin pois paikoiltaan. Kuka kumma on siivotessaan työntänyt kaikki pölykoirat kaapin alle? Törkeä määrä pölyä löytyi! Imuroin myös seinän kaapin takaa sekä kaapin tauksen. Nyt pakastinkaappi hurisee tyhjänä, sillä aikomuksena on raahata tavarat takaisin siihen, että arkkupakastimenkin saisi sulatettua.
Leipomisia mietin... jos vieraat tulevat sunnuntaina, tuoreimmat tarjoilut saadaan leipomalla kuppikakut silloin aamulla. Voileipäkakun täyttelen huomenna, samoin täytekakun. Niiden koristelun teen kuitenkin vasta sunnuntaiaamuna. Mutta maut tasaantuvat ihanasti, kun täytteet saavat rauhassa levätä leivän ja kakkupohjan välissä. Kuopuksen toivomat tuulihatut käydään ostamassa huomenna pakastimeen odottamaan juhlapäivää.
Ettei syntymäpäivä menisi ihan ilman herkkua, tein meille päiväkahville mansikkamuffineita. Sovelsin vanhaa ohjetta, mutta arvelutti kuinka mansikat toimivat taikinassa. Turhaan olin huolissani, hyvin kävi! Ja näin tein:
Mansikkamuffinit
3,5 dl vehnajauhoja
1,75 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl mansikkamehua
2 munaa
100 g sulatettua voita
viipaloitua, sulatettuja mansikoita n. 2 - 3 dl (näistä neste mitattuna jo taikinaan)
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Lisätään mehu, munat ja voisula. Sekoitetaan tasaiseksi. Lisätään mansikat. Lusikoidaan muffinivuokiin (12 kpl) ja paistetaan uunin keskiosassa 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.
Olin turhaan odottanut sateen loppumista, joten lopulta tuskastuin ja lähdin fillaroimaan sateen sekaan. Menin etsimään onniteluruusuja syntymäpäiväsankarille ja orvokki-istutusta rapun pieleen. Kävin kurkistamassa, että oliko Prisman kesäpiha auki. Ei ollut.
Onneksi samalla suunnalla Savonpirkka oli ilmoittanut palvelevansa kahdestatoista neljään, joten pyöräilin sinne. Siellä olikin kaksi ystävällistä ja mukavaa nuorta naista hommissa ja tarjosivat iloisesti apuaan. Halusin ensin katsella rauhassa... enkä löytänyt ruusuja! Kiertelin myyntipöytien välissä ja ihailin hienoja istutuksia. Koska halusin ostaa kuopukselle sisällä viihtyvän kukan, puutarhaliikkeen valikoimassa ei ollut paljoa valinnanvaraa. Löysin kuitenkin yllättävän hauskan näköisen kukan, jonka nimestä ei ollut hajuakaan.
Ruusujakin löysin lopulta, mutta halusin silti ostaa tuon erikoisen köynnöskukkasen. Ostin sille vielä suojaruukunkin ja itselleni en kuitenkaan orvokkeja ostanut vaan krysanteemi-istutuksen. Kassalla ollut myyjä ihmetteli iloisella ilmeellä kukkastani: "Ai meillä on tällaisiakin myynnissä?" Toinen myyjä tiesikin kukalle nimen: kärsimyskukka! Hui... hurja nimi, mutta ostin kukan silti ja hyvä oli että ostin. Se oli kuopuksen mieleen!
Kukkien kuljetus polkupyörän sarvikossa hirvitti etukäteen, mutta kassaneidit auttoivat pakkaamaan kukat hyvin ja sain kallisarvoisen lastini kotiin saakka ilman havereita. Mitähän kivaa huomenna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti