Pinkin korvapuustipäivän kaverikahvit

Eilen oli kansallinen korvapuustipäivä ja ajattelin juhlistaa sitä alustamalla pienen pullataikinan ja pyöräyttämällä pari pellillistä korvapuusteja. Palkkatyöstä päästyäni suunnistin siis ensin kauppaan hiivaostoksille, mutta työpaikan pihalla piti kiirettä pidätellä sen verran, että sain kuvattua koko päivän jatkuneen railakkaan tuulen aikaansaannokset. Puhuri oli kasannut hauskat ja kauniit lehtivallit työpaikan pihamaalle.

Kotiin kerettyäni sain yllätysviestin ystävältä. Hän kyseli, josko voisi tulla pistäytymään myöhemmin illalla. Oi, sehän oli hauska yllätys ja toivotin hänet tervetulleeksi.

Tämän viikon pakkopullatyö on puutarhan varustaminen talveen ja olen jo aloittanut kaikenmaailman puskien siistimisen ja alasleikkaamisen. Olin varannut joka illalle oman siivunsa puutarhapuuhista ja niinpä nyt säntäsin viivana hoitamaan tiistain osuuden. Sitten kiireellä muuttumaan puutarhurista leipuriksi...

Lokakuu on pinkki kuukausi. Ostamalla Roosa nauha -tuotteita voi tukea rintasyövän vastaista taistelua ja värillä voi muutenkin ilmaista tukensa syöpään sairastuneille. Kulhoni ei ole virallinen Roosa nauha -tuote, onpahan vain Lidlin tavarakorista tehty löytö, mutta sai nyt kunnian toimia virallisena alustusastiana.

Niin täpinöissäni olin illan vieraan odotuksessa, etten todellakaan muistanut kameran olemassaoloa ja kuvaamista läheskään kaikissa leivonnan vaiheissa.

Sillä aikaa kun pullat paistuivat uunin lämmössä, valmistelin jo kahvipöytää pinkillä teemalla. Muhkea hortensian kukka siirtyi terassin kukkapurkista maljakkoon. Lankaköynnöstä nappasin hortenisalle kaveriksi muutaman oksan.

Hyvin rattoisasti vierähti iltahetki rupatellen ja kahvitellen. Ystävät ovat arvokasta pääomaa! <3

Kun saattelin sitten ystäväni ulko-ovelle illan päätteksi, ihastelin vielä rapun vierellä pimeydessä loistavaa uutta kynttilälyhtyä, jonka olen saanut toiselta ystävältä.

Ystävät ovat kuin kynttilät. Tuovat valoa, iloa ja lämpöä pimeään.

(Hirmu filosofista... höh.)

Siivouspäivä ja sydänsämpylät

Tänään, kun pitkästä aikaa pääsin nauttimaan perjantaivapaasta, tein jo viikolla päätöksen tehdä jotain. Heräsin aamulla samaan aikaan kuin työpäivinä, lähetin abiturientin aloittelemaan kirjoitusurakkaansa ja kävin käsiksi mattoihin ja muuhun siivoustouhuun. Pelkäsin, että minulle kävisi kuten Viiville...

...mutta koska en edes asettunut sohvalle, selvisin lössähdykseltä. Olin yksin kotona ja siivous sujui sutjakkaasti. Oli ihanaa saada pitkästä aikaa ihan matot ulos ja pestä lattiat kunnolla. Pyykkikone lauloi imurin kanssa kilpaa ja puhdasta tuli.

Itse siivoamisesta en nyt innostunut kuvia napsimaan, mutta yksi siivouskuva sentään tulee hetken kuluttua.

Olen pyytänyt tyttöjä jo vaikka kuinka kauan siivoamaan kaapin, jossa on vain heidän kenkiään. Molemmat ovat olleet sitä mieltä, ettei siellä ole juuri hänen kenkiään vaan vain toisen sisaruksen. Hämmentävä väite... Kenenkähän kenkiä siellä oikein on? Tänään sitten tyhjensin koko kaapin ja katsoin mitä se on syönyt. Aika kasa jalkineita sieltä purkautuikin.

Kolmet kengät heitin roskiin, mutta väittäisin kyllä kovasti, että näistä popoista seitsemät kuuluvat esikoiselle ja yhdettoista kuopukselle. Minun noista ei tietääkseni ole yhdetkään. Kun perheessä on kolme Imelda Marcosia eli kenkäfriikkiä naisihmistä ja yksi laivanvarustaja, siis isokenkäinen setämies, kenkien säilytystila on aina kortilla. Mutta että 18 kengät, jotka eivät kuulu oikein kenellekään... ei kai meiltä vieraat sentään sukkasillaan ole pois lähteneet?

Kun setä palasi töistä kotiin, houkuttelin hänet kauppaan. Sieltä löytyi myös kevään ensimmäinen tulppaanikimppu, jolla avasimme oven kevääseen, jos muinaista mainosta on uskominen. Laitoin maljakkoon lunta, koska kuulin kukkien säilyvän sillä konstilla kauemmin.

Tässä vaiheessa oli taukokahvin paikka ja se maistuikin ylettömän hyvältä. Samalla selasin läpi postin tuoman oopperalehtisen. Paljon oli siinäkin asiaa. Mutta enpä taida ensi vuonna oopperajuhlilla vierailla, ellen sitten satu saamaan vapaalippua jostakin. Lippujen hinnat hirvittävät!

Vieläkään en lössähtänyt, vaan alustin sämpylätaikinan. Ystävänpäivän läheisyys vaikutti ja tein sämpylöistä sydämiä. Taikinaan laiton vettä, kaurahiutaleita, kaurakuitusta, suolaa, hiivaa, rouheista sämpyläjauhoa, vehnäjauhoa ja rypsiöljyä. Vettä oli noin litra, kaksi palaa hiivaa ja muita aineksia sormituntumalla. Yhden pellillisen sämpylöille ripottelin auringonkukansiemeniä. Itse tykkään niistä, mutta muut syöjät eivät niinkään.

Kokeilin vielä eilen netistä löytämääni parmesaaniperunoiden ohjetta. Meillä kotona olleet perunat olivat liian pieniä eikä niistä mitenkään saanut tasakokoisia perunaviipalekasoja muffinivuoan kolosiin. Lopputuloskaan ei ollut taiteellinen ja kaunis, mutta hyviä olivat. Yritän joskus myöhemmin isommilla perunoilla ja paremmalla onnella!

Sitten lösähdin!

Mikalö-piirakat

Suloinen suvisunnuntai ja heleä helluntai. Aamulla ihana herätä ajatukseen, että voin tehdä melkein mitä vain.  Valinnanvaraa oli vaikka muille jakaa: pihapuuhia, imurointia, leipomista, pyykinpesua ja kiireetön aikataulu. Aamukahvin juotuani tartuin taikinakulhoon ja päätin luovasti hyödyntää jääkaapin sisältöä. Päivän kuluessa tulin tosin ajatelleeksi, että tartuin taas siihen mukavimpaan enkä suinkaan hyödyllisimpään hommaan. Miksi en voi tykätä siivoamisesta ja perusruoan laittamisesta yhtä paljon kuin leipomisesta?

Tytöt toivat aikoinaan peruskoulumaailmasta ruokapöytäämme ruoan, jonka nimi on mikalö. Mikalö ei ole kahta kertaa samanlaista eikä siihen voi antaa reseptiä. Mikalö tarkoittaa samaa kuin mitä kaapista löytyy.

Nyt meillä oli jääkaapin uumenissa vielä aineksia, joita ei tarvittukaan lakkiaisten valmisteluissa. Mutta eihän niitä suinkaan hyödyttöminä pois heitetä! Niinpä silppusin punasipulia ja purjon puolikaan ja freesasin ne oliiviöljyssä pannulla. Kun sipulisilppu oli jäähtynyt, lisäsin siihen purkillisen valkosipulituorejuustoa ja kylmäsavulohisilppua.

Piirakan pohjan tein Kinuskikissan ohjeen mukaan: 3,5 dl vehnäjauhoja, yksi pussi perunamuusijauhetta ja 1,5 tl leivinjauhetta sekoitettiin keskenään, mukaan nypittiin 200 g margariinia ja taikinaan lisättiin lopuksi 0,5 dl kylmää vettä. Taikina sai jähmettyä jääkaapissa sillä aikaa kun täyte valmistui.

Taikinan painelin piirakkavuoan pohjalle ja päälle levitin täytteen. Pikkuruisia tomaatteja oli vihanneslokerossa kolme rasiaa, joten niistä tuli piirakan päälle väriä. Lopuksi vielä hippunen juustoraastetta ja piirakka pääsi uuniin 35 minuutiksi 200 asteeseen.

Toiseen mikalö-piirakkaan tuli samanlainen pohja, mutta täytteeksi ruskistin 400 g jauhelihaa, mausteeksi mustapippuria, valkosipulijauhetta ja soijakastiketta. Jauhelihan joukkoon viskasin punasipulisilppua ja kuivattuja suppilovahveroita. Täyte näytti kuivalta, joten laitoin reilusti tomaattia päälle. Tomaatti näytti kaipaavan kaverikseen tuoretta basilikaa. Loput juustoraastepussista ripottelin tämän piirakan peitteeksi. Ei se täyte kyllä loppujen lopuksi kuivaa ollut...

En malttanut lopettaa leipomista tähän, vaan tein myös sämpylöitä vähän. Reilun litran taikina, johon tällä kertaa veden joukkoon tuli tietekin hiivaa, suolaa ja vehnäjauhoja, mutta myös kaurarouhetta, parasta ennen -päiväyksen ohittanut rahka, rouheisia sämpyläjauhoja ja aurinkokuivattujen tomaattien purkin basilikaöljyä. Tällä helteellä kohoaminen tapahtui silmänräpäyksessä eikä uuni kuitenkaan paistanut normaalia nopeammin. Joten neljästä uunipellillisestä kahden sämpylät ennättivät kohota paistamista odotellessaan vallan valtaviksi ja niistä paistui uunin uumenissa sisarussämpylöitä. Onneksi maku ei siitä huonontunut!

Lakkiaiskukista osa on jo siirtynyt autuaammille kukkimispelloille, mutta osa vielä sinnittelee silmiemme ilona. Ruokapöydän asetelmasta pioni jo kärsi sulkasadon ja kalla kumarsi nöyrästi varsi hyytelönä. Mutta eustoma jaksaa vielä ilahduttaa kauneudellaan.

Iltapäivän tullen oli tarkoitus lähteä tervehtimään iäkkäämpää syntymäpäiväsankaria. Odotellessani, että saisin jonkun perheenjäsenen seurakseni, aika riensi ja kukkakaupat sulkivat ovensa. Niinpä jouduin kaapimaan onnittelukukkaset oman pihan tarjonnasta. Poimin kimppuun pikkuruusua, päivänkakkaroita ja erilaisia heiniä ja siitä tuli sievä. Mutta jotenkin en vain tullut kuvanneeksi kimppua lainkaan! Sen sijaan ikuistin muita pihan ihmeitä...

Miniruusu kukkaistutuksessa näyttää viihtyvän hienosti...

Alppiruusu aloittelee kukintaa!

On se kaunis... mutta saisi kasvaa muualla kuin meidän pihamaalla!

Keijun kaivo... vai kauneuden vesipisara?

Miten nyt jo voi olla mansikoita?

Juhannusruusu on jo täydessä loistossa!

Hirmuista kirjoittaa tälläista ruokapostausta tähän aikaan illasta. Vatsa kurnii ja suu vettyy jo pelkästä syömisen ajattelemisesta. Mutta nyt en syö! Ennen kesälomaa pitäisi päästä eroon muutamasta vyötärömakkarasta...