Säilöjän säkeet 2: Punaiset keitokset

Mummolan pensaissa ol niin paljo herukoita 

ettei tarvinnu kaivella puskien perukoita

vuan astiat täyttyvät suit sait,

eikä kukkaa kerinny kyllästyy kait.

Kotosellekkii marjoja poimittiin ylen miärin,

oishan marjojen puskiin jättämine niin kohtuuttoma viärin.

Herukkamehhuu ei ennee tarvinnu kelleen keittee, 

vua viimesin sualis pit tuumaustauvon ajaks pakkaseen heittee.

Aikomus ol uutta ohjetta kokkeilla

ja marjoista hyytelöä kokkailla.

Siihe ol resepti Kodin kuvalehessä,

ohjeen toimivuus testattii tehessä.

Punaherukkahyytelö

n, 1 kg punaherukoita

4 dl vettä

1 kg hillosokeria

Ensin marjat kattilaan tellee,

survinta näytä niille niinku kellee.

Heitä perrään vettä

ja sit tulta kattilan alle että

keitos suap kiehuu vartin verran 

kunnes se kuavetaan siivilän läpi kerran

tai toisennii

ettei liemeen jiä yhtää roskii.

Jätä mehu hetkeks huiloomaa

ennen ku käyt sakkoo pinnalta kuorimaa.

Paa liemi takasi kattilaa,

ja heitä sokeri sekkaa.

Elä hötkyile eläkä laita padan alle lämpöö liikoo

hellästi pienelä tulela kuumentamine piisoo.

Eläkä kesken keittämisen turhaan hämmennä keitosta,

kymmenen minnuutin kuplimisen jäläkeen pitäs olla valamista.

(Paitsi ettei miun mehu meinannu hyytyy lainkaan,

mitenkähän pitkään sitä oikeestaan pokkuuttoo sainkaan?)

Tie testi;

Jiähytetyle lautasele ruokalusikallisen lientä laittoo suappii

ja sitte se lautane lätäköineen hetkeks jiäkuappii.

Ku lätäkkö on jiähtyny tarpeeks tovin,

veihelä vetteissä jiäp lätäkön keskele ura kovin.

Jos ei lätäkköön tule mittää urroo

ni sitte kokki yhä keittää lientä ja sen kansa turroo.

Ku hyytelö on hyytyväksi valamista,

ota kattila pois kiehumasta.

Anna huilata tovi,

sillä kiire ei sovi.

Ota ja kuori vuahto pinnalta lusikala,

peitä vanhala lehelä työskentelyala

ja lasipurkkii valuta lientä kuumoo,

eläkä suotta aikaile ja tuumoo

sillä ku on purkeissa kannet piälä,

on säilöntätouhussa valamista tiälä.

Jos on säilöntähomma keppee

ei vielä heti sen jäläkee täti leppee.

Keitokset kuohuivat kattilasta yli

ja kovin on tahrainen lieden syli.

Purkittajallakaa ei ollunna vakkaa käs,

kas ku on suojana ollu liinakii ihan läikikäs.

Siivous on aina säilöjän seuraava askel ja hyppy

ku on puunattava vielä jokkainen läikkä, ryppy ja nyppy.

Vuan ku täyttyy hyytelöpurkeista ikkunan piel,

on säilöjälläkii hyvä miel.

Ku purkittamisesta ol kulunu muutama päivä ja yö

piti tädin kokkeilla, onnistuko työ.

Maistelin ja tuumin:

"Kyllähän tätä syö!"

Pittääpä tässä vielä lopuks kehhuu,

jotta tännää Kotosella valamistu monta pulloo hyvvee puolukkamehhuu!

Uutta kohti

Niin siinä sitten kävi, että vuosi vaihtui ja esikoinenkin on laskettu takaisin maailmalle. Blogipäivityksiä olisi takataskussa jemmassa useampikin. Vaikka olen ollut lomalla, en ole ehtinyt niitä tänne naputella. Tai ehkä kaikki johtuukin lomasta - asioita tapahtuu ympärillä sellaista vauhtia ettei työssäollessa ikinä.

Viime vuoden vihoviimeisenä päivänä päivitin kalenteriasiat ajan tasalle. Heipattelin loppuvan vuoden ja suuntasin katseen tulevaan. Enpä taida varsinaisia lupauksia tehdä vuoden vaihtuessa, ei minusta ole niiden pitäjäksi kuitenkaan. Tiedänhän minä, että liikkua pitäisi enemmän ja herkutella vähemmän. Mutta kun elämästä nauttiminen on meikäläisellä tällaista laiskotteluun taipuvaista ja makea maistuu. Enkä voi luvata suotta, että nyt yhtäkkiä muuttuisin sellaiseksi tädiksi, joka nauttii elämästä kuntosalien hien hajussa kroppaansa rääkäten. Ryhmäliikkujaksi minusta ei ole, mutta voin kai rauhassa olla erakkomainen tyhmäliikkuja, joka liikuskelee luonnossa omaan tahtiinsa ja ikuistaa ikuisella kamerallaan maiden ja metsien merkillisyyksiä.

Lempiharrastuksetkin sattuvat olemaan sellaisia, että nojatuolissa istuen käsitöitä väkerrän tai matkailen maailmalle kirjan kera tai telkkaria tihrustaen tahi keittiössä kokkailen ja kokeilen kummallisuuksia. Kaipa tämän blogihöpöttelynkin voi harrastukseksi laskea. Vaikeaa olisi näistä rakkaaksi käyneistä asioista luopua.

Tosin voin näitä vanhoja askareita jalostaa ja luvata itselleni, että matkailen enemmän käyttäen koipiani ja polkupyörääkin taas kesän koittaessa. Ja jos vain pääsen pidemmälle reissuun, siellä tulee liikuttua ihan huomaamatta kaiket päivät. Käsityörintamalla yritän osallistua taas erilaisille (tai samanlaisille) Taito Shopin tai Linnalan kursseille ja jos vain taivaankappaleiden sijainnit ovat suotuisat, käsityömessuillekin mielisin mennä myös tänä vuonna.

Vanhassa vuosikalenterissa oli monta viisautta. Niiden elämänohjeita noudattaen tahdon alkaneenkin vuoden vierivän.

Ylläolevaan viitaten unelmoin mm. Tallinnan matkasta (juu, taas!) maaliskuussa kuopuksen yhden urakan loppumisen juhlistamiseksi. Huhtikuussa haaveilen olevani yhtenä viikonloppuna esikoisen kuoron konsertissa keväisessä Lontoossa. Vuodessa on näiden lisäksi monen monta viikonloppua, jolloin voisin tutustua yksi kerrallaan kotomaamme upeisiin kansallispuistoihin pistäen koipea toisen eteen.

Seuraavan viisauden allekirjoitan heti!

No, tuosta käsityöasiasta rupattelinkin jo. Käsitöiden tekeminen on terapiaa ja mitä ilmeisimmin myös tapa elää. Mutta kerrottakoon tähän väliin, että kun niin innoissani luon aina uudet silmukat ja monista niistä on syntynyt sukkia, vaikkei ole ollut varsinaisesti tarvetta, niin kolmet tekeleet lensivät viime yönä Lontooseen esikoisen kapsäkissä. Esikoisen vuokraemäntä ja "siskot" saivat supisuomalaiset, kotitekoiset varpaanlämmittimet.

Ei ollut kahta samanlaista puista pöllönappia sukan varsia somistamaan, mutta silti esikoisen mielestä nämä sopivat isomman tytön sukkien koristeeksi. Napit ostin reilu vuosi sitten Saksan joulumarkkinamatkalta. Vihdoin löytyi niistä napeista ensimmäisille sopiva sijoituspaikka.

Pienemmän tytön sukkiin ompelin muutamia helmiä.

Nämä sukat valmistuivat hetkeä ennen esikoisen lähtöä ja niinpä lapsi sai varpaitaan lämmittämään uunituoreet neulomukset.

Niin meni hetkessä esikoisen Suomen loma ja omakin joululoma vetelee viimeisiään. Mutta ihanat, lämpimät muistot eivät koskaan katoa.

Joulupukki toi Kotosen tädille virkeän veikeän Virkkukoukkusen kalenterikirjan. Nyt opettelen merkkaamaan siihen kaikki tärkeät tapaamiset ja muut menot. Kirjassa säilyvät vuoden kohokohdat myös päiviin tuleviin. Kalenterissa on myös tyhjiä sivuja, joihin voin koota viisauksia tai muuta säilyttämisen arvoista, jota vuoden aikana varmasti tulee vastaan. Ja joka kerran, kun kalenteria käytän, muistan lämmöllä Jenniä, joka näin oivan lahjan minulle antoi.

Kalenteria tosiaan tarvitaan. koska kaikki tarpeellinen ei enää millään meinaa pysyä päässä...

Olkoon tuleva vuosi upea seikkailu suoraan tuntemattomaan! Vaikka lupasin, etten lupaa mitään, voin silti kertoa, että pyrin harrastamaan kulttuuria konserttien, näyttelyiden, elokuvien, teatterin yms. muodossa vähintään kerran kuussa. Helmi-, huhti- ja elokuu ovatkin jo järjestyksessä, yhdeksän yllätystä vielä keksittävä. Tuskin tuottaa tuskaa.

Koska kauan kadoksissa ollut aurinko on jälleen löytynyt, kävimme eilen sedän kanssa perinteisellä uudenvuodenpäivän päiväkävelyllä kuvaamassa linnaa pakkasen nipistellessä poskipäitä. Jyhkeä se on tuo  meidän ykkösturistinähtävyys ja kovin kirkkaasti armas aurinkoinen sen takaa säteili kaikessa loistossaan.

Päätän tämän postaukseni aamun lehdessä olleeseen Pahalaisen pähkäilyyn:

Minttusuklaata

Hyvää tätä vuotta!

Jos oli joulun aika melkoista mässäilyä, ei uusi vuosi tuonut asiaan muutosta. Siis ei lupauksia laihtumisesta tai muutenkaan terveellisemmästä elämästä.

Otin askeleen uuteen vuoteen leipoen. Voi olla... on ihan pienenpieni mahdollisuus, että saan kunnian tehdä pienelle tytölle ristiäiskakun kuun loppupuolella. Vauvan äiti toivoo hyvin yksinkertaista sokerimassakoristelua juhlakakkuun. Siksipä päätin kaivella sokerimassa-askarteluvermeet esille ja muistutella mieleen, miten niiden kanssa toimitaan. Ja siksi siis piti tehdä kuppikakkuja, että on jotain mitä koristella.

Työkaverin lapsella oli ennen joulua myynnissä mausteita luokkaretkirahaston kartuttamiseksi. Koska omienkin lasten myymiä mausteita, sukkia, karkkeja, keksejä ja vessapapereita ihmiset ostivat aikoinaan ystävällisesti ja kiitettävästi, halusin nyt vastavuoroisesti kantaa korteni kekoon ja ostin muutaman maustepurkin sekä pussillisen minttusuklaamuffinssiaineksia.

Pussillinen aineksia sekoitettiin ensin öljyyn ja sitten seokseen lisättiin vesi. Vimmattua vatkaamista ja taikina jäi tekeytymään...

Taikinasta tuli 16 kuppikakkua. Olisi tullut enemmänkin, ellen olisi täyttänyt vuokia liian täyteen. Kakkusista tuli pulleapäisiä ja siis hankalia koristella. Onneksi osa jäi suht' koht' tasaisiksi, joten pääsin kokeilemaan sokerimassakoriselua.

Varoitan jo etukäteen, että koristelusta tuli ylenpalttisen imelä... Ensin ajattelin värjätä massan mintuvihreäksi, mutta jotenkin hairahduin kuitenkin ottamaan väriä rosanpunaisen väriaineen purkista. Olisikohan mielen pohjalla kummitellut sen pienen tyttövauvan kakku... Joten vuoden aloituksestamme tuli kovin pinkki!

Kun kerran lämmitin uunia, päätin paistaa sämpylöitäkin. Yritin muotoilla myös sämpylätaikinasta maagisen vuosiluvun, mutta hieman huonolla menestyksellä. Varsinkin numero 5 oli vaikea saada näköisekseen ja viimeistään kohotessaan se muuttui muistuttamaan S-kirjainta. Eikä tuo kakkonenkaan oikein onnistunut, ykkösestä puhumattakaan. Nollaan taidan ainoastaan olla kutakuinkin tyytyväinen. Jos nyt siihenkään... tarkemmin ajatellen.

Samasta taikinasta pyörittelin solmusämpylöitä sekä palleroita, joihin leikkasin viillot saksilla. Osaan ripottelin päälle kurpitsansiemeniä, mutta koska tiedän syöväni siemensämpylät itse, osa piti jättää paljaspäisiksi.

Tänään oli leppoisa kotipäivä, joten leipomisen lisäksi ennätin kunnon happihyppelylle. Sää on taas lauhtunut, joten toppahousut ja -takin sai suosiolla jättää naulakkoon roikkumaan. Onneksi on piikkipohjakengät, muuten kävelystä olisi mennyt hohto. Kameraa raahasin mukana, vaikkei harmaan loskakelin keskeltä oikien hienoja kuvauskohteita löydy.

Miekkoniemen mäeltä on hienot maisemat Saimaalle.

Pääkallokeli ylämäessä.

Miekkoniemeltä löytyy sympaattinen vanha Villa Mesopotamia

Livakkaa!

Enpä uskaltaisi tuosta oikaista!

Veneseuran talon katolla oli kyyhkyspariskunta kuhertelemassa.

Kotona lueskelin uutta Kodin kuvalehteä, olinhan juuri kävellyt itseni onnelliseksi. Käveleminen on ihanaa ja rentouttavaa ja puhdistavaa ja ekologista ja mainio tapa päästä paikasta toiseen. Työmatkakävelystä en ikinä luovu! Neljän kilometrin menomatkalla ehtii hyvin kääntää kotivaihteelta työvaihteelle ja takaisin palatessa toisinpäin.

Nyt kävelemisestä oli juttu lehdessäkin ja kaikki mitä lehdessä sanotaan on totta. Eikö vain?

Minna McGill oli ennen päätoimittajana Meidän perhe -lehdessä. Kun meidän perhe kasvoi yli-ikäiseksi lukemaan Meidän perhettä, päätoimittajakin vaihtoi lehteä ja kirjoittaa nyt nasevia, hauskoja ja oivaltavia pääkirjoituksiaan Kodin kuvalehteen. Ei voi valittaa!

Aika hyvätä näyttävät nämä talkkunakupit...

Oli siellä lehdessä aukeaman täydeltä täyttä asiaa ihan otsikonkin puolesta.

Illan kruunasi Emmerdalen seurassa nautittu minttusuklaakaakao, minttusuklaakuppikakku sekä After Eight -minttusuklaa, josta esikoiselle kiitos! Ja jos totta puhutaan, tässä kohtaa meni pikkuisen liian minttuiseksi, heheh.