Kummia ajatellen

Elettiin vielä täyttä talvea, kun postilaatikosta löytyi iloista postia. Kummisetä täyttää pyöreitä ja järjestää juhlat! Jee!

Heti seuraava ajatus olikin sitten hätäännys, että mitä ihmettä lahjaksi aikuiselle ihmiselle, jolla on jo kaikkea mitä tarvitsee. En nyt tässä käy enempää avaamaan mieleni omituisia syövereitä, joiden takia olen nykyään näissä lahja-asioissa aika hämmentynyt. Ehkä jopa hätääntynyt... Minä, jolle ennen lahjojen keksiminen ja antaminen toisille oli suurinta hupia ja tuotti paljon iloa. Niin kai se on, ettei tässäkään asiassa tointaisi liikoja ajatella, mutta minkäs ihminen päänsä sisäiselle toiminnalle voi!

Pähkäilyjen tuloksena mietin, että jos neuloisin kummisedälle villasukat. Olisiko se tarpeeksi arvokas lahja?

Koska en muutakaan heti keksinyt, päätin ainakin aloittaa sukkien tekemisen. Jospa parempi lahjaidea siinä sukkia neuloessa pälähtäisi päähän. En kuitenkaan halunnut tehdä mitään ihan perussukkia, vaan jotkut kivemmat. Mutta mistä ohje?

Muistin nähneeni kirjastossa sukkakirjan, joka keskittyi pelkästään miesten sukkiin. Sen halusin käsiini ja varaamalla sainkin. Kyseessä on Suuri suomalainen toivesukkakirja, Miesten sukat.

Aika kranttu olen, mutta ohjeissa oli vain yksi, joka minua miellytti. Saara Toikan mallissa Epävireet oli sitä jotakin. Mikä parasta, sukat on neulottu Novitan Venlasta, jota saa joka kaupasta. Tai ainakin niin olisi voinut luulla...

Ensin suunnistin lankaostoksille Prismaan, josta ei Venlaa löytynyt lainkaan. Silti köyhdyin kassalla 80 euroa.

Seuraavaksi astuin ovista sisään Tokmannille, se kun on Prisman vieressä. Sieltäkään ei löytynyt hyllystä oikeita värejä eli mustaa ja valkoista. Höh! Ei tullut lankakauppoja täälläkään, mutta kassan kautta poistuttuani lompakko oli laihtunut parilla kympillä.

Olisiko Citymarketilla parempi Venlan värikartta? Ei löytynyt mustaa, mutta luonnonvalkosta sentään. Ostin pari kerää sitä ja puhisin itsekseni, että on kai se sitten nöyrryttävä tilaamaan musta lanka suoraan Novitalta.

Niin teinkin. Mutta eipä sielläkään ollut mustaa! Piti tyytyä nokimustaan, joka on enemmänkin tummanharmaa, mutta sai nyt kelvata. Tuntui päättömältä maksaa yhtä paljon postikuluja kuin itse langasta, joten tilasin sitten muutaman kerän muitakin värejä vastaisuuden varalle ja koko tilaust tuli maksamaan muistaakseni piirun verran yli parikymppiä. Novitalla on ihastuttavan nopea toimitus ja pian pääsin aloittamaan työn.

Muokkasin mallia sen verran, etten tehnyt puoleen sääreen asti yltävää vartta, vaan vähän lyhyemmän. Kaksinkertaisella langalla ja 3,5 numeron puikoilla työ joutui sukkelasti. Tein jalkaterään mittaa ohjeen mukaan, vaikka silmämääräisesti ihmettelin, että tuleepa iso sukka 43 numeron jalkaan. Ja tulihan siitä! Mahtuu puolisolle, jolla kengän koko on kunnioitettavat 47.

Mikäs sitten neuvoksi?

Ei kun toiset sukat tekeille ja oman pään mukaan pienemmät. Muuten hyvä, mutta nokimusta lanka loppui kesken! Siispä uutta tilausta tekemään Novitalle, jossa sattui olemaan alennusmyynti käynnissä ja sisäinen sulovilenini heräsi. Tottahan piti tilaisuus käyttää hyväksi, kun kerran halvalla saa! Lisälankatilaus tuli lopulta maksamaan yli kolmenkympin. Että jos kaikki ostokseni ynnätään yhteen, tuli sukkalangoille hintaa! Mutta ei niin parane tehdä, omaa löyhäpäisyyttäni olen mammonaa syytänyt ylimääräisin hankintoihin.

Kahdet sukat olivat päättelyä vaille valmiina himppua ennen kummisedän juhlapäivää. Mutta tuli korona ja perui kaikki kokoontumiset. Niin nämä syntymäpäivätkin. Tarkoitus on pitää (ehkä) juhlat koronatilanteen rauhoituttua. Ja sukkatekeleet jäivät päättelemättä pitkäksi aikaa kunnes nyt tässä päivänä muutamana olen kunnostautunut ja viimeistellyt keskeneräisiä kevään käsitöitä. Siis vihdoin valmista!

Mutta! Noinkohan kummisedällä edes olisi käyttöä villasukille? Enkä oikein osaa arvostaa omia väkerryksiäni kovin korkealle, joten jotain arvokkaampaa lahja saisi olla. Jospa kuitenkin keksisin lopulliseksi lahjaksi jotain muuta. Vaikka ison ämpärillisen metsien sinistä kultaa eli mustikoita? Jää nähtäväksi...

Niin ja niitä Venloja on nyt Kotosilla koko kasa. Mitähän näistä tekisi?

Vajaitakin keriä löytyy...

Myös nuorin kummitätini täytti tänä kesänä pyöreitä vuosia. Ne juhlat olivat nyt heinäkuussa. Taas tuli lahjapulma!

Ensin innostuin, että nyt vihdoin saan käyttöön vuosia sitten kirpputorilta parilla kympillä löytämäni iskemättömät ontelokudekerät. Niistä matto, jee! Virkkuukoukku viuhuen ja posket intoa hehkuen tein mattoa pitsiliinan ohjeella. Melko pian kävi ilmi, että jos virkkaisin ohjeen kokonaan valmiiksi, matosta tulisi aivan valtavan kokoinen ja kudetta tarvittaisiin tolkuttomasti lisää. Onneksi liinassa oli sopivasti keskusta, joka jo itsessään oli yksi kuvio. Päätin päättää maton keskustavaiheeseen. Reunus vain pitäisi kehittää omasta päästä.

Seuraava takaisku tuli, kun ontelokude loppui siinä vaiheessa, kun reunuksesta puuttui viimeisestä kerroksesta kolme neljäsosaa. No siis ostoksille Taito Shopille! Siellä pähkäilin miniontelokuteen ja Lillin välillä. Kumpaa se entinen oli? Ei voi tietää, kun kerran kirpparilta olin sen ostanut. Päädyin miniontelokuteeseen, joka sivumennen sanoen maksoi yhtä paljon kuin aiemmat kerät yhteensä.

Mutta voi! Liian ohutta oli! Yritin jatkaa miniontelolla siitä, johon entinen loppui, mutta ero näkyi selvästi, ainakin omaan silmään.

Siispä hakemaan sitä Lilliä Taito Shopilta! Kotiin palattuani turhauduin, sillä Lilli oli sittenkin huomattavasti paksumpaa kuin alkuperäinen.

Aikani asiaa tuskailtuani päätin purkaa viimeiseltä kerrokselta sen vanhalla kuteella tehdyn alun pois ja tehdä viimeistelyn miniontelokuteella. Tämä välttää.

Mutta sitten taas kävin ajattelemaan. Mitä ihmettä kummitäti tällä matolla tekisi? Tuskin hänellä mitään matontarvetta on. Näin iso ja painava turha tekele olisi vain vastuke. Eikä lopputulos edes ollut sellainen kuin toivoin. Kun on Lilliä ohuemmasta kuteesta tehty, niin ei ole niin napakkakaan kuin kunnon maton kuuluisi olla. Ja se reunuskin siitä eri kuteesta... Juu ei, ei tästä lahjaksi ole. Parempi hankkia lahjakortti yhteen kivaan paikkaan...

Niin että nyt minulla sitten on itselläni tällaisia turhia tekeleitä täällä. Isommille sukille setä tosin keksi loppusijoituspaikan, mutta toiset sukat ja matto ovat vielä kotia vailla. Tai ehkä nuo pienemmät sukat voisi sille kummisedälle mustikkaämpärin kylkiäisenä viedä? Ja jos kummitäti sattuu blogiani lukemaan ja keksii matolle käyttötarkoituksen, niin ilomielin sen antaisin eteenpäin.

Tämänkertaisessa höpötystuokiossa ajateltiin nyt kahta kummia, joten otsikkoni oli alunperin "Kummeja ajatellen". Mutta postausta naputellessani otsikon sanaleikki alkoi tuntua paremmalta valinnalta. Oli taas niin kummia juttuja minulla...

Virkkasin villatakin

Jo heinäkuulla kertoilin keskeneräisistä käsitöistäni. Huivitekele on edelleen samassa jamassa kuin silloin ja tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä puretuksi. Mutta kirkkaan sinisistä alpakkalangoista aloitettu työ valmistui monien purkamisien jälkeen jo ennen loman alkamista.

Kymmenen kerää lankaa riitti hyvin... Ensin luulin, että jäljelle jäisi vain vajaa kerä, sillä saatuani hihat virkatuksi, yhdeksästä vyyhdestä oli jäljellä vain lyhyt langanpätkä ja olin hyvin iloinen, kun sain hihan loppuun käyttämällä aiemmin joutilaaksi jääneen lyhyen soiron. Seuraavassa kuvassa viimeinen kerros on kesken,

mutta tämä pätkä pelasti tilanteen.

Tadaa, hihat ovat valmiit! Ja lankaa on jäljellä vielä kokonainen kerä!

Mutta kun sovittelin takkia päälleni, se osoittautui epäkelvoksi. Kaula-aukko oli auttamattoman väljä ja hihat ihan hirmuisen pitkät. Siis purin hihoja lyhyemmiksi ja virkkasin kaula-aukkoa samoilla langoilla suppeammaksi.

Ei siitä täydellinen tullut, mutta ehkä sille talven kylmillä tulee käyttöä... Napit löytyivät lomareissulta Seinäjoen kirpparilta, kymmenen nappia maksoi yhden euron. Ei ollut liian kallista.

Kuvat minusta ja takista ovat kuopuksen ottamat.

Alareunan luomiskerros on pikkuisen liian kireä, mutta minkäs sille teet... Pitäisi purkaa koko nuttu ja siihen en kyllä millään viitsi ryhtyä.

Ihanat nämä napit <3.

Langat odottivat tosi pitkään puikoille tai siis koukulle pääsyä, mutta kun sopivaa ohjetta ei meinannut millään löytyä. Saara Toikan Kesäneuleita -kirjasta sitten löytyi se malli, joka minua puhutteli.

Mallin nimi on Varpu ja se on kirjassa ihanan keveä, lyhyt ja näpsäkkä. Mutta minulle kävi hassusti... Lanka oli paljon ohuempaa kuin ohjeessa, joten piti soveltaa ja lopulta halusin takin, joka peittää pepunkin. Ja sitä kaula-aukkoa piti vääntää ihan eri malliin kuin tuossa ohjeessa. Eli Saara Toikan sävellyksestä tuli minun sovituksessani ihan uusi teos. Tuskin samaksi tunnistaa vaikka mallineule onkin samaa.

Mukavaa oli tehdä villasukkatehtaassa väliin tällainen suuritöisempikin virkkaus, siis muu kuin matto. Ja reissusta ostin neulepaitalangat malliin, johon jo aiemmin törmäsin. Että ehkä näitä neuleita (virkkuita) syntyy jokunen lisääkin. Tai sitten ei.

Tuliaiskori

Kun suunnittelin etukäteen Kotosten kotimaankierrosta, Kurun seudulla yöpyminen tuotti päänvaivaa. Ei ollut meitä miellyttäviä yösijoja tarjolla, sillä enimmäkseen matkailusivustot tarjosivat mökkimajoitusta ja se ei kahdelle hengelle yhdeksi yöksi ollut ollenkaan järjevä vaihtoehto. Tuskailin tilannetta Facebookissa, sillä siellä aina joku tietää jotain, josta voi seurata nappijuttu. Nyt kävikin niin, että vanhempieni kummityttöjen isosisko tarjosi majapaikkaa heillä, Ylöjärvellä. Hetki tuumailua ja tartuimme tarjoukseen ilomielin.

Tyhjin käsin ei mennä yökylään, joten kävin pähkäilemään sopivaa viemistä. Jos jotain paikallista... Muhosen luomuruisleipä ja Kansakoulun Jyrkin jyväleipä olisivat olleet vallan hyvät tuliaiset, mutta koska lähdimme liikkeelle maanantaiaamuna ennen kauppojen aukeamista, leivät eivät tulleet kysymykseenkään.

Lopulta päädyimme ajatukseen virkkaamastani ontelokudekorista ja paikallisen pienpanimon oluista sekä Laurikaisen lörtsyistä eli maailman parhaista lihapiirakoista. Setä kävi olutostoksilla, minä soitin varauksen leipomolle ja sitten käynnistin virkkuukoukun.

Olin jo virkannut pitkät matkat, melkein korin valmiiksi saakka, kun aloin tuskailla korin "löperyyttä". Aikani asiaa ajateltuani muistin joskus ostamani metallirenkaat, joista piti tulla paperinarukranssien sisukset, mutta ei tullut. Niillähän voisin koria napakoittaa kovasti. Siis testaamaan! (Heti kun vain löysin kranssitarpeet... oli tullut laitettua ne melko hyvään jemmaan!)

Oli siis purettava! Halusin saada metallirenkaan alareunaankin.

Aika monta kertaa piti yrityksen ja erehdyksen kautta ryhtyä purkuhommiin. Pohjasta piti saada napakka, ettei se heti kävisi roikkumaan. En millään meinannut uskoa, että pohjaympyrääkin sai purkaa monta kerrosta.

Niin paljon tein purkuhommia, että setä jo totesi, ettei kori tuolla vauhdilla valmistu ikinä. Heh.

Mutta valmistui se. Ilman purkamista minulla tosin olisi varmaan valmiina jo kolme koria... Suurikin siitä tuli, metallirenkaiden halkaisija oli 30 cm ja renkaat on virkattu ala- ja ylälaitojen sisään. Koristereunus on kopioitu Lankavan Asteri-korista ja kahvipaketti pääsi kuvaan mittasuhteiden hahmottamista varten.

Toivottavasti saaja keksii korille vielä jatkokäyttöä!

Kertomus keskeneräisistä

Kun nyt näihin käsityöjuttuihin päästiin, niin kerrotaan nyt vielä tämän hetken keskeneräisyyksistäkin. Ensinnäkin tämä iki-ihana alpakanvillalanka, jonka ostin Riikka-Piikan pop up-kaupasta marraskuun lopulla... Sehän oli vyyhdellä, jonka kerin keräksi jo kauan sitten. Mutta mitä siitä tekisin? Siinäpä pulma!

Päädyin virkkaamaan kolmiohuivia isoäidinneliötä mukaillen. Siis ei neliö vaan kolmio ja kaikki kerrokset samalta kerältä.

Aikani virkattuani en enää olekaan varma, haluanko tällaisen huivin. Nimittäin yksi vyyhti ei kovin suureen huiviin riitäkään. Pitäisi ostaa lisää lankaa ja tämä oli kyllä sen verran hintavaa, etten ehkä raaski... Nyt mietin, puranko aloittamani käsityön ja neulon langan kuitenkin sukiksi. Voisiko joku päättää puolestani?

Jätin huiviprojektin hautumaan ja aloitin toisen työn. Nämä alpakkalangat olen tilannut joululahjakirjojen mukana Adlibrikseltä puolitoista vuotta sitten. Ajatus oli tehdä niistä itselle villatakki tai -paita, mutta mieleistä ohjetta ei tuntunut löytyvän. Nyt ehkä löytyi. Siis työ vireille!

Saa nähdä, tuleeko tästä se takki vai huivi vai viltti vai jotain ihan muuta. Kuvien ottamisesta on jo yli viikko ja kerät ovat yksi kerraallaan huventuneet ja virkattu osuus on kasvanut. Nyt näyttää siltä, että ehkä, EHKÄ, se vielä lähiaikoina valmistuukin. Siis se nuttu. Ellei tule viime hetken vastoinkäymisiä, joita täytyy taas pohtia ja haudutella.  Mutta taidanpa taas välillä heilutella virkkuukoukkua!

Väripilkkumatto

Ehkä muistat (luultavammin et...) että sain joululahjaksi lahjakortin Taito Shopiin ja ostin sillä heti vuoden alkajaisiksi harmaata Lilli-ontelokudetta (https://kotosella.blogspot.com/2019/01/aleostoksia.html). Mielessä oli mattoprojekti, mutta se viivästyi ja vetkuuntui, kun en vain osannut päättää, millä ohjeella maton tekisin. Sekin hidasti työn aloittamista, että tiesin kudetta olevan niukasti tarkoitukseensa.

Mutta sitten näin somessa kuvan matosta, jonka joku oli tehnyt uusimman Ruutu- ja palavirkkaus -lehden ohjeella. Heti pinkaisin ostamaan lehden! 

Lopulta en kuitenkaan tehnyt mattoa sillä mallilla, jonka perusteella lehden ostin vaan toisella, värikkäämmällä ohjeella. Tähän mattoon saisin sopivasti upotettua aiemmista tekeleistä yli jääneitä ontelokuteita ja sillähän harmaan kuteen tarve vähenisi. Mikä mainio tuuma!

Koukku viuhuen virkkasin värikkäitä sisuspyörylöitä ja niihin harmaita kehyksiä. Vähän muokkasin ohjetta keskusympyrän kohdalta enemmän mieleisekseni. Virkkasin kaikki pylväät koukaten silmukan alta vaikka ohjeessa niin piti tehdä vain joka toisella pylväällä. Sain näin ehjemmän ympyrän palan keskelle.

 
Ai niin, tuo hempeän vaaleanpunainen kude on kirppislöytökerästä... Sen ostin joskus kauan sitten Kympintorin pöydältä kuljeksimasta. Siitä riitti vain neljään ympyrään.

Virkattuani 27 palaa valmiiksi, harmaa kude loppui! Kuusi joulun jälkeen ostettua ja yksi vajaa vanha kerä eivät riittäneetkään. Piti siis naputella tilaus Lankavalle. Työ keskeytyi harmillisisti reiluksi viikoksi, sillä vaikka kuteet tulivat kohtuullisen nopeasti, piti odottaa niitä muutama päivä ja juuri kun tuli viesti, että kudepaketti on noudettavissa, läksin itse reissuun.

Noista pienistä harmaista jämänyssäköistä ei paljon ole iloa isossa virkkaustyössä. Mutta mainiosti ne riittivät palojen yhteenompeluun.

Jee, uudet kerät ovat saapuneet! Tilasin varmuuden vuoksi kolme vyyhteä (n. 3 kg) että varmasti riittää!

Kun kaikki palat olivat valmiit, pelasin niillä pasianssia melkein loputtomiin. Mikä käy minkä viereen parhaiten? Yritin välttää liian suuria punaisten tai sinisten keskittymiä ja saada aikaan harmonisen tasapainon. Lopulta piti vain päättää, että nyt riittää ja järjestys on ihan hyvä.

Mutta päänvaivaa aiheutti ohje, jossa käskettiin ompelemaan palat yhteen. Ompelemaan? Ontelokuteella? Mistä niin suuri neula löytyisi?

Apu löytyi Suopursusta Kerimäeltä. Niin arvelinkin. Menin sinne ja kerroin pulmani ja eikös vain ystävällinen omistajapariskunta hetken pähkäiltyään keksinytkin ratkaisun! Myynnissä oli virkkuukoukku, jonka toisessa päässä oli silmä. Mihin tarkoitukseen tällainen koukku alun perin on tehty, se jäi minulle epäselväksi, mutta tämä ihmekapistus pelasti kyllä minun päiväni ja maton valmistumisen!

Ja sitten se yhtäkkiä olikin valmis! Ei se täydellinen ole, mutta ei anneta sen haitata. Palat ompelin yhteen lattialla istuen. Samoin kökötin maton päällä virkatessani reunuksen kolmea kerrosta. Olen jo jonkin aikaa tuskaillut sitä, että tässä iässä ihminen pääsee vaikka mihin asentoihin, mutta ei niistä pois... Oli melkoinen nivelten venytysharjoitus.

(muoks myöhemmin... Unohtui juttua naputellessa kertoa, että mattohan valmistui samalla, kun Suomen joukkue otti mittaa Kanadasta. Peli oli niin jännä, että oli kyllä hyvä juttu, etten ehtinyt keskittyä siihen täpöllä. Kanada teki ensimmäisen maalin, mutta niin vain Suomen poijaat olivat parempia 3-1 ja Suomi on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari.... Onnea Leijonat!)

Matolla on kokoa niukin naukin 180 x 215 cm. Siis se on iso. Ja PAINAVA. Sitä ei kevyesti ravistella päivittäin terassin rappusilta. Ja hirvittää ihan ajatella, mitä se sitten painaa kun se pestään...

Niin iso se on, että oli ihan vaikea kuvata ja piti muita kalusteita siirrellä pois paikoiltaan.

Pöydän alla se ei kyllä näytä yhtään isolta. Suurempikin voisi olla.

Kuvissa on jo vilahdellut orvokki kahvikupissa. Sieltä Suopursusta ostin pari orvokin tainta sunnuntain pyöräretkellä. Kupit ovat kirppislöytöjä keväältä. Näitä orvokkiasetelmia olen mielessäni suunnitellut jo pitkään, mutta nyt vihdoin sain toteutettua!

Tällaisia nämä minun puuhani tuppaavat olemaan. Ehdin suunnittelemaan paljon enemmän kuin ikinä toteuttaa. Mutta onneksi aina joku idea lopulta päätyy ihan valmiiksi saakka.