Kesäaika? Aprillia!

Viikko sitten sunnuntaina oli jälleen se päivä kun joka huushollissa oli pidettävä kellokävely. Viisareita piti veivata tunnille eteenpäin, siis kesään päin. Alkoi kesäaika ja yhtäkkiä illalla tuli pimeä paljon myöhemmin...

Sääkin oli vallan toiveita herättävä. Kohti valoisia ja lämpöisiä aikoja mennään!

Paitsi entäs kun tuli huhtikuun ensimmäinen päivä. Aprillipäivä. Luonto näytti pitkää nenää ja lällätteli "Aprilliä, syö silliä, juo kuravettä päälle!"

Taivas tuprutti sakeanaan iso lumirötkäleitä (olivat niin valtavia, ettei voi hiutaleista puhua) ja pakkasherra palasi takaisin matkoiltaan muualle. Oli enemmän talvi kuin talvella konsanaan. Aamuisella koirakävelyllä hengitys huurusi ja lumi narskui askeleen alla.

Lenkittäjiäni luminen sää ei haitannut, pikemminkin vallan riehaantuivat kuin lapset leikkimään.

Maaliskuun vaihtuminen huhtikuuksi sai minut havahtumaan kauppareissulla pääsiäisen lähestymiseen. Jemmoissani mahtaa olla pääsiäiskortti poikineen, mutta uudet postimerkit huhuilivat ostamaan. Olihan se arkki hankittava, vaikka merkkejäkin on ennestään jemmassa.

Eikä entinen postcrossari karvoistaan pääse... Korttitelineissä oli houkuttelevia uutuuksia. Lankesin.

Viikon aikana saapui omaankin postilaatikkoon kolme ilahduttavaa lähetystä. Kiitos!

Myös kotipihalle lintulaudan alle saapui uusia vieraita. Mustarastaat! Ihanaa taidokasta laulun luritusta lienee kesemmällä luvassa. Sitä konserttia odotan malttamattomana, sillä sen kuunteleminen omalla terassilla on sallittua. Korona ei sitä iloa voi meiltä viedä!

Työt jatkuvat etänä. Istun päivät pitkät läppärin äärellä huonossa asennossa ruokapöydän vieressä. Alkaa kropassa tuntua jo... Omaa tyhmyyttä tietenkin, kun en taukojumppaa riittävästi, mutta mielenkiintoiset työtehtävät vievät mukanaan. Olen myös päässyt osallistumaan moneen mielenkiintoiseen etäkoulutukseen, mm. Celia-kirjaston Ymmärrän 2020 -seminaariin, jossa muistutettiin saavutettavuuden tärkeydestä. Selkeäkielisyys on meille kaikille etu.

Samalla kun kuuntelin, neuloskelin sukkaa. Kun käsillä on tekemistä, mieli keskittyy paremmin. Toki välillä kirjoittelin muistiinpanoja, mutta mukavasti eteni käsityökin.

Aprillipäivän aamuna teimme koirien kanssa lenkin siis rapsakan napakassa ja selkeässä talvisäässä. Kun päivän työt tehtyäni pakkasin kotitoimiston pakettiin ja nappasin koirakaksikon mukaani happihyppelylle, jouduimme sen sankkaan lumipyryyn, ettei juuri eteensä nähnyt. Piti ihan selfie napata miltei lumimummoksi muuttuneesta tädistä siinä vaiheessa kun rankin sade jo hellitti.

Loppulenkistä aurinko jo paahtoi niin holtittomasti, että talvivermeisiin sonnustautunut täti oli läkähtyä. Samalla lailla sulin kuin lumi rakennusten katoilla. Melkein yhtä vuolas oli hikoilu kuin syöksytorven kohina. Aurinko kultasi veden niin että vesiputoksen alus näytti melkein aarrekätköltä.

Talvi ja kevät leikkivät ja kisailevat nyt kovasti keskenään. Perjantaina yritin valokuvata ikkunan läpi sankkaa sadetta, mutta en saanut mieleistäni kuvaa. Vähän sinne päin vain.

Lauantaina en levitellyt työjuttuja keittiön pöydälle vaan otin ja lähdin käymään vähän ihmisten ilmoilla. Yhtä tiettyä postikorttia piti metsästää ja koska sitä ei ruokakaupoista löytynyt, ajattelin etten ehkä ihan kamala rikollinen ole, jos käväisen kirjakaupassa. Päähäni vetäisin Virkkukoukkusen verkkokaupasta tilaamani uuden iloisen pipon ja ryhdyin kertaheitolla kukkahattutädiksi.

Ruokakaupasta sen sijaan löytyi rapun pieleen uudet ilahduttajat. Koko talven siinä töröttänyt callunaruukku ei enää kovin iloiselta näyttänyt.

Näissä ruukkunarsisseissa sen sijaan on iloa ja valoa meille kaikille koko kevääksi! Pääsiäinenkin saa vähitellen vaikka tulla.

Katoavaa kansanperinnettä?

 

Sähköpostin ja tekstiviestien myötä ihmisistä on tullut laiskoja joulukorttien lähettäjiä. Mutta kyllä minä ainakin aikuisten oikeasti ilahdun enemmän meille Kotosille osoitteella lähetetystä joulutervehdyksestä kuin persoonattomasti kaikelle kansalle Facebookissa toitotetusta hyvän joulun toivotuksesta. Siksi vielä itsekin joulukortteja postitan. Mutta välillä mietin, pitäisikö jättää kortti lähettämättä niille, jotka ovat jo tästä perinteestä päästäneet irti. 

Myös postilakko juuri ennen joulua sai itsenikin miettimään tulisiko tästä vuodesta poikkeus totuttuun. Onneksi lakko loppui niin, ettei se lopulta vaikuttanut joulupostin kulkuun lainkaan.

Ihastuttavan monta korttia löysi perille Kotosen postilaatikkoon.

Itse tehtyjä:

Omista kuvista tehtyjä:

Lumiukkoja:

Katja Saarion taidetta:

Minna Immosia:

Virpi Pekkalaa:

Yksi Pekkalan korteista ilahdutti erityisesti. Lähettäjä oli entinen postcrossing-ystävä, jonka kanssa ei viime aikoina ole tullut pidetyksi mitään yhteyttä. Tykkäämme molemmat Virpi Pekkalan korteista ja tämä joulukortti oli tällainen hieno luukkukortti:

Tuli tonttujakin:

... ja eläimiä:

... jopa tonttuja ja eläimiä samoissa kuvissa:

Yhdeltä työkaverilta sain näin hienon joulutoivotuksen, jossa näyttäisi poseeraavan itse Laku omassa persoonassaan:

Tuli taloja talvimaisemissa:

...ja talvimaisemia. Sveitsin kummilta tuli kortin kylkiäisenä myös hieno kalenteri, jossa on kuvituksena Sveitsin vuorenhuippuja.

Tuli puolukoita:

ja ystävyyttä:

Kiitos kaikille joulupostia lähettäneille! Pieni kortti on iso ilo!

Ellin epävirallinen postiviikko

Perjantaina Kotosen postilaatikossa oli mukavaa ja yllättävää korttipostia. Blogisiskoni Rita oli perustanut (epä)virallisen postiviikon, jonka aikana hän joka päivä postitti minulle kortin samasta lähtevien laatikosta. Olispa jännää nähdä, kuinka kortit pääsevät perille...

Ensimmäisessä kortissa, jonka sisko kirjoitti maanantaina ja joka saapui viime viikon perjantaina, sain lankoja ja teetä. Sekä tiedon, että flunssa oli kaatanut siskon petipotilaaksi. Voi harmi.

Postimerkkikin sen sanoo: Mukava saada postia!

Sitten olikin vastassa viikonloppu ja jännityksellä jäin odottamaan seuraavaa korttia.

Niinhän siinä sitten kävi, että loput neljä kopsahtivat postilaatikkoon kerralla, maanantaina. Edellisenä tiistaina kirjoitetussa kortissa sain kukkapuskan ja lisää lankaa. Sisko oli edelleen kipeänä, voi voi.

Aivan ihana kortti <3

Korttikin voi koskettaa, nykyään jopa useammin kuin kirje.

Lankavarastoni vain jatkaa kasvamistaan, onneksi tässä vain kuvamuodossa. Tällainen ihanuus oli keskiviikon kortti. Lisäksi tuli hyviä uutisia: sisko on tervehtynyt! <3 Ja Jyväskylässä on kylmennyt, aamulla oli ollut vain 4 astetta lämmintä. Hrrr.

Kortti lämmitti kuin halaus. <3

Torstain kortissa on jälleen iloinen lankakasa ja talven tuloa enteileviä uutisia: edellisenä yönä on Jyväskylässäkin ollut pakkasta, sillä nurmikko oli aamulla kuurassa.

Tämänkertainen postimerkki olikin vähän vaikeasti tulkittavia hieroglyfejä... Lopussa ainakin sanotaan, että IHKA OIKEA KIRJE SINULLE. 

Sitten olikin viimeisen eli perjantain kortin vuoro. Pari vyyhtiä lankaa oli tässäkin tarjolla ja kuulumisosiossa sisko kertoi menevänsä palaveriin ja ihmetteli, kuinka nopeasti viikko vierähti. Sitä minä ihmettelen joka ikinen viikko...

Tämä korttimarssi olikin parasta postia pitkään aikaan.

Tässä vielä kaikki viisi samassa kuvassa. Aivan ihania lankakauppa Titityyn kortteja. Kiitos, Rita! <3