torstai 25. joulukuuta 2014

Rentoa joulua


Joulupäivän aamunakin sisäinen herätyskello pirisi jo ennen seitsemää. No, eihän siinä mitä, voihan sitä noustakin kinkkupiirakkaa popsimaan. Muu perhe nukkui onnellisena, paitsi esikoinen nousi kuitenkin auringon kanssa samoihin aikoihin. Olimme näet sopineet, että menemme Riihisaareen kuvaamaan talvisia maisemia.

Aurinko kultasi maiseman ja Pihlajavedestä nousi sadunhohtoinen usva. Pakkanen kipristeli poskipäissä ja jäädytti kuvaajien sormet. Mutta olipa ihastuttavan raikasta ja piristävää! Jos kuvassa ei näy lunta tai jäätä, voisi kuvitella, että eletään helteistä kesää.















Kotona vietimme äärettömän laiskaa päivää. Katsoin esikoisen kanssa pari elokuvaa. Tähtiin kirjoitettu virhe oli uusi tuttavuus minulle. Kirjaa olen kyllä pitänyt kädessä, mutta en ole sitä lukenut. Tytöt olivat sekä lukeneet tarinan että nähneet sen jo elokuvateatterissa. Olipa tunteisiin käyvä tarina!






The Holiday oli jo ennestään tuttu tarina, mutta katsoihan tuon uudelleenkin näin jouluajanvietteenä. Kevyttä ja hyväntuulista kerrontaa, jossa on ennalta-arvattavan onnellinen loppu.



Kuten kuvista näkyy päivää on vietetty myös herkuttelemalla. Joululahjaglögiä lämmittelin illan tullen maistiaisiksi. Huh, olipa tuhtia juomaa! Mutta myös maistuvaa.




Glögin nautin Emmerdalen kera...



Illalla vielä oli aikaa pelata erä Carcassonnea esikoisen kanssa. Se on hauska peli, jossa emme ole ottaneet käyttöön läheskään kaikkia lisäosia. Minulle on aivan sama, kuka voittaa. Kaupunkien ja teiden rakentaminen vain on niin hauskaa. Jokaisella pelikerralla saadaan aikaiseksi aivan erilainen kartta.


Hirmuisen rankkoja nämä tällaiset päivät, kun ei tehdä mitään... Kello on vasta himpun verran yli yhdeksän, mutta olisin jo aivan kypsa yöpuulle. Hohhoijaa!

2 kommenttia:

  1. Hyviä leffoja teillä on katsottu! Ja kaunista auringonpaistettaollut... sikäli mikäli suljettujen verhojen raosta näin, meillä ei paistanut... Ehkähuomenna tekee mieli ulos, tänään halusin vain löhötä!

    Huomaan, että kintaat pääsivät jo käyttöön ;)

    VastaaPoista
  2. Joulu onkin löhöämistä varten :) Ja joululahjojen testaamista varten :) Hyvin toimii, kiitos! :)

    VastaaPoista