perjantai 24. tammikuuta 2014

Talven valoa, osa kaksi



Tänään piti olla vapaapäivä, jolloin piti tehdä kaikenlaisia rästihommia. Mutta 1: mies oli yövuorossa ja nukkui päivällä. Ei siis mitenkään voi metelöidä huushollissa (äärettömän hyvä tekosyy tehdä jotain mukavampaa...) ja mutta 2: ulkona oli laittoman kaunis talvipäivä.

Nousin ylös jo aamukuudelta, sillä silloin lapsukaiset (nuoret naiset, suom.huom.) heräsivät lähtemään ahkerasti opintielle. Osaisivat toki aamupuuhansa hoitaa ilman äitiäkin, mutta jotenkin minusta on niin mukavaa aloittaa päivä yhdessä.

Aamupalan ja lehdenluvun jälkeen istuin ihanaan käsityötuoliini ja virkkailin ja värkkäilin Purobatikista tekemiäni palasia yhteen. Niistä on tulossa vielä yksi laukku, nyt sellainen ikään kuin fiinimpi versio. Jos tekisi kerralla valmista, työ joutuisi nopeammin. Mutta kun ohje on omasta päästä, kaikkia pikkunippeleitä ei hoksaa huomioida ennen kuin on tehnyt ja huomannut että metsään meni! Nytkin virkkasin laukun toista sivukappaletta ja pohjaosaa toisiinsa kiinni varmaan viisi eri yritystä. Toinen sivukappale sujahtikin sitten paikoilleen ilman turhaa vääntämistä. Nyt laukun päällipuoli on periaatteessa valmiina. Vuori puuttuu vielä ja kiinnityssysteemi. Siinäpä pähkinää purtavaksi lähitulevaisuudelle.

Kun kassiaskare jäi mietintävaiheeseen, kiikutin pihalle kaikki talon viltit ja koristetyynyt. Sohvastakin irrottelin palaset ja vein pakkaseen. Siellä ne nyt ihanasti raikastuvat!

Vihdoin olin siinä vaiheessa, että pääsin lähtemään kameran kanssa ulkoilemaan! (Paitsi että ensin piti vähän akkua ladata. Kamerasta, ei tädistä.) Toppasin niin reippaasti varusteita niskaan, että olo oli ihan lumiukkomaisen kankea. Mutta eipähän vilu kiusannut, vaikka ulkoilin melkein kolme tuntia!! (Jestas, jos olisi pitänyt sellainen aika paikallaan seistä töröttää! Selkä olisi jo varhaisessa vaiheessa sanonut työehtosopimuksensa irti ja käynyt istumalakkoon. Mutta kävellen ei tehnyt tiukkaakaan olla tuota aikaa jalkeilla.)

Jossain suurin piirtein ulkoilun puolivälin paikkeilla tuli myös vapaapäivää viettänyt työkaveri vastaan. Hänen kanssaan rupatellessa huomasin, että taitaa olla naama jäätymisvaarassa, kun ei puhumisesta meinannut tulla mitään. Posket ja huulet eivät liikkuneet kunnolla. Siitä hätkähtäneenä pistäydyin Taito Shopiin ja ilmoittauduin lämpimikseni kevään virkkauskurssille. Hah... No, siellä siis virkkaillaan vähän jotain suurempaa kuin nämä minun kotoisat väkerrykseni. Myös mosaiikkikurssi kiinnostaisi...

Mutta siis, päivän kuvasaldo tulee tässä!






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti