Joulua etsimässä

Nyt en tosiaan tiedä, mistä aloittaisin.

Jo aikaisin syksyllä postcrossing-kaverini huhuili Facebookissa, että kiinnostaisiko ketään lähteä joulumarkkinoille Saksaan marraskuun vaihtuessa joulukuuksi. Puolileikilläni heitin, että minä minä...! Olinhan jo monena talvena lukenut postcrossingin Suomi-foorumin keskusteluista mielenkiintoisia joulumarkkinakeskusteluja.

Ja niinhän siinä kävi, että lauantaina astuin Pääskylahdessa junaan, jolla puksutin Kouvolaan. Kouvolassa hyppäsin Outsan Pösön kyytiin ja matka jatkui kohti Vuosaarta. Kun Pohjolan matkan bussikin saapui perille, kömmimme kyytiin ja bussilla pääsimme Finnlinesin laivaan. Sitten alkoi sinnikäs seilaaminen pitkin Itämerta. Meni ilta, yö, aamu, päivä, ilta ja tuli melkein uusi yö ennen kuin bussilla poistuimme rahtilaivasta ja jatkoimme matkaamme kohti Hampuria ja hotelli Amediaa.

Reilu vuorokausi laivalla meni yllättävän kivuttomasti, vaikka etukäteen olin ollut huolissani, että miten siellä oikein saa aikansa kulumaan. Aamupalabrunssilla istuimme pidemmän kaavan kautta ja söimme ja söimme ja söimme. Hyvänen aika, miten paljon voi olla erilaisia herkkuja tarjolla! Eikä tullut nälkä koko päivänä ja illallisella jatkui tolkuton ahtaminen. Ihan koko aika ei mennyt kuvun täyttämiseen, vaan harrastimme myös neulekerhoa, lukemista ja saunoimme sekä istuimme porealtaassa varpaat ja sormet ryppyisiksi kuin mummoilla. Mummomatkalla olimmekin, jos Outsan kuopuksen kuvailua oli uskominen. Ja siinäkin mielessä, että olimme porukan kuopukset, muut olivat oikeasti eläkeläisiä, mummoja ja pappoja,

Reissuporukkaa oli tullut laivalle ympäri Suomea. Pisimmältä tulevat olivat kotoisin Rovaniemeltä. Erilaisten murteiden kattaus oli tarjolla ja esimerkiksi raumalaisten kanssa piti olla ihan tarkkana, että ymmärsimme toisiamme. Mutta kun joensuulainen kuljettaja matkaan lähdettäessä kuulutti: "Köyttäkeehän ihtenne remelillä penkkiin kiinni!" oli olo vallan kotoisa ja vänkä ilmaisu suorastaan tuppasi hampaita hymyilyttämään.

Hampurissa aloimme etsiä joulutunnelmaa. Ensin istuimme kaupunkikiertoajelulla bussissa ja näimme Hampurin kaupungin läpikotaisin. Opas esitteli kaupunkia ja kertoi nykypäivästä ja historiasta. Hieman häiritsi, kun opas jutteli kaupunkilaisista eli hampurilaisista ja tädille siitä tuli vahva mielleyhtymä pikaruokaan... Lopuksi linja-auto jäi asemalla parkkiin ja matkalaisten joukko hajaantui iloisesti tutkimaan joulumarkkinakojujen tarjontaa.

Tavaraa oli tarjolla yllin kyllin. Ostohysteria vain antoi odottaa itseään, enkä päässyt markkinatunnelmaan mukaan. Kukkaron nyörit olivat kovin tiukalla. Bratwurstia ja glühweiniä sentään ostin ja maistelin. Outsan välipala oli currywurstia.

Pakkasta ei ollut kuin aste tai kaksi, mutta kun ulkona liikuskeli hiljakseen ja kiirettä pitämättä, yhtäkkiä huomasikin, että hyytävä kylmyys oli hiipinyt luihin ja ytimiin ja täti tovereineen oli umpijäässä. Välillä kävimme siis lämmittelemässä tavarataloissa, paperikaupoissa ja jopa raatihuoneella.

Raatihuoneen ravintolan oven pielessä kerrottiin kahdella kielellä, että ravintolan vessa on vain asiakkaille eikä yleinen käymälä ollenkaan. Hätä ei nyt lukenut lakia, joten "emme ymmärtäneet" vaan käytimme tilaisuutta hyväksemme. Vessassa oli kauniit kukat somistamassa muuten ankeaa tilaa.

Sitten jaksoimme taas kiertää laajalle levittäytyneitä markkina-alueita.

Jouluseimiä oli rakennettu kaupunkiin useita. Ja seuraavana päivänä Lyypekissä niitä oli runsaasti lisää.

Alster-järven keskelle rakennetaan joulukuusiasetelma vuosittain. Kuusi saadaan lahjoituksena, mutta muuten kelluvan koristuksen rakentaminen ja sähköistäminen maksaa kymmeniä tuhansia euroja.

Kojujen vuokraajat panivat parastaan koristelujen kanssa.

Kun ilta alkoi hämärtää, tunnelma toreilla tiivistyi.

Illan tullen palasimme hotelliin, jossa meillä oli koko porukan yhteinen illallinen. Alkupalana oikein maukasta hummerikeittoa. Pääruoka oli kanaa ja perunaa. Muuten hyvää, mutta suolaa oli suomalaiseen makuun ripoteltu turhan runsaalla kädellä. Jälkiruoka oli marjakiisseliä kerman kera, hampurilaista erikoisuutta. Kiisselikin on suomalaisille tuttu jutta. Mutta hampurilainen kiisseli muistutti enemmän hilloa ja marjaa oli todella paljon. Kermavaahdon lisäksi kiisselin seassa killui jäätelöpallo. Kokonaisuus oli kirpeän pehmeä.

Aamulla taas pakkasimme kapsäkit bussin uumeniin ja ajoimme Lyypekiin. Siellä meillä oli ensin yhdistetty kiertoajelu ja -kävely. Kaupunki on kaunis ja historian havinan saattoi melkein kuulla. Entisessä suolavarastossa on nykyään muotitalo ja muutenkin vanhaa on kunnostettu kunnioittaen. Toki ei kaikkea. mutta onneksi edes osa! Kuvia kaupungista tulee toiseen postaukseen, jos tulee...

Joulumarkkinoille mentiin keskiaikamarkkina-alueen läpi. Opas johdatti meitä ripeäasti eteenpäin, mutta ennätin sentään napata kuvan uunista. jossa oli paistumassa tuoretta leipää!

Kylmyys ahdisteli taas iloisia matkalaisia ja taistelimme sitä vastaan kuuman glühweinin voimin. Myyjäsetä terästi juomiamme niin reippaalla kädellä, että ennestäänkin iloinen mieli muuttui kerrassaan riehakkaaksi. Niinpä meillä nyt muistellaankin ostoksia jälkeen glühweinin... minä ostelin puisia kissanappeja ja Outsa osti puuhirven mamman mökin ikkunalle. Tulimme siihen tulokseen, että kauppiaat varmaankin maksavat juomanlaskijalle terästyksestä, koska kukkaron nyörit höltyivät huomattavasti juoman nauttimisen jälkeen.

Kuopus oli evästänyt tätiä, että Saksassa on sitten ehdottomasti maisteltava suklaalla kuorrutettuja hedelmiä. Ostin sellaisen tikun, jossa oli mansikoita ja banaania suklaakuoren alla. Syntisen hyvää!

Pitihän se maistella Lyypekinkin bratwurstit. Hyvältä maistui!

Viimaa ja pakkasta patikoimme pakoon Pyhän Petrin kirkkoon. Siellä oli käsityöläisten joulumyyjäiset. Tavaraa oli paljon ja monenlaista, mutta ei mitään mukaan ostettavaa. Jos nyt ei postikortteja lasketa...

Lyypekki on kaunis ja tunnelmallinen vanha kaupunki. Mutta illan pimetessä ja jouluvalojen syttyessä se muuttui vielä mahtavammaksi ja upeammaksi. 

Lyypekki on Kotkan ystävyyskauunki ja alla oleva kuusipuu on kotkalaisten lahja ystävyyskaupungin väelle.

Pakkasta pakoon lähdimme illaksi hervottoman kokoiseen Citti-market -kauppakeskukseen. Hiki päässä siellä teimme kauppaa ja painavia asiota tuli ostettua. Joululahjoja ja tuliaisia ja heräteostoksia ja vähän kaikkea.

Tehokkaan shoppailun jälkeen palasimme takaisin Lyypekkiin ja menimme syömään kuuluisaan vanhaan merimieskapakkaan, Schiffergesellschaftiin. Paikka oli tupaten täynnä väkeä eikä meidän porukalle meinannut löytyä paikkoja, vaikka tulostamme oli ilmoitettu etukäteen. Mutta edellinen seurue olikin innostunut istumaan iltaa kauemmin kuin henkilökunta oli arvioinut. Kaikille meille kuitenkin järjestyi paikat kutakuinkin ripeästi ja pääsimme tekemään juomatilauksia.

Yhteisesti meille oli tilattu alkuun salaatit ja pääruoaksi Wienin leikkeet. Leikkeet olivat hervottoman suuret ja lisäkeperunaa oli tolkuttomasti. Mutta... maukkaampaakin murkinaa on tullut nautittua.

Ruokailun jälkeen aloimme palailla satamaan. Satama-alueella oli vielä kauppa, johon menimme kuluttamaan aikaamme, vaikka minäkään en enää aikonut mitään ostaa. Mutta koska siellä suomalaiset oluet olivat käsittämättömän edullisia, oli pakko ostaa sedälle tuliaisiksi yksi 24 tölkin olutsalkku ja itselle muutama purkki siideriä.

Laivalle pääsimme puolen yön aikoihin. Kumma juttu, ei vielä nukuttanut. Niinpä istuimme iltaa muutaman muun matkalaisen kanssa, kunnes autojutut uuvuttivat meidät ja painuimme pehkuihin.

Keskiviikko oli taas meripäivä. Nukuttiin rauhassa, istuttiin brunssilla, neulomassa ja saunassa. Syötiin illallinen yltäkylläisestä seisovasta pöydästä. Ja jo yhdeksän jälkeen olimme kypsiä unten maille.

Tänä aamuna reissu olikin sitten vain lähtöitkuja vaille. Aamupalan jälkeen poistuimme laivasta ja matka jatkui taas kohti Kouvolaa Outsan pienellä punaisella Pösöllä. Kouvolassa kiipesin junaan ja olin melkein pulassa kaikkine painavine matkatavaroineni. Onneksi viereisen penkkirivin herrasmies kävi auttamaan neitoa pulassa ja hilasi hirmuisen painavan matkalaukkuni hattuhyllylle. Alaspäin sain sen hilattua ihan itse. Junan vaihto Parikkalassa sujui yllättävän kivuttomasti ja kotiasemalla olikin setä vastassa.

Hieno reissu. Ja lisää kuvia ja tunnelmia saattaa olla tarjolla lähipäivinä täällä blogissa, vaikka näillä reissujutuilla ollaankin niin sivuraiteella kuin vain voi, jos tuota alkuperäistä otsikkoa yritettäisiin seuralla.