lauantai 30. toukokuuta 2015

Jo joutui armas aika


Tänään kirmasivat kesälaitumille pienet ja isommat koululaiset ja heidän opettajansa, ylioppilaat saivat lakkinsa ja suvivirsi raikui. Tai toivottavasti raikui... oli pitkästä aikaa sellainen vuosi, etten ollut kuulolla. Toki kuitenkin juhlimaan pääsin, kun serkun poika sai lakkinsa ja koko kourallinen sukulaisia oli kutsuttu saavutusta juhlistamaan.

Meilläkin on aihetta pieneen juhlaan, sillä esikoinen matkusti maailman ääristä kotikonnuille osallistuakseen parhaiden ystäviensä lakkiaisiin. Hän kotiutui aamuyöllä ja jo aamupäivällä lähti taas ollakseen paikalla h-hetkellä. Onneksi edes aamulla ennätimme viettää tovin aikaa koko perheen kesken ja huomenna on vielä päivä uusi. Jo maanantaina hän taas lentää takaisin töihin.

Minulla oli aikomuksena valmistella tänään kasvimaa kylvöjä varten, mutta niin vain aikomukseksi jäi. Tämän päiväinen sää oli ihanan aurinkoinen ja melko lämminkin, joten ylioppilasjuhlista kotiuduttuamme pohkeita poltteli päästä pyöräilemään. Ajattelinkin, että odottakoon kotityöt ja puutarha, baanalle oli päästävä! Polkaisin reilun 20 kilometrin lenkin pitkin kaupungin katuja ja nappasin samalla pari kesästä kertovaa kuvaa.


Siellähän halataan! Sitä en huomannut kuvaa ottaessani...

Yhdellä tornilla on erivärinen hattu! Linnan remontti etenee... mielenkiintoista nähdä, mikä kattojen väri lopulta tulee olemaan.







Kesä on kotipihassakin. Norjanangervot kukoistavat täydessä loistossaan ja luumupuussa on ihanan paljon kukkia. Omenapuut ovat jo nupullaan, samoin japaninruusukvitteni. Kohta kukkii koko maa!










Punaherukoita näyttäisi tulevan jättisato, jos pölyttäjiä riittää eikä pakkanen hönkäile enää.




Onnea, iloa ja aurinkoa kaikille uusille ylioppilaille, muille valmistuneille sekä koulunsa päättäneille. Hyvää kesää ihan joka ikisille! Olkoon tuleva kesä ikimuistoinen ja onnistunut!

2 kommenttia:

  1. Tosi ihania kuvia taas, ja hyvää kesää sinullekin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3 Mie niin toivon, että päästäisiin sinne norppasafarille!

      Poista