Mistä tunnen mä ystävän?

Tunnen ystävän ja hyvän tyypin jo olemuksesta, hymyilevistä huulista ja silmistä, joiden takana asuu viisaus, ymmärtämys ja huumorintaju, empaattisuus, sympaattisuus ja hyvä mieli. Kenestä vain voi tulla ystävä, jos kemiat kohtaavat. Aika usein ne kohtaavatkin, ihmiset ovat niin mainioita. 

Ystävän määritelmä tuossa äskeisessä on aika lavea. Niitä lähimpiä ja tärkeimpiä ihmisiä ei sitten ihan joka sormelle olekaan. Ystävyys on vastavuoroista, vuorotellen tukemista ilossa ja onnessa, surussa ja murheessa. Oikea ystävä iloitsee kadehtimatta toisen onnesta ja menestyksestä ja tukee ja kuuntelee silloin kun on sen aika. Ystävä ei vähättele eikä arvostele. Ystävä on ihminen ihmiselle.

Elämäni polulla olen kohdannut hyviä ihmisiä, ystäviä. Olen heistä onnellinen ja kiitollinen. Ihan jokaisena elämän päivänä. En vain tule sitä ystävilleni kertoneeksi. Onneksi on tämä helmikuun neljästoista, joka on ihan virallinen ystävänpäivä. Tuleepahan tilaisuus edes joskus kiittää tärkeitä ihmisiä siitä, että he ovat elämässäni.

Posti jakoi Postiset-turhakkeen välissä viime viikolla jokaiseen kotiin kortin, jonka olisi voinut ystävälle antaa tai lähettää. Ihan kiva idea, mutta... mieluummin valitsen lähetettävät korttini aivan itse kauppojen korttitelineistä, sillä Suomessa on valtavan upeat korttivalikoimat, joita tutkiessa olo on kuin lapsella karkkikaupassa.

Nytkin oli tolkuton runsauden pula korttitarjonnassa ja seisoin telineiden edessä pähkäilemässä niin kauan, että varmaan jo myymäläetsivät alkoivat epäillä tarkoitusperiäni. Valinta oli liian vaikeaa!

Ihan kaikki ylläolevat kortit eivät vielä päässeet matkaan. Jäipähän vähän varastoa vastaisuuden varallekin. Niin ja  ainakin yksi Virpi Pekkalan korteista puuttuu kuvasta. Anna-Mari Westin nallekortti taisi olla tämän vuoden suosikkini, sillä niitä lähti postin kuljetettavaksi kolme.

Sunnuntaina kirjoittelin maailmalle tarkoitetut kortit ja ihastelin  välillä Citymarketista ostamiani suurenmoisia tulppaaneja. Tämän vuoden kauneimmat yksilöt löytyivät sieltä kassojen viereltä.

Tänään, keskiviikkona, ystävänpäivänä tulppaanit ovat vain kaunistuneet ja kukoistavat hehkeinä ja sädehtivinä. Niitä katsellessa tulee hirveän hyvä mieli!

Eilen osallistuin maailman kuivimpaan koko päivän kestäneeseen koulutustilaisuuteen, mutta asia oli hirveän tärkeä. Julkisuus ja tietosuoja kunnissa -koulutuksen luennoitsija oli huippuasiantuntija alallaan ja niinpä saimme valtaisannoksen lakipykälä- ja asetusviidakko-opastusta tiivistettynä, hengästyttävänä pakettina. Tiedoissa riittää suleltavaa pitkäksi aikaa eikä lisäkoulutus oli pahitteeksi.

Koska olin koulutuksen vuoksi poissa työpaikalta iltavuoropäivänäni, iltavuoronakki napsahti sitten tänään. Pyörähdin ennen töihin menoa pikaisesti kirpputorilla ja löysin jotain, johon palaan myöhemmin. Kaupasta kävin hakemassa työkavereille suklaasydämiä pikkuleipäpussissa. Mutta enpä arvannut, että yksi eläköitynyt työkaveri toi kahvitunnille vielä herkumpaa syötävää. Minähän en näitä maistanut, koska meneillään on herkuton helmikuu. Tyydyin vain kuvaamaan näitä mokkapalasydämiä.

Valokuvausta varten kaivoin pussista kahvikuppini viereen sydämellisen pikkuleivän. Koska olin sitä näplinyt, en kehdannut pistää keksiä takaisin pussiin. Piti sitten uhrautua ja pureskella makea pala nieluuni. Ehkä totaalikieltäytyminen ei olekaan oikea tapa toimia. Pienet ja harvat myönnytykset on pakko sallia, ihan kohteliaisuussyistäkin.

Työpäivän jälkeen kotona odotti sedän keittämä iltakahvi ja mukavaa korttipostia.

Kiitos Sirpa!

Kiitos Riitta!

Kiitos Outsa!

Outsan paketista löytyi kortin lisäksi pieni kirjan mallinen... mikä? Suklaata vai saippuaa?

Tuntuma ja tuoksu tässä kirjassa oli sellainen, etten mennyt herkkua haukkaamaan. Eli saippuaahan se. Myöhemmin sain Outsalta lisätietoja: näyttelijä Karoliina Blackburn tekee näitä harrastuksekseen, muitakin malleja kuin kirjoja.

Itse lähetin tämän ystävänpäivän postit matkaan vanhoilla, aikaa sitten hankkimillani postimerkeillä. Tämän vuoden ystävänpäiväpostimerkit ovat kyllä kauniita!

Teemapäivän illan sokerittomaksi herkkupalaksi olin hankkinut sydämellistä naposteltavaa.

Arkipäivän juhlaan 

sinut kutsuisin,

keittiööni vanhaan,

viereen kakluunin.

Ruudullinen liina,

leivän viipale.

Kuppi kuumaa teetä.

Siinä juhla se.

Sanoja on vähän,

tuskin ollenkaan.

Ystävyyden kieltä

vaiti kuunnellaan.

-Anna-Mari Kaskinen

Hyvää ystävänpäivää eilen, tänään, huomenna ja ensi viikolla!

Ystävyys...

... on kuin pikkuinen ukko,

jolla on taskussa avain ja lukko.

Niillä se sitoo ystävät yhteen,

niin kuin maamies pellolla lyhteen.

Tällaisen runon muistan jo kaukaa lapsuudesta. Pienenä tyttönä minulla oli sellainen vihko, johon liimattiin kiiltokuvia ja ystävät ja tutut kirjoittivat siihen sitten runoja ja mietelauseita. Voi olla, että muisti tekee tepposet, mutta minulla on mielikuva, että ihan oma äitini olisi tuon yllä olevan runon vihkooni kirjoittanut.

Ystävänpäivä on ihan joka päivä. Mutta voihan ystävyyden nostaa edes yhtenä päivänä vuodesta päivän erityisteemaksi, on se vaan niin iso juttu. Vaikka tärkeitä ihmisiä on elämässäni paljon, vain kourallista muistan ystävänpäiväkortilla. Ei vain ole tullut tavaksi lähettää isoa nippua kortteja, mutta erityisesti korttiystäville haluan postia pistää menemään.

Tässä muutama kuva tämän vuoden kirjoitteluista.

Tämän vuoden ystävänpäiväpostimerkit eivät kummoisia olleet. Mutta pitihän niitä teemaan sopivina ostaa kuitenkin.

Ihan kuin tykkääisin näistä Anna-Mari Westin korteista...

Minuakin on ilahdutettu korttipostilla ja hämmästyksekseni myös keväisellä esikolla ja jopa lahjalla!

Esikon sain työkaverilta. Kiitos Sari!

Lahjuksen sain ex-työkaverilta. Kiitos Sirpa!

Riitalle kiitos sydämellisestä nallekortista!

Ystävistä parhaimmalle pienen viestin lähetän.
Kertokoon se kaipauksesta, siitä että välitän.

Helenalle kiitos herttaisesta ystävänpäiväkortista!

Sarille kiitos työkaveripotretista!

Kiitos Railille veikeästä Viirusta ja Pesosesta! 

Outille kiitos hulvattomisa hulamummoista!

Sirpalle kiitos tytöstä postilaatikossa...

... ja kortin kääntöpuolen hauskasta tarrasta. Joku paparazzi on onnistunut ottamaan kuvan retkeilevästä Kotosen tädistä kahvitauolla.

Sirpalle kiitos myöskin kauniista peltirasiasta...

...ja rasian rapean herkullisesta sisällöstä!

Olo on kovin hemmoteltu. Olenpa taas saanut osakseni ihan ylenpalttisesti hyvää.

Olo on iloinen siksikin, että tähän talven keskelle tupsahti muutaman päivän tervetullut lomanen. Suunnitelmia lomaohjelmaksi on enemmän kuin laki sallii. Monelaista hauskuutta on tiedossa. Joten jatkossa tiedossa hienojen hetkien hehkutusta, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kannattaa pysyä kuulolla.

Rajaton ystävänpäivä (Kulturelli-Elli, osa 5)

Ihan ensin on huokaistava helpotuksesta, että ylipäätään olen tässä näitä höpötyksiäni kertomassa täysissä ruumiin (vaika ehkä en ihan täysissä sielun) voimissa. Nimittäin eilen illalla satoi lunta. Yöllä satoi lunta. Tänä aamuna satoi lunta. Töihin lähtiessä kiskoin koipiini talvikelin luottojalkineeni eli nastapohjaiset Icebugit. Niillä on pahimmatkin jääkelit selvitty ja kävelyvauhti on saanut olla ihan rivakka.

Lumen tulo oli ollut sen verran runsasta, että kaupungin koko aurauskalusto oli lähtenyt liikkeelle jo kukon kiekuessa ja kävelytiet oli huolellisesti kiillotettu peilikirkkaiksi curling-radoiksi. Hiekkaa ei tietenkään kannattanut sinne kylvää. Olihan uusi auraussessio joka tapauksessa edessä myöhemmin päivällä ja silloinhan hiekat lentelisivät suotta tienposkeen.

Vasta-auratuille väylille oli ennättänyt sataa lumiukkotarpeita parin sentin verran siinä vaiheessa kun täti työmatkansa aloitti. Nuoskalumi takertui tarmokkaasti tallukkaan pohjaan niin, että tavan talvijalkineesta sukeutui ennennäkemätön korokepohjakenkä. Näillä uusiokengillä sitten pingoin eteenpäin ja noin kymmenen askelen välein suoritin tyylipuhtaita spagaateja, piruetteja ja pyörähdyksiä. Käsityöskentelystä en olisi saanut taitoluistelutuomareilta hyviä pisteitä, sillä sulavuus, sulokkuus ja esittäminen olivat tyystin hukassa. Pikemminkin liikkeet olivat äkkinäisiä ja töksähteleviä, vaikka pitkiä liukuja harrastinkin. Hymykin oli hukassa, sillä moinen yllätyksellisyys ei esittäjästä tuntunut lainkaan mukavalta, vaan suorastaan hengästyttävän pelottavalta, vaikka mahdollista yleisöä yllättävät pellemäiset luisteluyritykset saattoivatkin huvittaa.

Tämän aamuinen työmatkareippailu toi väistämättä mieleen muinoisen hiihtoretken, joka tapahtui aikana ennen kuin tädistä tuli bloggaaja. Sillä hiihtoreissulla pito oli loistava! Ylämäetkin saattoi kävellä ylös suorin suksin, mitään haarakäyntiä ei tarvinnut harrastaa. Luisto taas... no, kaikkeahan ei voi saada...

Siltä hiihtourheilukerralta setä lohkaisikin, että keräsin ladun mukaani ja sitten meillä oli kotona 20 km hiihtolatua, joka ei sopinut mihinkään....

Mutta menkäämme vihdoin asiaan, eli tarkoitus oli hehkuttaa eilista ystävänpäivää. Setä Kotosen ostamat tulppaanit ilahduttivat vielä ystävänpäivänäkin. Ystävänpäiväkortteja löytyi pitkin viikkoa postilaatikon pohjalta riemastuttavasti.

Ritan ystävänpäiväkortin mukana tuli näin täti-ihmiselle sopivat isoäidinneliömuistipelikortit. Ei ihan helpoimmasta päästä muistaa missä parit ovat, mutta ylettömän hienot! Viikonloppu oli sen verran kiirusta matalalentoa, etten vielä ehtinyt leikellä paloja irti toisistaan ja pistää peliä pystyyn.

Ystävänpäiväksi sattui myös vanhemmiltani saadun joululahjalahjakortin lunastaminen. Mielettömän hieno lahja! Siihen sisältyi monta osaa..

Vähän yli yhden sonnustauduin valtatien varteen bussipysäkille kyytiä odottamaan. Samoihin aikoihin paikalle pelmahti myös seuralaiseni. Alun perin matkalle mukaan piti lähtemän kälyni, joka sai samanlaisen joululahjuksen. Mutta koska hän ei muilta kiireiltään ennättänyt kulttuurielämyksestä nauttimaan, sain mukaani hyvän ystävän. Matka-Kososen bussilla matka alkoi kohti Juvaa.

Juvalla bussi vei meidät ensin Partalan kartanon kahvipöytien äärelle. Kartanossa oli kahvipöydän takana äärettömän mukava naisihminen, joka oli kuin syntynyt asiakaspalveluun. Iloinen, mutkaton, huomaavainen ja ammattitaitoinen. Pisteet siitä sinne kahvipaikkaamme!

Usein etsitty ovi

Ihana taulu! Perhonen kruunaa koko komeuden.

Meille oli kahvin kera tarjolla sekä suolapalaa että makeampaa kakkua. Lohipiirakka oli maukasta ja tyrnitorttu aivan mielettömän hyvää!

Monenlaisia valoja oli tiloissa, nämä yhdet hienoimmista.

Kahvittelun jälkeen saimme pääsyliput varsinaiseen päämääräämme. Kartanolta oli vain lyhyt ajomatka Juvan kirkkoon. Olimme paikalla hyvissä ajoin, mutta silti parhaat paikat oli jo viety.

Konsertti oli upea, kylmiä väreitä, kananlihaihoa ja melkein liikutuksen kyyneleitä aiheuttava mieletön elämys. Essi Vuorelan ensimmäisistä heleistä sävelistä kansanmusiikin, gospelin ja popmusiikin kautta viimeiseen taianomaiseen tahtiin saakka. Miten ihmeellinen voi ihmisen ääni olla, kuinka kauniisti se voikaan soida? Ryhmä toimii niin hyvin yhteen, että se on kuin yksi ainoa elollinen olento. Henkilökemiat toimivat. Äänet soivat ja soljuvat, kaikuvat ja sitoutuvat toisiinsa hämmentävällä tavalla. Jussi Chydeniuksen rumpuimitaatiot ovat miltei mahdotonta järjellä käsittää ja saman miehen matala basso hämmästyttää aina. Essi Vuorelan äänestä tykkään myös eivätkä muutkaan huonoja ole. Tässä konsertissa oli pelkkiä onnistumisia, mutta ehkä mieleenpainuvin oli Hannu Lepolan esittämä Under Preasure. Vaikka kyllä Jos sanot oli myös hieno... ja Butterfly... ja Katosimme kauneuteen... ja ja ja... ihan ne kaikki!

Kuvien ottaminen oli hiukka haasteellista, kun en kehdannut nostaa pyllyä penkistä ja edessä istuneiden päänupit tuppasivat aina jokaiseen otokseen. Salamavaloakaan en tohtinut väläytellä, joten useimmat kuvat ehtivät tärähtää pitkän valotusajan kuluessa. Mutta muutama maistiainen tässä:

Kun konsertti loppui, yleisö taputti seisaallaan. Kesken taputusten halusi Juvan Rotaryklubin puheenjohtaja aloittaan kiittelynsä, joten tuntui että koko juttu jotenkin lösähti ja loppui kesken. Esiintyjät kuitenkin saivat kukkien sijasta kassit, joissa oli ainakin paikallista hunajaa, villasukat ja saunavastat.

Kuten Villihanhen laulussa sanottiin: Täällä mun onneni elää! Eli ei kun elokuuta ja Rajattoman Olavinlinnan konserttia odottamaan!

PS. Tekstissä on ainakin kolme roikalemaista yhdyssanaa. Kirjoittaessani mietin, ovatko ne oikeita sanoja ollenkaan. Väitän, että ovat...