Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kesäkuun viimeisellä viikolla...

...esikoinen oli lomalla ja tuli iloksemme kotikotiin. Mukana seurasi ystävätär, joka on täysin vegaani. Tytöt sanoivat etukäteen, ettei ruokailuja tarvitse murehtia, huolehtisivat itse syömisistään kyllä. Mutta että olisipa kuitenkin aika kiva, jos olisi voileipäkakkua... Ensin säikähdin ja ajattelin, että liian suuri haaste voitettavaksi, mutta hetken mietittyäni päätin kuitenkin haastaa itseni ja tarttua härkää sarvista. Syntyi vegaaninen voileipäkakku, jonka pääasiallinen täyte oli savutofua.  Kakun tekemisestä on jo niin pitkä aika, etten enää muista tarkempaa reseptiä. Sen vain totean, että onneksi kaupasta nykyisin löytyy hyvin erilaisia vegaanisia juustoja, kermaviilin korvikkeita ja muita tarpeellisia juttuja. 


Sää suosi koko viikon ajan ja helle helli. Vaikka itse oli joka päivä töissä, olo oli kuin lomalla konsanaan auringonpaisteen, lämmön ja lomalaisten seuran vuoksi. Työpäiväni jälkeen teimme asioita, joita ei tule usein normiarjessa tehtyä.

Yksi tällainen kiva jokakesäinen asia on käynti Kalliolinnan lettukahvilassa Sulosaarella. Sieltä sai jokaiselle ruokavalioon sopivat syötävät; minulle ihan peruslettu perusmaidosta, sedälle laktoositon herkku ja tytöille vegaaniset räiskäleet. Kahvimukit ovat viehättävästi eriparisia ja valitsin tällä kertaa romanttisen ruusukupin.


Herkkujamme odotellessa oli hyvää aikaa ihailla ympäröivää luontoa. Tässä ravintolassa ei ole ahdasta! Ei silloinkaan, vaikka kaikki pöydät olisivat täynnä. Sen verran ruhtinaalisesti on saaressa lääniä.



En enää muista, mitä muiden letuilla oli täytteenä, mutta esikoisen lettu tuli ensimmäisenä ihastuttavalla lautasella.



Ystävättären räiskäleellä oli upea vegaaninen "kerma"ruusuke.


Minulla oli letun täytteenä vadelmahilloa, lakritsikastiketta ja kermaa. Syntisen hyvää!


Setäkin sai ihastuttavan lautasen lettunsa alle. Tässä täytteenä mansikkahilloa ja kermaa.


Kahvila sijaitsee suloisessa pitsihuvilassa keskellä luontoa kaupunkikeskustan välittömässä läheisyydessä.


Perjantaina tytöt hakivat minut töistä ja ajoimme suoraan Luotojärvelle. Muilla mökeillä oli ventovieraita, mutta onneksi veljeni lupasi, että voisimme mennä hänen saunamökilleen rantalysteille. Nappasimme vielä matkan varralta mukaan veljen esikoisen, kummityttömme.

Kokkailimme murkinaa grillikodassa (makkaroita ja hampurilaisia) ja mammu paistoi lettuja. Oli kahdenlaista taikinaa eli vegaanista ja tavallista.

Kuvut kylläisinä saunoimme vuorotellen ja esikoinen ystävänsä kanssa kävi soutelemassa pitkin järven selkää.


Minä keskityin kuvaamaan ulpukoita ilta-auringossa.









Lauantain aloittelimme torikahvilla ja pyysimme mukaamme vielä kälynkin. Ostin palasen mansikkakakkua ja se oli niin iso ja makea, että jaoin sen esikoisen kanssa.



Kahvittelun jälkeen kiersimme vähän kauppoja kunnes oli taas aika syödä. Nyt suunnistimme terassille Hospitziin, jonka kasvishampurilaista oli kovasti kehuttu. Tytöt saivat täysin vegaaniset versiot, minulla oli perussämpylä ja parmesaaniperunoissa sitä parmesaania.  Namskis!


Ruoka oli hyvää, mutta erityisen erityismaininnan tälle paikalle voi antaa asiakaspalvelusta. Meitä palveli nuori nainen, joka oli kyllä niin oikeassa ammatissa! Niin iloinen, ystävällinen ja huolehtivainen, että ihan ilahduimme. Mm. sellaisen hän huolehti, että kävi kertomassa meille, että myöhemmin tulleet asiakkaat saivat siksi ruokiaan ennen meitä, koska olivat tilanneet alkupaloja, jotka valmistuivat pikaisemmin. Ja kun esikoisen hampurilainen tuli aika paljon myöhemmin kuin meidän muiden, esikoinen sai hyvittelyksi talon tarjoaman kivennäisveden. Pieniä eleitä, mutta saivat asiakkaan tuntemaan itsensä tärkeäksi ja huomioiduksi. Emmehän edes olleet huomanneet, että alkupalansa saaneet olivat tulleet meitä myöhemmin ja yhden annoksen viivästyminenkään ei ollut huomattavan pitkä.

Vaikka hampurilaiset täyttivät kupumme kylliksi, piti silti vielä ostaa jäätelöpyörästä Porvoon jäätelöä. Onneksi naisilla on jälkiruokavatsa erikseen!


Päivän ohjelmaan oli suunniteltu vielä vesillä liikkumista. Tytöt halusivat suppailemaan ja minä ajattelin vuokrata kajakin. Soittelin pitkin lähipitäjiä kysellen välineitä, mutta kaikkialta myytiin eioota. Lopulta piti nöyrtyä ja lähteä meloskelemaan kaupungin keskustaan. Saimaashopista löytyi meille sopivat vermeet!

Paitsi että kajakkiini ei ollutkaan melaa. Olin jo ehtinyt maksaa vuokrat, mutta kävi ilmi, että melaa pitäisi odottaa tunnin verran. Emme malttaneet odottaa vaan päätin sitten lähteä minäkin uhkarohkeasti suppailemaan. En tohtinut näin ensikertalaisena ja keskellä kaupunkia nousta laudalla seisomaan vaan meloskelin istuen jalkojeni päällä tai polvillani. Puolentoista tunnin jälkeen reisissäni todellakin tuntui, että oli tullut tehtyä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta olipa se mukavaa! Nousen mielelläni joskus toistekin sup-laudalle.


Loput suppailukuvat otti esikoinen.




Kun tytöt sunnuntaina suunnistivat kotimatkalle, päätin minäkin lähteä reissuun... Ensimmäistä kertaa tänän kesänä vähän pidemmälle pyöräretkelle. Ajelin niin sanotun Louhen lenkin ja matkaa kertyi älykellon mukaan tasan 40 kilometriä. Olipa mukavaa pitkästä aikaa huruutella menemään, vaikka teiden pinnoitteet alkavat olla siinä kunnossa, ettei alamäessä uskalla antaa vauhdin nousta. Kas kun hirvittää mahdolliset montut mäen alla.


Tämä tien pätkä tosin on yllättävän hyvässä kunnossa. Eniten murentunut ja paikattu oli Savonlinnan ja Enonkosken välinen pikitie. Sille kyllä tarttis tehdä jotain!


Olipa ihana kesäinen viikko! Vielä ennätin ennen kuun vaihtumista käydä kummitytön kanssa syömässä Kalastajan kojulla ja elokuvisssa katsomassa elokuvan Aika jonka sain. Se on tositapahtumiin perustuva ja todellakin tunteisiin käyvä tarina. Tykkäsin kovasti!

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kakkuja kuopuksen kunniaksi

Kun aikaa sitten keskustelimme kuopuksen kanssa ammattiin valmistumisesta ja sen juhlistamisesta, ehdotin pienen piirin pientä kahvittelua jossakin kahvilassa. Yllättävä ehdotus ihmiseltä, joka tykkää kokeilla erilaisia leipomusjuttuja? Varmaan, mutta kahdet rippijuhlat ja kahdet yo-juhlat järjestäneenä hirvitti se tekemisen määrä, joka kotijuhlien järjestämisessä on. Kuopus oli suostuvainen ehdotukseen.

No, niinhän siinä sitten kävi, että kuopuksen valmistumisjuhlallisuudet (verkossa) olivat perjantaina. Kutsumattomana vieraana koko yhteiskunnassa jyllää tuo korona. Ei tullut kahvilakestejä. Tuli kotikestit. Vieraslista oli ennennäkemättömän lyhyt. Vain kummit ja mummit puolisoineen ja perheineen. Kahdet kummit eivät edes päässeet paikalle. Silti vähän jouduimme venyttämään koronaohjeistuksen turvarajoja, mutta porrastamalla vieraiden paikallaoloa ei ehkä ihan suurrikollisia oltu...

Lomaa sain yhden päivän torstaina ja perjantai oli viikkovapaapäivä. Parin viikon ajan kaikki vapaa-ajat pakerrettiin puutarhassa. Näinä parina viimeisenä päivänä kiillotin kotia ikkunoista alkaen ja leivoin ja paistoin. Perjantain riehuin koko päivän jalkeilla aamuvarhaisesta puoliyöhön. Ruoto kitisi ja vinkui, pysähtyä ei passannut.

Lauantaiaamuna heräsin viideltä vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen. Ensin tein koiralasten kanssa leppoisan aamukävelyn ja kotiin tultua alustin pullataikinan. Nuoret olivat toivoneet pullaa, vaikka luulin, ettei sitä kukaan söisi kakkubuffetin äärellä. Nuoret olivat oikeassa ja minä väärässä. Hyvin tekivät voisilmäpullat kauppansa.

Jännitystä taikinan tekemiseen toi vehnäjauhojen vähäinen määrä. Puolikarkeita oli aivan liian vähän, mutta onneksi erikoisvehnäjauhopussissa oli pohjat jäljellä. Silti hirvitti, että riittävätkö jauhot yhdessäkään, mutta onneksi riitti! Olisin kokeillut ohrajauhoja lisukkeena, jos taikina olisi jäänyt liian löysäksi.

Taikina kohosi nätisti.


Siitä oli helppo pyöritellä pullapallerot.


Painelin kohonneisiin pulliin voita syvennyksiin ja sokeria päälle.


Uunissa pullerot saivat mukavasti väriä ja voin ja sokerin liitto levisi pitkin pullia ja osittain pellillekin.


Kun pullat oli paistettu oli aika siirtyä koristelemaan jo edellisenä päivänä täyttämiäni kakkuja. Kaikki kakut kostutin gluteenittomalla kauramaidolla.

Voileipäkakkujen koristelu oli tällainen hyvin simppeli. Lämminsavulohitäytteellä mentiin, toisessa täytteessä oli muussattuja keitettyjä kananmunia. Miksi kaksi samanlaista kakkua? Toinen on gluteenittomasta leivästä. (Joka oli muuten tosi hupaa, siitä piti leikata paljon pois reunoja, että sai kunnolliset viipaleet kakkuun.)


Täytekakkuun meni taas täytteeksi mustikka- ja mansikkamousset. Sellaisesta kun itse niin kovasti tykkään. Onneksi nykyään saa noita tuoreita marjoja (ulkolaisia) kaupasta jo näin varhaisessa vaiheessa. Niistä tulee kauniit ja makoisat koristeet.


Olen jo vaikka kuinka kauan halunnut tehdä suklaisen överikakun. Kerran jo luulin pääseväni sitä tekemään yllätykseksi ystävälle... hän kun antoi ymmärtää, että olisi asiallista hänelle lahjaksi kakku tehdä. Ennen kuin kerkesin toteuttaa aatteen, kävi ilmi, ettei ystävä tykkääkään suklaakakusta. Huh, onneksi en turhaan nähnyt kakun tekemisen vaivaa... Se kakku on muuten edelleen tekemättä. Hääkakkukatastrofin jälkeen en mielelläni tee kakkuja tilauksesta tai toiveesta... koska en itsekään koskaan tiedä millainen tekele lopulta syntyy. Hääkakkujutussa maksoin sen verran kalliit oppirahat, että opin kerrasta. Itselle kun tekee, ei niin haittaa jos menee mönkään.

Näiden juhlien alla näin tilaisuuteni tulleen. Nyt jos koskaan kokeilisin överikakkua!

Paistoin suklaisen gluteenittoman kakkupohjan, joka oli himppusen liian kauan uunissa, mutta onnistui muuten ihan nappiin. Väliin tuli muussattua banaania, jossa oli pikkuisen sitruunamehua ja banaanin päälle suklaamoussea, johon upotin vielä vadelmia.

Kuorrutteeksi aina toimiva ja törkeän hyvä suklaakuorrutus. Paitsi että nyt meni jokin pieleen - kuorrute oli liian löysää ja juoksevaa. Ensin olin hyvilläni, että tämäpä on helppo levittää... Mutta helposti leviävä kuorrute valui reunoja pitkin lautaselle sitä mukaa kun sain sitä takaisin nosteltua kakun päälle. Loputa luovutin ja jätin päällysteen röpelöiseksi ja kuorrutteen osittain lautaselle. Osan kuorrutteesta jouduin pyyhkimään pois jääkaapin hyllyltä, se keljutti.

Mutta vaikka kuorrutteen kanssa meni taisteluksi, olin lopulta kakkusta lapsellisen innoissani. Koristelusta tuli mielestäni ihan älyttömän kiva kaikessa ylenpalttisuudessaan.




Suklaakakku oli kivan näköinen, mutta niin imelä, että vieläkin hampaita hirvittää. Onneksi vieraat auttoivat syömisessä.

Tässä ensimmäinen kattaus. Uskaltauduimme istumaan saman pöydän ääreen. Toinen kattaus oli sitten seisova pöytä niin että vieraat saattoivat istua turvavälien päässä toisistaan.



Onnea siis kuopukselle valmistumisesta! Iso urakka ammattikorkeakoulussa on takana ja huomenna alkaa työ uudessa työpaikassa vakituisessa pestissä. Elämä on ihanasti järjestyksessä.

Onnea myös esikoiselle, joka ei ollut juhlimassa kanssamme, mutta joka on nyt suorittanut yliopistossa kandiopinnot tavoiteaikataulussa ja syksyllä jatkuu opiskelu maisteriksi. Kesätyötkin alkavat tuossa tuokiossa, kun koronarajoituksia puretaan. Siis sielläkin kaikki kunnossa.

Äiti täällä on onnellinen.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Äitienpäivä koronan varjossa


Tämän vuoden äitienpäiväraportti tulee reilusti myöhässä. Kuten nykyään kaikki päivitykseni... Pääsenköhän enää koskaan siihen leppoisaan elämään, että päivän tapahtumat on illalla naputeltu muistiin blogin sivuille???

Mutta siis - meillä oli koko perhe koossa äitienpäivän aikaan. Se oli minulle paras lahja. Tosin sain tytöiltä materiaakin lahjaksi, niistä kerron tämän postauksen lopuksi.

Omalle äidille tein kakkuja. Lohivoileipäkakun...


ja kermakakun, jossa oli täytteenä mansikoita ja banaania sekä kermaa.


Koristelu tuotti päänvaivaa, kun ei mikään napannut. Lopulta napsin leikkoruusuista koristeet kakun päälle. Helppoa, nopeaa ja näyttävää.








Omalle äidille ostin lahjaksi äitienpäiväkahvia, suklaata ja Enni Mustosen uusimman romaanin Syrjästäkatsojan tarinoista.

Koska korona, vietimme juhlapäivää muistaen turvavälit. Halusimme välttää isovanhempien kotia, joten menimme mökille. Sielläkin kahvit katettiin grillikodan pöydälle ja herkut nautittiin ulkona auringonpaisteessa. Äiti oli paistanut piirakoita ja munkkeja. Olipa meillä herkut!


Kahvittelun lomassa kävi ilmi, että meillä oli edelleen näkemättä mökin lähimaaston nähtävyydet. Nyt pinkaisimme niitä ihmettelemään isä oppaanamme. Hyvin läheltä mökkiä löytyi kumma kuoppa, jonka joku esi-isä on siihen kaivanut. Ei ole tietoa, mikä monttu on kyseessä. Siinä on iso kivi toisella laidalla ja toisella puolella muunlainen seinämä. Ansakuopaksi ehkä liian matala, kellariksi huono, kun on se kiven kylki siinä vieressä... Mikä lienee kuopan tarina?

Isä meni monttuun mittasuhteiden hahmottamista varten.

Montulta matkamme jatkui pienesti. Löytyi hirmuinen kallio luolineen ja lohkareineen. Siellä sitten hämmästelimme, että on Kotosen pariskunta kierrellyt ympäri maita ja mantuja kaikenlaisten kivenjärkäleiden ja siirtokivilohkareiden perässä, mutta lähin kivinähtävyys oli jäänyt tutkimatta.




Täälläkin kasvaa kallioimarretta ihan pehkoina.



Hirmuista louhikkoa oli... Kun kävimme kiipeilemään kohti kallionhalkeamaa, pelkäsin koko ajan, että astun sammaleelle, joka onkin tyhjän päällä ja humpsahdan jonnekin luolan pohjalle. Onneksi selvisimme seikkailuistamme muutamaa naarmua lukuun ottamatta ehjin nahoin.


Seuraavassa kuvassa keskellä menee yli kaksimetrinen setä Kotonen... siinä vähän perspektiiviä kallion jylhyyteen.


Sammal peitti louhikkoista polkua. Vielä oli kivien välissä lunta ja jäätä. Kiipeily ei ollut helpoin nakki. Mutta sinne vaan piti päästä...


Kallionlohkareiden välissä oli loputtoman pitkältä vaikuttava halkeama. Olisi tarvittu taskulamppua...



Seuraavassa kuvassa setä on kiivennyt kallion päälle kuvia ottamaan, kun me muut vain ihmettelimme näkymiä maasta käsin.



Kallion juurella oli sammallaama. Vai liekö sammallammas.


Tuo jylhä kallionähtävyys täytyy käydä myöhemmin tutkimassa tarkemmin. Nyt ei meillä ollut ollenkaan passelit varusteet luolatutkimuksia ajatellen. Kun suunnistimme takaisin mökille, häiritsimme jonkun kävynsyöjän ruokarauhaa. Siihen jäi ateria katetuksi kannonnokkaan odottamaan rauhanhäiritsijöiden poistumista.


Kannon juurella näkyy, että käpyjä on tässä ahmittu jo ennenkin.


Mökkimetsän maasto on kyllä osittain melkoista sammaloitunutta kivilouhikkoa. Onneksi löytyy helpompikulkuistakin maastoa ettei tarvitse tuolla henkensä kaupalla loikkia.


Ihanaa oli löytää matkan varrelta terhakat ketunleivän lehtiesiintymät. Kukkia ei vielä näkynyt.


Sellainen oli äitienpäivän luontoretkuilu. Nyt vuorossa lahjojen esittely:


Äitienpäivän Juhlamokkaa Antti Tuiskun runon kera, Inge Löökin taiteilema kukkapurkkikortti ja Mageet lankakeräkorvikset.



Kuvaan en onnistunut tallentamaan korvakorujen oikeaa väriä. Ovat enemmän roosat kuin kuva väittää. Hauska yksityiskohta nuo neulepuikot :)



Sedältä sain ruukkuruusun, mutta kun en sitä heti kuvannut, se ei nyt ole kaikkein kuvauksellisimmillaan... Kunhan saan sen kesäksi ulos kukkapurkkiin, uskon että uusia kukkia tulee ihasteltavaksi yllin kyllin.

Kiitos lahjoista lapsille ja miehelle ja kiitos hyvästä seurasta kaikille asianosaisille!